Sitähän sanotaan että läheiset ihmiset ovat vähän kuin peili jota kautta näkee itseensä. Mutta jos ei ole läheisiä niin voi käydä niin että kadottaa itsensä. Olen niin kauan ja niin paljon ollut yksin että vaikuttaahan se itsetuntoon. Uskon että muut pitävät minua epämiellyttävä, omituisena tai vähintääkin epäkiinnostavana.
Netin kauttahan olisi hyvä koittaa etsiä seuraa, mutta itsellä kummittelee mielessä tällainen mielikuva; kirjoittelen jonkun kanssa ja sitten sovimme tapaamisen. Kun ilmestyn paikalle niin hän onkin vaivautunut ja tahtoo vain livistää paikalta. Jotenkin ajattelen, että olisi parempi jos ihan alusta alkaen tutustuisimme ihan kasvokkain. Näin tämä toinen henkilö alusta alkaen näkee millainen olen, eikä tule mitään pettymyksiä. Ja jos hän livenä omasta halustaan jatkaisi juttua niin saisihan se ajattelemaan etten ole ihan täysin epämääräinen ihminen.
Netin kauttahan olisi hyvä koittaa etsiä seuraa, mutta itsellä kummittelee mielessä tällainen mielikuva; kirjoittelen jonkun kanssa ja sitten sovimme tapaamisen. Kun ilmestyn paikalle niin hän onkin vaivautunut ja tahtoo vain livistää paikalta. Jotenkin ajattelen, että olisi parempi jos ihan alusta alkaen tutustuisimme ihan kasvokkain. Näin tämä toinen henkilö alusta alkaen näkee millainen olen, eikä tule mitään pettymyksiä. Ja jos hän livenä omasta halustaan jatkaisi juttua niin saisihan se ajattelemaan etten ole ihan täysin epämääräinen ihminen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oon itse parikymppinen nainen ja samaistuin täysin tekstiisi. Ootko minkä ikäinen ja mistä päin Suomea? Olisi kiva tutustua suhun, jos vaikka laittaisit sähköpostia tänne.
Olen kanssa parikymppinen nainen, Etelä-Suomesta. Kirjoitella saa kuka vaan, sähköposti on sharawa [at] luukku.com
Kaikki ihmiset ovat tavallaan peilejämme. Kun kaksi toisilleen tuntematonta tapaa, niin molemmilla on jännitystä ja ei välttämättä synny heti sitä avoimuutta. Sitten se arempi voi paeta, kokee tutustumisen niin kiusallisena, ettei enää jatkossa halua tavata. Ja eiköhän se ole niin että harvoilla käy kemiat niin yksiin, että riittää sitä määrätietoista jatkuvaa yhteydenpitoa. Kyllä se usein on jokin yhteinen asia: aate, harrastus, työ, molemminpuoleinen ihastus ym. mikä tuo yhteen ja saattaa sitten poikia pitkäaikaisen yhteydenpidon ja kontaktin.
Älä siis pety ja pidä itseäsi luotaan työntävänä. Jos on itsellä mielikuva että on sitä ikävää seuraa, niin sitä voi käyttäytyä sen mukaan.
Pitää vain olla aktiviinen elämässä ja bongailla erilaisissa sosiaalisesti vilkkaissa paikoissa. Siinä sitä rohkaistuu, kanssakäyminen alkaa tulla luontevammaksi ja sitä vain oppii alitajuisesti "niistä peileistä". Ei edes aina ole mielessä että miltä näytän, mokaanko, ja tulee sitä varmuutta.