-Teot mitä hän tehnyt saa minut apealle mielelle. Itkuiseksi ja masentuneeksi.
-Ei jaksa harrastaakkaan mitään tai olla seurallinen
-Töissä olen hiljainen ja hajamielinen. Omissa ajatuksissani.
-Tilanne vaivaa ja painaa mieltä ja haluan vain unohtaa ja karata tunnetta pakoon
-Toisaalta haluan myös tehdä ihan päinvastoinkin. Olen sekaisin
-Tunnistan vain että minua on loukattu ja haluan nukkua ja itkeä maailmalta piilossa.
pohdintaa hänen vaikutuksistaan..
9
<50
Vastaukset
- joku_vaan_
Mitä hän on tehnyt? Onko mahdollisesti sinussakin syytä tilanteeseesi? Ikävää, että työkykyysikin vaikuttaa... Tunteet ovat niin hankalia hallittavia.
- MuttaPaskaaMinulle
hallitsen tunteeni hyvin ulospäin, paitsi nyt kun olen kotona. Nyt nukun ja itken koska on sellainen fiilis. Toiset haluaa tahallaan satuttaa koska luulee saavuttavansa sillä jonkun hyödyn itselleen. Edun joka omasta mielestään on sen arvoista. Hänen etunsa kait sitten on pitää ylpeytensä. Siitä hän on valmis maksamaan aika suuren hinnan ja tekemään jopa aika suuria asioita joilla loppu viimein ei saavuta edes kovin kummoisia. Jos se on kaikkein tärkeintä niin.. Hienoa hänelle.
- AinaEiOtaToisestaSelkoa
MuttaPaskaaMinulle kirjoitti:
hallitsen tunteeni hyvin ulospäin, paitsi nyt kun olen kotona. Nyt nukun ja itken koska on sellainen fiilis. Toiset haluaa tahallaan satuttaa koska luulee saavuttavansa sillä jonkun hyödyn itselleen. Edun joka omasta mielestään on sen arvoista. Hänen etunsa kait sitten on pitää ylpeytensä. Siitä hän on valmis maksamaan aika suuren hinnan ja tekemään jopa aika suuria asioita joilla loppu viimein ei saavuta edes kovin kummoisia. Jos se on kaikkein tärkeintä niin.. Hienoa hänelle.
Ehkä ajattelumaailmanne eivät vain kohdanneet ja kaikki on lopulta yhtä väärinkäsitystä.
- EiKiinnostaValvoa
AinaEiOtaToisestaSelkoa kirjoitti:
Ehkä ajattelumaailmanne eivät vain kohdanneet ja kaikki on lopulta yhtä väärinkäsitystä.
Ei sillä ole väliä vaan sillä mikä on loppu tulos. Lopputulos on se että itken loukkattuna ja masentuneena. Nyt ei jaksa enempää. Menen nukkuun ja nukun kunnes taas täytyy aamulla herätä töihin.
- JatkanVielä
AinaEiOtaToisestaSelkoa kirjoitti:
Ehkä ajattelumaailmanne eivät vain kohdanneet ja kaikki on lopulta yhtä väärinkäsitystä.
Kannatan iki sinkkuutta niin näiltäkin vältytään. Ei ihastu eikä rakastu. Ei suhteita ei mitään niin homma toimii ja tällaista ei tapahtu. Suojelen jatkossa itseäni paremmin enkä päästä ketään niin lähelle tunteitani.
- kaukanarakkaudesta
Ei hän silloin rakasta jos olet tota. mä muistan kun mä rakastuin mä olin sosiaalinen töissä me käytiin porukalla joskus syömässä ja naurettiin ja leikiteltiin. Sellainen mies joka painaa alas saa sut käyttäytymään noin. Ei ole rakkautta ainakaan toi,
- toson
Hyvässä suhteessa tosiaan nauretaankin vaikka riideltäisi ellei kaksi maansamyynyttä tosikkoa liikenteessä.
- näinnäenrakkauden
Nooh, ihastumiseen ja rakastumiseen kuuluu tunteet laidasta laitaan, mutta silti on halu tehdä sille toiselle hyvää.
- yksikaipailija
Ketkä täällä nyt taas keskustelee? Ei ota mitään selkoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722