Voiko yksi perillisistä jäädä asumaan kuolinpesään

talox

Mummoni kuoli hiljattain ja ukki kuoli jo vuosia aiemmin. Mummon kanssa perittävässä talossa on vuosikausia asunut yksi hänen lapsistaan. Mummolla on omia lapsia siis 6 kappaletta yhteensä. Toinen vanhemmistani on rintaperillinen mutta hän on kuollut joten kuulun sitä kautta perikuntaan. Mummoni poika ilmeisesti aikoo jäädä asumaan taloon samallalailla kuin on asunut tähänkin asti. Eikö muillla pesään kuuluvilla ole oikeutta saada osaansa esim. myymällä talo? Onko mahdollista että mummoni on tehnyt testamentin jossa määrännyt talon täysin yhdelle lapselleen? Jotain papereita tulee minulle myös allekirjoitettavaksi. Tuntuu oudolta vaan että yksi lapsista voi saada koko perinnön ja jäädä siihen asumaan eikä ketään sisaruksia haittaa se?

12

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otaomasi

      Sinun vanhempasi osuus perinnöstä siirtyy sinulle ja voit vaatia
      ainakin lakiosuutesi vaikka testamentti olisikin tehty yhdelle.

      Otapa yhteyttä lakimieheen, googleta, puhelinvastaukset ei paljon maksa.

      On ihan ymmärrettävää että muut sisarukset voi luopua perinnöstään yhden hyväksi, riippuu niin paljon tilanteesta,
      todennäköisesti tuo mummon luona asuva on myös pitänyt huolta mummosta ja ansaitsee näinollen tuon mökin,
      mutta sinä olet eri asemassa kuin sisarukset.

      Ellei tuolla kotiin jääneellä ole varaa maksaa osuuttasi niin pankista
      saa lainaa ja jokaisella on jotain tuloja mistä lainaa voi lyhentää.
      Jos mökki on vanha niin tuskin siitä kovin paljon noin monelle
      jaettavaa riittää, eikä lakiosuudet ole kovin isoja.

      • sittentiedät

        Tuli vielä mieleeni, miten ukkisi kuoleman jälkeen perintö on jaettu,
        mummillasi on ollut oikeus asua heidän talossaan ja jos muuta
        jakamista ei ole ollut niin perunkirja kertoo miten jako on tehty.

        Nyt voi olla niinkin että muut sisarukset ovat luopuneet osuuksistaan
        jos tuo asumaan jäänyt on sitoutunut huolehtimaan mummustasi,
        ja jos myös oma vanhempasi on sen hyväksynyt niin en usko että
        asialle mittään voit.
        Tuo kaikki selviää perunkirjasta ja perunkirjoitus on pakollinen
        mene siis tilaisuuteen kuulemaan mikä on tilanteesi.


    • yritäymmärtää

      Virheellisiä vastauksia. Perukirja on verottajaa varten omaisuusluettelo, ja selvitys perillisistä. ota selvää, onko perinnönjako tehty. Ellei ole, olet kuolleen vanhempasi sijaantulija, ja voit toki vaatia osuuttasi perinnöstä.

    • Lellu_567

      Onko mummon jälkeen pidetty perunkirjoitus. Sinut pitää kutsua perunkirjoitukseen. Siinä luetellaan mummolta jäänyt omaisuus. Jos mummon on tehnyt testamentin, sekin käy ilmi perunkirjoituksessa.

      Jos testamentti löytyy, voit ilmoittaa vaativasi lakiosaa, jonka suuruus on puolet siitä mitä saisit normaalisti. Älä allekirjoita mitään papereita, joista et tiedä mitä ne ovat.

      Perunkirjoituksen jälkeen voitte toimittaa muiden perillisten kanssa perinnönjaon, jossa jaetaan mummolta jäänyt omaisuus.

      Tiedätkö kuka omistaa talon, jossa mummo asui ? Onko talo yksin mummon nimissä vai omistaako vaarin perikunta siitä puolet ? Onko vaarin jälkeen tehty perinnönjako ?

      • talox

        Tuntuu jotenkin nololta ruveta ainoana vaatimaan lakiosuutta. Olemme vähän etäisiä olleet tämän mummon ja ukin kanssa muutenkin. Minun vanhempi oli kuollut jo silloin kun ukki kuoli. Minulla on myös veli ja en usko että hänkään mitään lakiosuutta vaatii. Silloin kun ukki kuoli piti minun allekirjoittaa pankissa paperi joka koski ukin tilejä ei muuta. Tekisi mieli kyllä vaatia oma osuuteni koska tämä suku ollut hyvinkin kylmä ja ilkeä minua ja vanhempiani kohtaan. Riittäkö ilmoitus pankkiin että vaadin lakiosaani? Harmi vaan että olen hyvissä väleissä muutaman sukulaisen kanssa ja voi olla että katkaisevat välit tämän takia.


      • talox

        Sisarukset siis haluavat tehdä niin että talo jää perikunnan nimiin jotta talossa jo pitkään asunut voi jäädä siihen edelleen. Mikäli se lahjoitettaisiin pitäisi siinä asuvan maksaa perintöveroa. Haluavat siis jättää sen jakamattomaksi kuolinpesäksi. Kukaan muu ei halua lakiosuuttaan koska näkevät että tämä yksi on ansainnut talon koska on hoitanut myös vanhempiaan. Kyse on kuitenkin ollut hyvä kuntoisista vanhuksista. Taloon jäävä henkilö on tehnyt ilmeisesti omilla rahoillaan jonkin pienen rempan joka vähennettäisiin minulle tulevasta lakiosasta. Lisäksi minun lakiosasta vähennettäisiin jotain "hoitokuluja" mitä hänelle on tullut. Mistään isosta summasta ei ole kyse.


      • nix_nax
        talox kirjoitti:

        Tuntuu jotenkin nololta ruveta ainoana vaatimaan lakiosuutta. Olemme vähän etäisiä olleet tämän mummon ja ukin kanssa muutenkin. Minun vanhempi oli kuollut jo silloin kun ukki kuoli. Minulla on myös veli ja en usko että hänkään mitään lakiosuutta vaatii. Silloin kun ukki kuoli piti minun allekirjoittaa pankissa paperi joka koski ukin tilejä ei muuta. Tekisi mieli kyllä vaatia oma osuuteni koska tämä suku ollut hyvinkin kylmä ja ilkeä minua ja vanhempiani kohtaan. Riittäkö ilmoitus pankkiin että vaadin lakiosaani? Harmi vaan että olen hyvissä väleissä muutaman sukulaisen kanssa ja voi olla että katkaisevat välit tämän takia.

        **Riittäkö ilmoitus pankkiin että vaadin lakiosaani?**

        Ei tokkiinsa riitä! Lakiosan vaatimisilmoitus tulee tehdä jokaiselle testamentinsaajalle todisteellisesti 6 kk:n kuluessa siitä, kun testamentti on säädetyllä tavalla annettu sinulle tiedoksi.

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L7P5
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L14P4

        Jollei testamenttia ole, saat lain mukaisen perintöosan. Lakiosa taas on puolet perintöosasta.


    • Lellu567

      Siis lakiosaa vaaditaan vain siinä tapauksessa, että mummo on tehnyt testamentin.
      Jos testamenttia ei ole, perit veljesi kanssa yhdessä 1/6 mummon omaisuudesta. Silloin voit yrittää sopia jaosta muiden osakkaiden kanssa. Jäikö mummolta muuta omaisuutta kuin talo ? Olisiko taloon jäävä tai joku muu perikunnan osakas halukas ostamaan teidät ulos ? Jäikö mummolta muuta omaisuuutta kuten säästöjä ?

      Tuollainen perikunnan talo ei ole hyvä ratkaisu. Talo voi jäädä rapistumaan ja menettää hiljalleen arvoaan. Entäpä kun taloon jäävä ei enää kykene pitämään huolta talosta, kuka sitä hoitaa. Sinun tilanteessasi pyrkisin saamaan jaon aikaiseksi.

      • talox

        Ei ole kuin tämä talo. Testamenttia ei tietääkseni ole tehnyt. Veljeni oli allekirjoittanut yhdessä näiden sisarusten kanssa jonkin valtakirjan. Kukaan muu ei siis vaadi mitään. Asumaan jäävä henkilö kyllä pystyy pitämään huolta talosta ja aikoo siitä huolehtia. Talon arvo ehkä 70000e joka jaettaisiin 8:lla. Minun osuudestani tosiaan vähennettäisiin talossa asuvalle henkilölle tulleita kuluja mummon hoidosta. Mummo ei ollut kyllä huonokuntoinen mielestäni. Yksi asia mitä mietin on se kuinka pian saan oman rahallisen osuuden? verottaja laittaa kuitenkin pian verolaput jo postiin. en omista rahoista siis voi veroja ruveta maksaan jos en osuutta ole vielä edes saanut.


      • Lellu_567

        Kerroit, että mummolla on ollut 6 lasta. Häneltä saatu perintö jaetaan kuuteen osaan. Jaat veljesi kanssa isäsi osuuden eli 1/6 osan. Jos talon arvosta vähennetään vaikka 10 000 € kuluja, perisit veljesi kanssa yhteensä 10 000 €, jolloin sinun osuutesi olisi 5000 €. Perintöveroa ei noin pienestä perinnöstä mene. Jos pesä jätetään jakamattomaksi, omaa perintöosuutta siitä on vaikea saada pois. Voisiko taloon jäävä ostaa sinun osuutesi ?


      • talox

        Sisaruksia on siis elossa 6kpl ja kun minut ja veli lasketaan mukaan niin eikö se jaeta 8:lla? Yksi sukulainen juuri sanoi että perintöverot menee yms. Onko minun muuten pakko lähettää maksullinen virkatodistus kuolinpesälle pankkiasioita varten? viimeksi kun ukki kuoli allekirjoitin pankissa vain valtakirjan. Korjaan vielä aiempaa että kukaan ei siis olekkaan allekirjoittanut vielä mitään valtakirjaa tms. Ovat vain keskustelleet että järjestely sopisi kaikille. Puhelimessa sukulaiset aika lyhytsanaisia, sanovat vaan pankin hoitavan kaikki. Itse en upea mitään laikimiehiä käyttämään. Onko prinnöstä mahdollista esim luopua kokonaan omalta osalta? en tiedä haluanko jäädä mihinkään kuolinpesään roikkumaan näiden sukulaisten kanssa.


      • Lellu_567

        Sinä ja veljesi peritte isänne osuudeen. Jos isänne ei ole tuossa kuudessa mukana, niin perintö jaetaan 7 osaan.

        Jos pankki hoitaa asiaa, niin he voivat tilata virkatodistukset tai 'elää'- todistukset maistraatista perunkirjoitusta varten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe