Sielunkumppani, kerran löydetty ja menetetty, voiko uutta edes löytää?

se oli kiva kuullat mielipitesi

Luoja sentään..pääseeköhän tästä ikinä yli ja jatkamaan elämää? Tiedän ja tunnen tuon kaiken minäkin. Olisinko onnellisempi, jos en olisi häntä koskaan kohdannut? Ainakin osaisin tavoitella rakkautta vielä. En ole lainkaan varma osaanko ja tahdonko edes enää. Tässä on jotain niin väärin..ja kuitenkin niin oikein. Sydän kärsii elinkautista. Kirjaimellisesti. Joskus melkeinpä en jaksaisi tätä enää. Soulmate.

hmmm... kirjoitti:

Luoja sentään..pääseeköhän tästä ikinä yli ja jatkamaan elämää? Tiedän ja tunnen tuon kaiken minäkin. Olisinko onnellisempi, jos en olisi häntä koskaan kohdannut? Ainakin osaisin tavoitella rakkautta vielä. En ole lainkaan varma osaanko ja tahdonko edes enää. Tässä on jotain niin väärin..ja kuitenkin niin oikein. Sydän kärsii elinkautista. Kirjaimellisesti. Joskus melkeinpä en jaksaisi tätä enää. Soulmate.

Lue lisää

että avain siihen sellin oveen on koko ajan käsissäni. En vain tiedä, uskalla tai osaa tai rohkene ehkä just nyt edes yrittää oven avaamista. Ehkä aika ei ole kuitenkaan oikea?

on vain se ero kirjoitti:

että avain siihen sellin oveen on koko ajan käsissäni. En vain tiedä, uskalla tai osaa tai rohkene ehkä just nyt edes yrittää oven avaamista. Ehkä aika ei ole kuitenkaan oikea?

Lue lisää

Toivottavasti aika ei ole oikea silloin, kun aikaa ei enää ole..

...Joskus nuorempana sitä itsekin kuvitteli että on olemassa se yksi ja oikea. Mutta eihän se niin todellakaan ole. Rakastua voi uudestaan, kunhan entiset on surettu alta pois ja molemmat todella ovat halunneet erota. Mikäli kyseessä todella on ns. aito sielunkummpani tuleeko eroa edes? Tiedän silti tunteen yhdestä ainoasta oikeasta ja siitä että toista "samanlaista" tuntuu olevan mahdotonta löytää..Tuttua varmaan meille kaikille! Itse olen huomannut, että mikäli suhde sujuu henkisesti todella hyvin, voi fyysisellä puolella olla vaikeuksia ja päinvastoin. On naurettavaa puhua mistään "fyysisestä sielunkumppanuudesta" mutta luulempa jotain sen suuntaista kokeneeni edell. tyttöystäväni kanssa - suhteemme oli täynnä intohimoa ja kiihkeitä hetkiä, ja ne tulivat aina takaisin pitkänkin ajan jälkeen. Tavallaan pelkään etten vastaavaa tule kokemaan, vaikkakin pitkässä suhteessa kannatinkivenä toimii nimenomaan henkinen yhteys..Mutta jokatapauksessa älkää menettäkö toivoanne -ja mikäli uskotte yhteen ainoaan niin toivotaan ettei se tallusta jossain Afrikassa asti ;)

Sulla oliv ahava nmielipide ja se et tosaan niin, kuka keski rakkauden :-)kiitos sanoistasi

sexy girl kirjoitti:

...Joskus nuorempana sitä itsekin kuvitteli että on olemassa se yksi ja oikea. Mutta eihän se niin todellakaan ole. Rakastua voi uudestaan, kunhan entiset on surettu alta pois ja molemmat todella ovat halunneet erota. Mikäli kyseessä todella on ns. aito sielunkummpani tuleeko eroa edes? Tiedän silti tunteen yhdestä ainoasta oikeasta ja siitä että toista "samanlaista" tuntuu olevan mahdotonta löytää..Tuttua varmaan meille kaikille! Itse olen huomannut, että mikäli suhde sujuu henkisesti todella hyvin, voi fyysisellä puolella olla vaikeuksia ja päinvastoin. On naurettavaa puhua mistään "fyysisestä sielunkumppanuudesta" mutta luulempa jotain sen suuntaista kokeneeni edell. tyttöystäväni kanssa - suhteemme oli täynnä intohimoa ja kiihkeitä hetkiä, ja ne tulivat aina takaisin pitkänkin ajan jälkeen. Tavallaan pelkään etten vastaavaa tule kokemaan, vaikkakin pitkässä suhteessa kannatinkivenä toimii nimenomaan henkinen yhteys..Mutta jokatapauksessa älkää menettäkö toivoanne -ja mikäli uskotte yhteen ainoaan niin toivotaan ettei se tallusta jossain Afrikassa asti ;)

Lue lisää

meidän suhteemme ei ollu mitäänn nuoruudde ensirakkutta tai alkuaaikoijen huumaa,, se ilo vaan jotakin jos ei ole kokaskaan tuntenut sellaista niin sitä on aikea selittää mut kiitos mielipiteesräsi :)

niinpä kuka keksi se rakauden, ihmiset ovat luotuja kokemaan ja tuntemaan liian ihmeellisiä asioita ja niist sit pitää pärjätä parhaimman mukaan. ...mut sitä vsrtenhan me varmaanneletään et mäkis ,kuulis,aistis monenalsia kokemuksia
kitkosia sullekin

se ontotta et jo kaksi tempperamentista ihmistästä löytä toisensa ja ovat kui vastahohtia toisilleen mutta täydentämässä tosiaan se on aika joka kuluttava, teillä kakill oli niinhinoa ajatutuksia etkiitos teille @>->-kukkA

Koin saman, eli sielunkumppanini, kihlattuni menehtyi. Ei voi sanoinkuvata sitä tuskaa, kun toisesta joutuu väkivalloin repeytymään irti. Kaikki loppui täysin ilman varoitusta. En usko kokevani enää tässä elämässä vastaavaa, vaikka mielestäni sielunkumppaneita on useampia kuin yksi. Tai kukaties.. Mutta olen mielestäni saanut jo enemmän kuin moni muu, kun olen saanut kerran tässä elämässä kohdata hänet, joka on kumppanini joka suhteessa: fyysisesti, henkisesti, sielullisesti. Ja kuten yllä on pohdittu, tuntuuko mikään enää miltään tämän jälkeen? Kun tietää mitä täydellinen kumppanuus ja rakkaus on. Mies oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen, joka vei jalat alta. Se tuntui niin oikealta joka hetki.

anteeksi että typosin huonosti, mut kun on käsi kantositeessä niin tuli huonosti kirjoitettua, enkä sitten tarkastanut kirjoitusta, mut toivottavasti saitte selvää niistä kiitoksista

olen minäkin. Sielunkumppani ja tulinen rakkaus tupsahti elämääni vasta viisikymppisenä. Joten aina on toivoa..... :)

valitettavasti minullakin on mennyt. Menetin sielunkumppanini jo vuosia vuosia sitten. Nainen oli suuri rakkauteni, suurin kaikista. Hänenkin jälkeensä rakkauksia on tullut, mutta kukaan ei nosta minua enää niin korkealle kuin hän eikä kukaan laske minua matalalemmalle kuin hän. Hän oli vähän kuin `taivas ja helvetti`, helppo ja vaikea, kiltti ja tuhma..... ( ;-) ) Kaikki yhdessä paketissa. Suhteita on tullut, suhteita on mennyt. Kukaan ei ole kuitenkaan yltänyt samaan kuin hän aikoinaan. Jos hän vielä eläisi, etsisin hänet uudestaan. Hän oli paras, suurin rakkauteni kaikesta vaikeudestaan huolimatta, hänen lähellään olin kuitenkin kuin "kotona". Vaikken sitä omalta rikkinäisyydeltäni silloin tajunnutkaan. Hänen jälkeensä kaikista ihmissuhteista (hyviäkin on ollut) on jäänyt puuttumaan se jokin. Tuo nainen täytti minut kokonaan, luimme usein toistemme ajatuksetkin, toinen tiesi ennen kuin toinen kysyi jne. Nyt, oman elämän ehtoopuolella sitä on alkanut miettimään....että voisiko sittenkin olla kuoleman jälkeistä elämää. Ja jos olisi, näkisinkö hänet sittenkin vielä.... Toivon niin.

kirjoitus! Olen 100 % samaa mieltä kirjoituksesi kanssa! Sanoit vaan kaiken paljon paremmin, kuin itse olisin osannut. :)

mutta niin se kirjoitti:

valitettavasti minullakin on mennyt. Menetin sielunkumppanini jo vuosia vuosia sitten. Nainen oli suuri rakkauteni, suurin kaikista. Hänenkin jälkeensä rakkauksia on tullut, mutta kukaan ei nosta minua enää niin korkealle kuin hän eikä kukaan laske minua matalalemmalle kuin hän. Hän oli vähän kuin `taivas ja helvetti`, helppo ja vaikea, kiltti ja tuhma..... ( ;-) ) Kaikki yhdessä paketissa. Suhteita on tullut, suhteita on mennyt. Kukaan ei ole kuitenkaan yltänyt samaan kuin hän aikoinaan. Jos hän vielä eläisi, etsisin hänet uudestaan. Hän oli paras, suurin rakkauteni kaikesta vaikeudestaan huolimatta, hänen lähellään olin kuitenkin kuin "kotona". Vaikken sitä omalta rikkinäisyydeltäni silloin tajunnutkaan. Hänen jälkeensä kaikista ihmissuhteista (hyviäkin on ollut) on jäänyt puuttumaan se jokin. Tuo nainen täytti minut kokonaan, luimme usein toistemme ajatuksetkin, toinen tiesi ennen kuin toinen kysyi jne. Nyt, oman elämän ehtoopuolella sitä on alkanut miettimään....että voisiko sittenkin olla kuoleman jälkeistä elämää. Ja jos olisi, näkisinkö hänet sittenkin vielä.... Toivon niin.

Lue lisää

Kirjoitustasi lukiessa meni kylmät väreet. Toivoisin joskus itse kokevani tuon mutta luultavasti jää vain haaveeksi..

todistaa sen ettet oo ainakaan sellaista sielunkumppania löytäny kun minä. Kyllä mullakin on monia ystäviä ja rakkaita ja ollaan samalla aaltopituudella, mutta sielunkumppanuus on jotain aivan muuta. Se on niinkun kaks eri ihmistä olis luotu toisillee ja tarkoitettu tukemaan toisiaan.

Meillä esimerkiksi vaikka ollaan luonteeltamme melko erilaisia, niin silti ymmärrän pelkästään silmiin katsomalla, mitä toinen seuraavaksi sanoisi. Voin tämän ihmisen poissaollessa sanasta sanaan sanoa mitä se olis jostain asiasta mieltä. Mutta silti toinen osaa aina yllättää ja tuoda omasta itsestään uusia puolia esiin.

Jos mä oon pahalla tuulella niin ei tartte kuin nähdä mun kulta ja oon taas iloinen. Ollaan yritetty joskus erotakin kun on menny huonosti, mut se tuska oli niin sietämättömän suuri ja eikai siinä menny montaakaan tuntia kun olin takaisin sen sohvalla oma kulta kainalos :)

Se on sitä rakkautta mikä ei ikinä kuole

Mielipiteet kirjoitti:

todistaa sen ettet oo ainakaan sellaista sielunkumppania löytäny kun minä. Kyllä mullakin on monia ystäviä ja rakkaita ja ollaan samalla aaltopituudella, mutta sielunkumppanuus on jotain aivan muuta. Se on niinkun kaks eri ihmistä olis luotu toisillee ja tarkoitettu tukemaan toisiaan.

Meillä esimerkiksi vaikka ollaan luonteeltamme melko erilaisia, niin silti ymmärrän pelkästään silmiin katsomalla, mitä toinen seuraavaksi sanoisi. Voin tämän ihmisen poissaollessa sanasta sanaan sanoa mitä se olis jostain asiasta mieltä. Mutta silti toinen osaa aina yllättää ja tuoda omasta itsestään uusia puolia esiin.

Jos mä oon pahalla tuulella niin ei tartte kuin nähdä mun kulta ja oon taas iloinen. Ollaan yritetty joskus erotakin kun on menny huonosti, mut se tuska oli niin sietämättömän suuri ja eikai siinä menny montaakaan tuntia kun olin takaisin sen sohvalla oma kulta kainalos :)

Se on sitä rakkautta mikä ei ikinä kuole

Lue lisää

aika naiivi,tekstistäs päätellen,en siksi sinuna tulis sanoon mikä on oikeaa ja mikä ei.

sivusta´´ kirjoitti:

aika naiivi,tekstistäs päätellen,en siksi sinuna tulis sanoon mikä on oikeaa ja mikä ei.

Sun mielestä naivia tekstin perusteella ??
En väitä vastaan vaan haluan vain tietää :)

sivusta´´ kirjoitti:

aika naiivi,tekstistäs päätellen,en siksi sinuna tulis sanoon mikä on oikeaa ja mikä ei.

puhunu mistään oikeasta tai väärästä, vaan kerroin oman kokemukseni siitä mikä omasta mielestäni on ja jo heti alussa sanoin, että sellaista kuin MINULLA. Eihän se tarkoita että muilla pitäis olla samanlaista. Ja kun sanoin että mullakin on rakkaita ystäviä joiden kans oon samalla pituudella mutta yhteys kyseisen henkilön kanssa on vain todella paljon syvempää... Mutta kiitos kumminkin :)

mutta niin se kirjoitti:

valitettavasti minullakin on mennyt. Menetin sielunkumppanini jo vuosia vuosia sitten. Nainen oli suuri rakkauteni, suurin kaikista. Hänenkin jälkeensä rakkauksia on tullut, mutta kukaan ei nosta minua enää niin korkealle kuin hän eikä kukaan laske minua matalalemmalle kuin hän. Hän oli vähän kuin `taivas ja helvetti`, helppo ja vaikea, kiltti ja tuhma..... ( ;-) ) Kaikki yhdessä paketissa. Suhteita on tullut, suhteita on mennyt. Kukaan ei ole kuitenkaan yltänyt samaan kuin hän aikoinaan. Jos hän vielä eläisi, etsisin hänet uudestaan. Hän oli paras, suurin rakkauteni kaikesta vaikeudestaan huolimatta, hänen lähellään olin kuitenkin kuin "kotona". Vaikken sitä omalta rikkinäisyydeltäni silloin tajunnutkaan. Hänen jälkeensä kaikista ihmissuhteista (hyviäkin on ollut) on jäänyt puuttumaan se jokin. Tuo nainen täytti minut kokonaan, luimme usein toistemme ajatuksetkin, toinen tiesi ennen kuin toinen kysyi jne. Nyt, oman elämän ehtoopuolella sitä on alkanut miettimään....että voisiko sittenkin olla kuoleman jälkeistä elämää. Ja jos olisi, näkisinkö hänet sittenkin vielä.... Toivon niin.

Lue lisää

Oman sielunkumppanini kanssa juttelin ennen hänen kuolemaansa, ja hän oli sitä mieltä että nämä liitot ovat pidempiä kuin ihmiselämä. Itse uskon uudelleensyntymään ja olen varma, että olen tuntenut sielunkumppanini entisissäkin elämissäni. Miksen siis saisi jatkaa hänen kanssaan, jahka itse joku päivä kuolen tai synnyn uudestaan? Se kumppanuus ei ollut vain tällä tasolla, tässä näkyvässä maailmassa.

vastaan, että minulle sielunkumppanuus on siis selvästikin jotain ihan muuta. Muuta kuin suurta rakastumisen tai rakkauden tunnetta, joka saa kenet tahansa tuntemaan, että tämä puhuttelee sielua.

Se sielunkumppanuus, josta itse puhun on toisenlaista. Esimerkiksi sitä, että kun kävelen tilaan, jossa on iso joukko ihmisiä ja saman tien katson täysin vierasta naista, joka istuu penkillä ja katsoo minua. Menen hänen viereensä ja alamme jutella kuin olisimme tunteneet jo kauan. Olen tavannut näin rakkaan ystäväni monta vuotta sitten. Välillämme on sielunkumppanuus, ajatusyhteys, jopa telepaattinen yhteys.

Sielunkumppanuus on sitä, että vaikka ei näkisi toista vuosiin, tuntee sisällään puhtaana yhteyden niin kauan, kun elossa olemme. Tietää ja tuntee toisen olemassaolon siellä jossain. Kun sitten taas kohdataan, on kuin olisi tavattu tunti sitten viimeksi. Yhteys myös toimii telepaattisella tasolla. Sitä tietää että kohta se soittaa ja niin myös käy. Näkee unen pitkään kuulumattomissa olleesta ja seuraavana päivänä hän ottaa yhteyttä. Näin käy säännöllisesti; niin säännöllisesti, että siitä tunteesta tai unesta jo tietää, että jaaha, pian kuullaan tai nähdään. Eikä toinen katoa mihinkään, koska sielut ovat yhteydessä, vaikka fysiikka ei.

Sielunkumppani on toisinaan myös joku, jonka kohtaa vain ohimennen. Mutta samalla hetkellä vain on kuin lämmin tuuli sisällä kävisi, että tuo ihminen On isolla O:lla. Olen edelleen siis sitä mieltä, että sielunkumppani voi olla ystävä, sisko, veli, joku ohikulkija, joskus rakastettukin. Koska kyse on sielunkumppanista, ei rakastumisesta.

Tuo mitä kuvailette, kuulostaa minusta vain siltä, että on oppinut tuntemaan rakkaansa varsin hyvin. Se on täydellistä läheisyyttä, tuntemista, yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka syntyy kun toisen kanssa elää lähekkäin. Itse käveli eräänä päivänä töistä kotiin ja yritin soittaa murulle. Puhelin oli varattu. Totesin, että ahaa, muru on tullut aiemmin kotiin ja puhuu T:n kanssa. Kun tulin kotiin, näin myös oli, vaikka tämä asia ei todellakaan toistu säännöllisesti elämässämme. En kuitenkaan sanoisi tällaista sielunkumppanuudeksi vaan enemmänkin tiettyjen asioiden tuttuudeksi, logiikaksi, kenties jonkin asteiseksi telepatiaksi.

Vaikka täytyy sanoa, että myös sielunkumppanuus liittyy omaankin rakkaussuhteeseeni. Olen tiennyt tasan ensikohtaamisella, että tämä nainen on se, joka minun tuli elämässäni kohdata. Siis todella tiesin ja tuli jotenkin levollinen tunne, vaikka ihan aluksi olin vain totaalisen hullaantunut noihin tummiin, ihaniin silmiin. Siitä on nyt jo aika monta vuotta ja suhde on yhä ihana, joten tieto oli oikea.

LaikaQ kirjoitti:

vastaan, että minulle sielunkumppanuus on siis selvästikin jotain ihan muuta. Muuta kuin suurta rakastumisen tai rakkauden tunnetta, joka saa kenet tahansa tuntemaan, että tämä puhuttelee sielua.

Se sielunkumppanuus, josta itse puhun on toisenlaista. Esimerkiksi sitä, että kun kävelen tilaan, jossa on iso joukko ihmisiä ja saman tien katson täysin vierasta naista, joka istuu penkillä ja katsoo minua. Menen hänen viereensä ja alamme jutella kuin olisimme tunteneet jo kauan. Olen tavannut näin rakkaan ystäväni monta vuotta sitten. Välillämme on sielunkumppanuus, ajatusyhteys, jopa telepaattinen yhteys.

Sielunkumppanuus on sitä, että vaikka ei näkisi toista vuosiin, tuntee sisällään puhtaana yhteyden niin kauan, kun elossa olemme. Tietää ja tuntee toisen olemassaolon siellä jossain. Kun sitten taas kohdataan, on kuin olisi tavattu tunti sitten viimeksi. Yhteys myös toimii telepaattisella tasolla. Sitä tietää että kohta se soittaa ja niin myös käy. Näkee unen pitkään kuulumattomissa olleesta ja seuraavana päivänä hän ottaa yhteyttä. Näin käy säännöllisesti; niin säännöllisesti, että siitä tunteesta tai unesta jo tietää, että jaaha, pian kuullaan tai nähdään. Eikä toinen katoa mihinkään, koska sielut ovat yhteydessä, vaikka fysiikka ei.

Sielunkumppani on toisinaan myös joku, jonka kohtaa vain ohimennen. Mutta samalla hetkellä vain on kuin lämmin tuuli sisällä kävisi, että tuo ihminen On isolla O:lla. Olen edelleen siis sitä mieltä, että sielunkumppani voi olla ystävä, sisko, veli, joku ohikulkija, joskus rakastettukin. Koska kyse on sielunkumppanista, ei rakastumisesta.

Tuo mitä kuvailette, kuulostaa minusta vain siltä, että on oppinut tuntemaan rakkaansa varsin hyvin. Se on täydellistä läheisyyttä, tuntemista, yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka syntyy kun toisen kanssa elää lähekkäin. Itse käveli eräänä päivänä töistä kotiin ja yritin soittaa murulle. Puhelin oli varattu. Totesin, että ahaa, muru on tullut aiemmin kotiin ja puhuu T:n kanssa. Kun tulin kotiin, näin myös oli, vaikka tämä asia ei todellakaan toistu säännöllisesti elämässämme. En kuitenkaan sanoisi tällaista sielunkumppanuudeksi vaan enemmänkin tiettyjen asioiden tuttuudeksi, logiikaksi, kenties jonkin asteiseksi telepatiaksi.

Vaikka täytyy sanoa, että myös sielunkumppanuus liittyy omaankin rakkaussuhteeseeni. Olen tiennyt tasan ensikohtaamisella, että tämä nainen on se, joka minun tuli elämässäni kohdata. Siis todella tiesin ja tuli jotenkin levollinen tunne, vaikka ihan aluksi olin vain totaalisen hullaantunut noihin tummiin, ihaniin silmiin. Siitä on nyt jo aika monta vuotta ja suhde on yhä ihana, joten tieto oli oikea.

Lue lisää

En ole sentään mikään hapan keski-ikäinen täti ;) mutta kyllä ikä tuo näkemysta ja kokemusta jota ei mikään korvaa. Hyvässä ja pahassa.

En usko että olisi vain yksi sielunkumppani ylitse muiden, itse olen jo pari kertaa suhteen aikana vahvasti tuntenut että toinen on se "kadonnut puolikkaani", mutta suhteen päätyttyä joutunut toteamaan että se olikin vain rakastumisen ja vetovoiman sanelemaa kaunista unelmaa, ei todellisuutta.

Todellinen sielunkumppani on nainen, joka seisoo rinnallani tuulessa ja tuiskussa myös, eikä vain silloin kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Todellinen sielunkumppani on nainen, joka todella ja oikeasti haluaa oppia tuntemaan minut, välittää minusta ihmisenä, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä ajattelen, todellinen sielunkumppani ymmärtää että suhde vaatii kestääkseen työtä, ymmärrystä, sitkeyttä ja TAHTOA. Siinä sitten hitsautuu yhteen, ei erilleen, kun kasvaa ja opettelee yhdessä suhdetta ja elämää. Osaa puhua, haluaa ymmärtää, näyttää toiselle tunteensa tavalla tai toisella. Kosketuksin, katsein, sanoin tai teoin. Jotenkin.

En ole vielä kohdannut todellista sielunkumppaniani koska olen yksin. Uskon että se oikea sielunkumppani jää rinnalleni.

Lupussolus kirjoitti:

En ole sentään mikään hapan keski-ikäinen täti ;) mutta kyllä ikä tuo näkemysta ja kokemusta jota ei mikään korvaa. Hyvässä ja pahassa.

En usko että olisi vain yksi sielunkumppani ylitse muiden, itse olen jo pari kertaa suhteen aikana vahvasti tuntenut että toinen on se "kadonnut puolikkaani", mutta suhteen päätyttyä joutunut toteamaan että se olikin vain rakastumisen ja vetovoiman sanelemaa kaunista unelmaa, ei todellisuutta.

Todellinen sielunkumppani on nainen, joka seisoo rinnallani tuulessa ja tuiskussa myös, eikä vain silloin kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Todellinen sielunkumppani on nainen, joka todella ja oikeasti haluaa oppia tuntemaan minut, välittää minusta ihmisenä, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä ajattelen, todellinen sielunkumppani ymmärtää että suhde vaatii kestääkseen työtä, ymmärrystä, sitkeyttä ja TAHTOA. Siinä sitten hitsautuu yhteen, ei erilleen, kun kasvaa ja opettelee yhdessä suhdetta ja elämää. Osaa puhua, haluaa ymmärtää, näyttää toiselle tunteensa tavalla tai toisella. Kosketuksin, katsein, sanoin tai teoin. Jotenkin.

En ole vielä kohdannut todellista sielunkumppaniani koska olen yksin. Uskon että se oikea sielunkumppani jää rinnalleni.

Lue lisää

... silti lähtenyt kävelemään, koska hän käyttäytyi niin huonosti minua kohtaan. tottakai kaipaan häntä, välillä sieluani oikein viiltää.

sielunkumppani ei välttämättä tee niinkuin sinä sanot... ja seiso rinnallasi silloin kun sinä sormiasi napsautat. niin tekee lapsilleen "äiti".... sielunkumppani voi tahtomattaa tulla ottaneeksi sinusta mittaa hyvinkin raa´alla tavalla ja laittaa sinut katsomaan peilistä itseäsi...

niin vain tapahtuu ja tapahtui... selittämätöntä ja kaikki voisi alkaa alusta minä hetkenä tahansa, siitä sinä tunnistat sielunkumppanin, kuin mitään eroa tai välimatkaa ei olisi koskaan ollutkaan ja siitä viiltävästä kaipauksesta...

Lupussolus kirjoitti:

En ole sentään mikään hapan keski-ikäinen täti ;) mutta kyllä ikä tuo näkemysta ja kokemusta jota ei mikään korvaa. Hyvässä ja pahassa.

En usko että olisi vain yksi sielunkumppani ylitse muiden, itse olen jo pari kertaa suhteen aikana vahvasti tuntenut että toinen on se "kadonnut puolikkaani", mutta suhteen päätyttyä joutunut toteamaan että se olikin vain rakastumisen ja vetovoiman sanelemaa kaunista unelmaa, ei todellisuutta.

Todellinen sielunkumppani on nainen, joka seisoo rinnallani tuulessa ja tuiskussa myös, eikä vain silloin kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Todellinen sielunkumppani on nainen, joka todella ja oikeasti haluaa oppia tuntemaan minut, välittää minusta ihmisenä, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä ajattelen, todellinen sielunkumppani ymmärtää että suhde vaatii kestääkseen työtä, ymmärrystä, sitkeyttä ja TAHTOA. Siinä sitten hitsautuu yhteen, ei erilleen, kun kasvaa ja opettelee yhdessä suhdetta ja elämää. Osaa puhua, haluaa ymmärtää, näyttää toiselle tunteensa tavalla tai toisella. Kosketuksin, katsein, sanoin tai teoin. Jotenkin.

En ole vielä kohdannut todellista sielunkumppaniani koska olen yksin. Uskon että se oikea sielunkumppani jää rinnalleni.

Lue lisää

Myös minä ajattelen jotakuinkin näin sielunkumppanuudesta. Eri ihmisille sielunkumppanuus tarkoittaa varmasti eri asioita, koska eri ihmiset pitävät eri asioita tärkeinä.

Sielunkumppanuudesta mieleeni tulee myös kaksi ystävääni. Toinen heistä ei ole enää mukana elämässäni. Hänen kanssaan kuitenkin vallitsi mieletön yhteisymmärrys. Hyväksyimme toisemme aina sellaisena kuin olimme. Pystyimme jakamaan lähes kaikki asiat tai ainakin ajatukset. Pohdimme usein yhdessä tätä elämää ja oivalsimme yhteisillä pohdinnoilla asioita, joita emme kumpikaan välttämättä olisi yksinään keksineet. Mietimme paljon elämää, ihmissuhteita ja sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Ystävyys hänen kanssaan antoi meille molemmille niin uskomattoman paljon, etten koskaan unohda häntä. Joku varmasti joskus luuli meidän seurustelevan mutta se oli puhtaasti pelkkää ystävyyttä. Olisi hienoa, jos joskus saavuttaisi tuollaisen yhteyden parisuhteessa.

Toinen näistä ystävistäni on edelleen elämässäni mukana. Ystävyys hänen kanssaan on alusta asti perustunut mielettömään kunnioitukseen ja luottamukseen. Nauramme samoille asioille ja tuemme toisiamme elämän kolhiessa. Häneen voin luottaa täysin 100 prosenttisesti, mikä ei ole mahdollista jokaisen ihmisen kanssa. Kun toisella on huolia, toinen tietää aina, mitä pitää tehdä ja huomaamme jälleen elämän jatkuvan. Tiedän että tämä ihminen pysyy ystävänäni, vaikka mitä tapahtuisi. Hänen perustettuaan perheen, en jäänyt taka-alalle, vaan hän pyysi minua lapsensa kummiksi.

Vaikka nämä ystäväni eivät ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä, ole sielunkumppaneitani, olen suunnattoman onnellinen heistä ja siitä, että toinen oli elämässäni hetken ja toinen edelleen. He ovat olleet korvaamattomia!

Lupussolus kirjoitti:

En ole sentään mikään hapan keski-ikäinen täti ;) mutta kyllä ikä tuo näkemysta ja kokemusta jota ei mikään korvaa. Hyvässä ja pahassa.

En usko että olisi vain yksi sielunkumppani ylitse muiden, itse olen jo pari kertaa suhteen aikana vahvasti tuntenut että toinen on se "kadonnut puolikkaani", mutta suhteen päätyttyä joutunut toteamaan että se olikin vain rakastumisen ja vetovoiman sanelemaa kaunista unelmaa, ei todellisuutta.

Todellinen sielunkumppani on nainen, joka seisoo rinnallani tuulessa ja tuiskussa myös, eikä vain silloin kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Todellinen sielunkumppani on nainen, joka todella ja oikeasti haluaa oppia tuntemaan minut, välittää minusta ihmisenä, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä ajattelen, todellinen sielunkumppani ymmärtää että suhde vaatii kestääkseen työtä, ymmärrystä, sitkeyttä ja TAHTOA. Siinä sitten hitsautuu yhteen, ei erilleen, kun kasvaa ja opettelee yhdessä suhdetta ja elämää. Osaa puhua, haluaa ymmärtää, näyttää toiselle tunteensa tavalla tai toisella. Kosketuksin, katsein, sanoin tai teoin. Jotenkin.

En ole vielä kohdannut todellista sielunkumppaniani koska olen yksin. Uskon että se oikea sielunkumppani jää rinnalleni.

Lue lisää

aivan oikein todellisen rakkauden! Hyvää kesää sinulle.

miltä tuntuu oman sielun loputon itku. Ajan kuluessa sitä luulee ja uskottelee itselleen selvinneensä elämässä eteenpäin, pärjäävänsä täysin ilman kohtaamaansa kumppania jonka kanssa tiet ovat jo eronneet.

Vaikka omalla kohdallani tapauksesta on jo vuosia ja elämässä on täysin uudet kuviot meneillään, iskee kaipuu ja loputon ikävä tunteen palona ja vahvana yhteytenä koko kropassa. Tämä helvetillinen tunne iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta ja usein pilaa muutaman päivän olemassa olollaan. En ikimaailmassa ole kokenut samanlaisia tunteita ja yhtä syvää yhteyttä toiseen ihmiseen. On vaikeaa kohdata kipeä kaipuu aina uudestaan ja uudestaan.

Olen varma tämän olevan täysin sielunkumppanuutta, sillä pelkkä "rakkaus" olisi eron ja ajan myötä hiipunut.

joopa joo. ei rakkauksia kasva joka oksalla. ihastua voi toki vaikka joka päivä mutta rakkaus.... täysin eri asia.

aika nuori kirjoitti:

joopa joo. ei rakkauksia kasva joka oksalla. ihastua voi toki vaikka joka päivä mutta rakkaus.... täysin eri asia.

ei.se sun on vain hyväksyttävä.

jotkut kirjoitti:

ei.se sun on vain hyväksyttävä.

uskon sielunkumppanuuteen ja että kumppaneita on useita, toisten kanssa jaamme elämämme toisten kanssa jaamme ajatuksemme/sielumme, olo on toisen kanssa turvallinen...mielipiteet eivät aina ole samanlaisia mutta sekään ei haittaa ja vie pois sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta..toisen edessä pystyy oleman paljas ja oma itsensä..intohimoa riittää ja sisäistä paloa..on lohduttavaa tietää tälläinen ihminen löytyy ja että toinen ajattelee samoin, tulee tunne ettei kaikki ole vain tässä ja nyt vaan aika on suhteellinen käsite ja polut kyllä kohtaavat kun oikea aika..

minä833 kirjoitti:

uskon sielunkumppanuuteen ja että kumppaneita on useita, toisten kanssa jaamme elämämme toisten kanssa jaamme ajatuksemme/sielumme, olo on toisen kanssa turvallinen...mielipiteet eivät aina ole samanlaisia mutta sekään ei haittaa ja vie pois sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta..toisen edessä pystyy oleman paljas ja oma itsensä..intohimoa riittää ja sisäistä paloa..on lohduttavaa tietää tälläinen ihminen löytyy ja että toinen ajattelee samoin, tulee tunne ettei kaikki ole vain tässä ja nyt vaan aika on suhteellinen käsite ja polut kyllä kohtaavat kun oikea aika..

Lue lisää

toisen edessä voi ja uskaltaa ja haluaa olla oma itsensä. Ja intohimoa on, joka pysyy ajan saatossakin. Rakastat häntä juuri sellaisenaan, kuin hän on. Tekisit hänen puolestaan mitä vain..ja tahtoisit hänelle pelkkää hyvää. Ja se herkkyys joka hänestä loistaa.. Ah, polut kohtaavat kun luoja suo..jos on tarkoitus.

SärkynytNainen kirjoitti:

toisen edessä voi ja uskaltaa ja haluaa olla oma itsensä. Ja intohimoa on, joka pysyy ajan saatossakin. Rakastat häntä juuri sellaisenaan, kuin hän on. Tekisit hänen puolestaan mitä vain..ja tahtoisit hänelle pelkkää hyvää. Ja se herkkyys joka hänestä loistaa.. Ah, polut kohtaavat kun luoja suo..jos on tarkoitus.

Lue lisää

... koska jotkut tietoisesti pakoilevat toisiaan. ja siis myös sitä sielunkumppaniaan.. on paljon helpompaa elää turrutetussa turvallisessa harmaassa todellisuudessa ja tehdä kaikki kuten ennenkin.

Sielunkumppani on se, jonka edessä myös ne valheet, joita kerromme itse itsellemme - paljastuvat. Näin minulle on käynyt. Siitä sä tunnistat myös sielunkumppanin.

Rohkeudesta, suoruudesta, ja samalla viisaasta lempeydestä. Hän näkee ns. lävitsesi.

ps. kuka kaivoi tän ketjun esille... tottakai kaipaan häntä....

kohtalonsa kirjoitti:

... koska jotkut tietoisesti pakoilevat toisiaan. ja siis myös sitä sielunkumppaniaan.. on paljon helpompaa elää turrutetussa turvallisessa harmaassa todellisuudessa ja tehdä kaikki kuten ennenkin.

Sielunkumppani on se, jonka edessä myös ne valheet, joita kerromme itse itsellemme - paljastuvat. Näin minulle on käynyt. Siitä sä tunnistat myös sielunkumppanin.

Rohkeudesta, suoruudesta, ja samalla viisaasta lempeydestä. Hän näkee ns. lävitsesi.

ps. kuka kaivoi tän ketjun esille... tottakai kaipaan häntä....

Lue lisää

niin.. kaipaat, mutta et halua hänen tietävän sitä? nää ei ole koskaan helppoja asioita, mutta on hienoa kun ihmiset tuo ajatuksia esille ja puhuvat niistä ääneen :)

....... kirjoitti:

niin.. kaipaat, mutta et halua hänen tietävän sitä? nää ei ole koskaan helppoja asioita, mutta on hienoa kun ihmiset tuo ajatuksia esille ja puhuvat niistä ääneen :)

ja ajattelee todennäköisesti, että eikö tuo raukka pääse koskaan musta yli.

Hän EI siis ajattele samoin.. jos ajattelisi, hän olisi jo palannut luokseni.

Toki ymmärrän, ettei kumpikaan meistä halua "sitä samaa"...

jotkut vain kaivertuvat syvälle sinuun - sieluun - ja jättävät lähtemättömän, unohtumattoman jäljen.

kohtalonsa kirjoitti:

ja ajattelee todennäköisesti, että eikö tuo raukka pääse koskaan musta yli.

Hän EI siis ajattele samoin.. jos ajattelisi, hän olisi jo palannut luokseni.

Toki ymmärrän, ettei kumpikaan meistä halua "sitä samaa"...

jotkut vain kaivertuvat syvälle sinuun - sieluun - ja jättävät lähtemättömän, unohtumattoman jäljen.

Lue lisää

ja se on rikkaus myös löytää tuollaista, vaikka toinen pakenisikin. Olet kumminkin oppinut paljon itsetäsi, elämästä ja sehän on hienointa lopulta? :)

Monet pelkää ajattelemista ja varsinkin syvällisyyttä. Pelkäävät että polla sekoo, mut jos haluaa kasvaa, niin on kohdattava vaikeita asioita, eikä se käy silleen ettei se satuta. Tietysti satuttaa, mutta käytyään noita vaikeita polkuja se myös tuo paljon sitä hyvää tai näin itse olen kokenut.

Elämä on ihan hauska juttu ;)

..... kirjoitti:

ja se on rikkaus myös löytää tuollaista, vaikka toinen pakenisikin. Olet kumminkin oppinut paljon itsetäsi, elämästä ja sehän on hienointa lopulta? :)

Monet pelkää ajattelemista ja varsinkin syvällisyyttä. Pelkäävät että polla sekoo, mut jos haluaa kasvaa, niin on kohdattava vaikeita asioita, eikä se käy silleen ettei se satuta. Tietysti satuttaa, mutta käytyään noita vaikeita polkuja se myös tuo paljon sitä hyvää tai näin itse olen kokenut.

Elämä on ihan hauska juttu ;)

Lue lisää

ja kuolemasta. Syvämietteissä, johtuen siitä, että serkkuni kuoli perjantaina, pitkäaikaisen aivokasvaimen syövyttämänä (mikä saa tietyt puheet meikäläisestä todella irvokkaaseen valoon ja niiden korostaminen, jos ymmärrätte) ja hänen elämänsä oli todella koettelemuksia täynnä, puukotuksia, autokolarissa vaikea loukkaantuminen jne. Kuitenkin, koska oletus on, että kaikista pitää selvitä, pyrkiä nauttimaan siitä mitä on ja jäljillä olevista päivistä, saa se tietysti pohtimaan ja tuntemaan myötätuntoa, koska tiettyjä yhtymäkohtia elämässämme oli (samaa ikäluokkaakin vielä). Sama odotuskin vielä, että kaikista pitää vain mennä eteenpäin, niistä sen suurempia numeroita tekemättä.

Eikö se ole irvokasta luksusta ajautua "syvällisyyksiin" melkeinpä ns.keksittyjen ongelmien ääreen, tehden asioista vaikeimpia kuin ne ovat? Eikä anneta mahdollisuutta siihen, että nyt kävi näin tai on käynyt näin ja se tietyssä perspektiivissä näyttää tietynlaiselta. Mitään vähättelemättä sitä, että jokainen sen hetken, todentamisen tapahtumasta, tarvitsee jokaisen asian äärellä, ettei mennä kieltämisen pariin, jolloin tapahtuma syövyttää ihmistä, eikä jää vain tapahtumaksi elämän varrella.

Mitä tämä mihinkään liittyy, sikäli liittyy, että ihmisillä on historiaa, tapahtumia, eikä niitä pyyhdi pois tuollaiseen toiseen ihmiseen kaipaileminen ja odotus siitä, että hän täyttäisi toisen siten, että olo täydentyisi. Kun lähtökohtaisesti ihmisen täytyy itse sekä uskaltaa että antaa luottamusta toiseen, jolloin kyse ei ole tunnevaikutuksesta, vaan siitä aidosta syvällisemmästä asiasta, jossa antaa ja ottaa niin sanotusti toisen ihmisen lähelle.

"Siitä sä tunnistat myös sielunkumppanin. Rohkeudesta, suoruudesta, ja samalla viisaasta lempeydestä. Hän näkee ns. lävitsesi. "

Jos olisi ns.sielunkumppanuutta, eikö tuollainen pitäisi siis olla molempien ominaisuus ja kun viestejä katsoo, niin on tainut olla yksipuolista esim. tuo rohkeus ym. tekijät?

Mutta se mitä tuossa ylläolevassa viestissä todetaan, kuvastunee hyvinkin tälläisissa lauseissa: " Hän kyyhötti itse keksimässään ja rakentamassaan sellissä, vokotteli esiin merkityksiä ja sisällytti niistä ammentamiian toivon ja pettymyksen draamoja olemattomiin viestinvaihtoihimme. Hän etsi fysikaalisen maailman paikkaan sidotuista sattumanvaraisuuksista ja kaoottisista äänistä ja väreistä aina yhtymäkohtia kulloiseenkin emotionaaliseen tilaansa- eikä pettynyt siinä koskaan. HÄn valaisi maailman tuntemuksillaan, ja maailma vastasi joka käänteessä niin kuin siihen huudettiin. Jos epätoivo pyrki nostmaan päätään, se johtui siitä, että hän oli havainnut pimeyden merkit ilmassa tai kuullut linnunlaulussa jonkin muunnelman, joka kertoi jostakin.

Sellaisessa itseään täydentävässä rakkauden vankilassa hän eli."

"Välillä toivot etten ikinä olisi ilmaantunutkaan myllertämään tyydyttävässä ja hyvässä järjestyksessä ollutta elämääsi.Toivot ettei minua olisi olemassakaan. Sinun on voitava ilmaista kaikki se, mitä tunnet, kirottava minua, lyötävä -sikäli kun uskallat. Mutta yhtä asiaa älä tee, kun olemme matkalla kohti omia niittyjämme. Älä käännä selkääsi, äläkä teeskentele, älä kiellä näitä vaikeuksia, älä tuskaa eikä rakkautta.Älä kävele ohitseni kun minua ei olisikaan.Ei se tepsi meihin kumpaisenkaan. Älä koskaan kiellä olemassaoloani, koska sinä lopulta kiellät vain itsesi." Sellaista.

203840284 kirjoitti:

"Siitä sä tunnistat myös sielunkumppanin. Rohkeudesta, suoruudesta, ja samalla viisaasta lempeydestä. Hän näkee ns. lävitsesi. "

Jos olisi ns.sielunkumppanuutta, eikö tuollainen pitäisi siis olla molempien ominaisuus ja kun viestejä katsoo, niin on tainut olla yksipuolista esim. tuo rohkeus ym. tekijät?

Mutta se mitä tuossa ylläolevassa viestissä todetaan, kuvastunee hyvinkin tälläisissa lauseissa: " Hän kyyhötti itse keksimässään ja rakentamassaan sellissä, vokotteli esiin merkityksiä ja sisällytti niistä ammentamiian toivon ja pettymyksen draamoja olemattomiin viestinvaihtoihimme. Hän etsi fysikaalisen maailman paikkaan sidotuista sattumanvaraisuuksista ja kaoottisista äänistä ja väreistä aina yhtymäkohtia kulloiseenkin emotionaaliseen tilaansa- eikä pettynyt siinä koskaan. HÄn valaisi maailman tuntemuksillaan, ja maailma vastasi joka käänteessä niin kuin siihen huudettiin. Jos epätoivo pyrki nostmaan päätään, se johtui siitä, että hän oli havainnut pimeyden merkit ilmassa tai kuullut linnunlaulussa jonkin muunnelman, joka kertoi jostakin.

Sellaisessa itseään täydentävässä rakkauden vankilassa hän eli."

"Välillä toivot etten ikinä olisi ilmaantunutkaan myllertämään tyydyttävässä ja hyvässä järjestyksessä ollutta elämääsi.Toivot ettei minua olisi olemassakaan. Sinun on voitava ilmaista kaikki se, mitä tunnet, kirottava minua, lyötävä -sikäli kun uskallat. Mutta yhtä asiaa älä tee, kun olemme matkalla kohti omia niittyjämme. Älä käännä selkääsi, äläkä teeskentele, älä kiellä näitä vaikeuksia, älä tuskaa eikä rakkautta.Älä kävele ohitseni kun minua ei olisikaan.Ei se tepsi meihin kumpaisenkaan. Älä koskaan kiellä olemassaoloani, koska sinä lopulta kiellät vain itsesi." Sellaista.

Lue lisää

oleminen ei ole yksinkertaista ts. oman sisäisten viisauden kuunteleminen
- monet tarvitsevat siihen tekniikoita ja toisen ihmisen, joka ohjaa sinua siihen.

Ristiriitaisissa tilanteissa keho yleensä muistuttaa, jos toimii itseään vastaan, esim. tehdessään liikaa ylitöitä, ollessaan väärässä suhteessa..

Mun mielestä sielunkumppanuus on ihan eri asia kuin "itseään täydentävässä rakkaudessa eläminen" ja siis muulta elämältä kieltäytyminen. Sanoiko joku tässä ketjussa niin?

Toki tuota ajatusta voi sellaiseen käyttään ja yksipuolisessa rakkauden tunteessa lillumiseen...

Mutta tämä, mitä kirjoitit kuvaa sitä tunnetta hyvin: "Mutta yhtä asiaa älä tee, kun olemme matkalla kohti omia niittyjämme. Älä käännä selkääsi, äläkä teeskentele, älä kiellä näitä vaikeuksia, älä tuskaa eikä rakkautta.Älä kävele ohitseni kun minua ei olisikaan.Ei se tepsi meihin kumpaisenkaan. Älä koskaan kiellä olemassaoloani, koska sinä lopulta kiellät vain itsesi."

Ja kuinka moni meistä on juuri tehnyt näin, pettyneenä - kävellyt ohitse, ikäänkuin toista ei olisikaan - kun olisi pitänyt kohdata, myöntää, että se selän kääntäminen sattui juuri eniten.

Sielu haluaa kuitenkin vain elää -siis kyllä kaikki sielunkumppaninsa menettäneet voivat nauttia elämästä... (vaikka se ei ehkä tästä ketjusta tule esille)

kohtalonsa kirjoitti:

oleminen ei ole yksinkertaista ts. oman sisäisten viisauden kuunteleminen
- monet tarvitsevat siihen tekniikoita ja toisen ihmisen, joka ohjaa sinua siihen.

Ristiriitaisissa tilanteissa keho yleensä muistuttaa, jos toimii itseään vastaan, esim. tehdessään liikaa ylitöitä, ollessaan väärässä suhteessa..

Mun mielestä sielunkumppanuus on ihan eri asia kuin "itseään täydentävässä rakkaudessa eläminen" ja siis muulta elämältä kieltäytyminen. Sanoiko joku tässä ketjussa niin?

Toki tuota ajatusta voi sellaiseen käyttään ja yksipuolisessa rakkauden tunteessa lillumiseen...

Mutta tämä, mitä kirjoitit kuvaa sitä tunnetta hyvin: "Mutta yhtä asiaa älä tee, kun olemme matkalla kohti omia niittyjämme. Älä käännä selkääsi, äläkä teeskentele, älä kiellä näitä vaikeuksia, älä tuskaa eikä rakkautta.Älä kävele ohitseni kun minua ei olisikaan.Ei se tepsi meihin kumpaisenkaan. Älä koskaan kiellä olemassaoloani, koska sinä lopulta kiellät vain itsesi."

Ja kuinka moni meistä on juuri tehnyt näin, pettyneenä - kävellyt ohitse, ikäänkuin toista ei olisikaan - kun olisi pitänyt kohdata, myöntää, että se selän kääntäminen sattui juuri eniten.

Sielu haluaa kuitenkin vain elää -siis kyllä kaikki sielunkumppaninsa menettäneet voivat nauttia elämästä... (vaikka se ei ehkä tästä ketjusta tule esille)

Lue lisää

"Mun mielestä sielunkumppanuus on ihan eri asia kuin "itseään täydentävässä rakkaudessa eläminen" ja siis muulta elämältä kieltäytyminen. Sanoiko joku tässä ketjussa niin? Toki tuota ajatusta voi sellaiseen käyttään ja yksipuolisessa rakkauden tunteessa lillumiseen... "

Ihan sitä ajatusta ei näköjään ymmärretty, mitä ajettiin takaa. Muutama toki puhui sielunkumppaneistaan tavalla joka kertoo että sellainen on ollut todellista, ts. vaalivat sitä toisen sisäistä olemusta (cherish my love jne.) ja antavat toiselle arvoa. Ei se, että ns. näkisi toisen läpi ja "ymmärtäisi" minkälainen toinen on, ole mitään sielunkumppanuutta, siinä ihminen on vain nähty sellaisena kuin on, jos niin on näytetty. Mutta eihän se mitään rakkautta toista kohtaan ole tai sielunkumppanuutta, jos sitä vaalimista ja arvostusta toista kohtaan ei ole.

Sehän voi herkästi mennä juurikin tuohon vetoamiseen ja itseään täydentävässä "rakkaudessa" elämiseen, vaikka toisen ns.näkisi, mutta ei oikeasti vaali tai anna arvoa ihmiselle, polkee siis oman "rakkauden" tuntemuksen nimissä toisen alas. Eikä mitään mitä toiselle tapahtuu ole minkään arvoista eikä sitämyötä ihminenkään (ei kuollut mies palttoota tarvi eikä "rakkauttakaan"), mikä todentaa tuo, että on vain itseään täydentävän rakkauden vallassa.