Kun kerrotte huolianne niin muistakaa yksilöinti älkää yleistäkö koska siinä moni pahoittaa mielensä niin biot kuin sijaisvanhemmat, tää on kyllä vähän niinku sota tanner ett puolin ja toisin riidellään mutta silti jokaisen tapaus on erillainen ja oma juttunsa niitä ei voi yhdistää toisiin.Mitä mieltä te ootte????
biot vs sijaisvanhemmat
ja toisin päin
18862
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
mielelläni minä kertoisin yksilöidydti juuri minun tilanteestani. saisinhan silloin parhaimmillani juuri oikeaan osuvaa vastakommenttia.
mutta, mutta
kun samaan aikaan pitää muistaa salassapitovelvollisuus ja pitää varoa kirjoittamasta niin yksityiskohtaisesti, että joku todella tunnistaisi. vain oman bioperheeni asioita voin kertoa tarkemmin, en mitään sijoitetuistani yksilöiden.
joten pakko on yrittää pysyä yleisellä tasolla. ja taas vaatii joskus rajujakin yleistyksiä. joten puun ja kuoren välillä tässä taiteillaan. sillä kiva on vaihtaa kokemuksia toisten sijaisvanhempien kanssa ja tuntea ettei ole niin yksin kuin usein kotona tuntuu.
Juuri tuo pienoinen ongelma onkin,kiva tänne on jutella, kun oikein ottaa päähän tai on iloinen, niin ei kuitenkaan voi kuvailla tilannetta, tapahtumia aivan pilkuntarkasti", sitä jotenkin pelkää ikäänkuin, että jokin taho "tietäisi" kuka kirjoittaa ja mitään avointa päiväkirjaa" tästä ei kukaan halua.
On pakko muuttaa esim. lasten lukumääriä...puhua lapsi vaikka kyseessä onkin lapsia jne....juuri tuo salassa pito ja itsensä ilmianto perheenä, se on sellainen tekijä, ettei yksityiskohtia oikein viitsi puhua, vaikka monesti NIIN mieli tekisikin väärinkäsitysten välttämiseksi.
Mutta hyvä näinkin!
Entäs jos joku häirikkö väittää olevansa joku muu, kertoo jonkun sijaisperheen elämästä ja kertoo jotain paljastavaa teistä minä-muodossa, tuntee teidät. Ilkeämielinen naapuri, bio tms! Saahan toki kirjoittajan jäljitettyä jos näin käy, mutta vahinkoa tapahtuu varmasti. Huh...
usein joku nappaa nikkisi ja kirjoittelee sillä ilkeyksiä, kun aiemmat viestisi eivät ole hänen pirtaansa sopineet.
tietysti kuka tahansa voi sijaisvanhemmuudesta kirjoittaa mitä tahansa potaskaa ja onhan sitä näissäkin ketjuissa nähty.
lisäksi joku aina uskoo, että kun se ketjussa lukee niin se on TOTTA varsinkin jos se on sijaisvanhemmuutta parjaavaa,
mielessä on että se ne puoltavat tuki kommentit ovat alkuperäisen omia itseä tukevia lausuntoja.
...ettei nämä "vakikirjoittajat" puhu potaskaa ja ajattelinkin vain sitä, että nykyään on monilla bio-vanhemmilla myös juuri näitä koneita ja he kirjoittelevat.
Jos esim. minä kirjoittaisin lapsieni taustoista, suht.koht. suoraan ja heidän sairauksistaan, niin kyllä siitä pian nappaisi kiinni ja rupeaisi seuraamaan, mitä täällä palstalla yleensä kirjoitetaan. Vaikkei varmaa todistetta olisikaan, niin itselle tulisi tunne, että ne seuraa kirjoituksia.
Olisikin oikein mukavaa kirjoittaa kaikki ihan suoraan tänne, mutta sitä ei uskalla tehdä.
Eikä se auta vaikka tänne rekisteröityisikin, yhtä helppo seurailla, vaan se on tosi, ettei pääse samalla nikillä kirjoittaan.
Tämänkin asian voi tulkita niin monella eri tavalla, kuten tässä kävi ilmi.
Taisi aloittaja tarkoittaa juuri sijaisperheiden ja biojen yleistämistä. (biot= alkoholisti, narkkari jne)
Varmasti kukaan vähääkään asioista tietävä tietää salassapitovelvollisuuden, eikä kaipaa kenenkään menevän yksityiskohtiin.
Itse olen kokenut asian toisin. jos tänne joku sijoitettu uskaltaa tulle kertomaan, että hänen kohdalleen sattui syystä tai toisesta huono sijoitus, heti (useimmiten sijaisvanhemmat) ovat väittämässä valehtelijaksi, provoilijaksi jne.
...sinä ainakin olet kirjoittanut ja olen sen sinulle joskus viestittänytkin, jos muistat?
Mutta kaikki eivät ole samalla aallolla", kuin sinä,minunkin on useimmin vain mietittävä mitä tänne kirjoitan, jos annan sellaisen EI hyvän kuvan ittestäni, ehkä olen liian EHDOTON, yritän kyllä ajatella toisen vinkkelistä myös asioita ja mennä sen bio-vanhemman osaan, mutta kai sitä joskus suuttuu kotona ollessaan heille ja sitten purkaa tuntojaan liian yksiselitteisesti tänne.
Pitänee ottaa enemmän toiset huomioon!
Ja minun mielipiteet on otettu hyvin vastaan, vaikka vastakkaisiakin löytyy.. Ja ilokseni löytyy myös niitä (sinut mukaan lukien) jotka osaavat kannustaa ja tukeakin.
Myönnän, että minullakin vaikuttaa tunnelmat ja "huonot päivät" kirjoitusasuun, vaikka yritän sitä välttää. Lisäksi yritän huonoista kokemuksistani huolimatta olla puolueeton ja välttää yleistyksiä, mutta ei se aina hyvin onnistukaan..Toisaalta, joskus saa mielestäni ollakin vähän itsekäs.
Omalla kohdalla on taustalla "huonot" vanhemmat sekä "huonoja" sijaispaikkoja sekä sossuja. niillä eiväillä on saanut ja saa yhä tehdä kovasti työtä sen eteen, että osaa olla tuomitsematta.
Et kai sä "huostaanotettu 22v" ala loppuikääs olla läheisriippuvainen noista huonoista vanhemmista. Saa ja pitää tuomita ja saa olla vihainen. Sillä keinolla heistä tulee yhdentekeviä ja pystyt elämään ikiomaa elämääsi. Tuuppaa pa**at elämästäsi.
Jos vielä pystyt sanomaan päin naamaa heille mitä olet heistä mieltä, taakka putoaa kertaheitolla.
Sijaisäidin tai isän suusta, ei varmaan ollut, rumasti sanottu!
Vaikket mulle sanonutkaan!
Jos äitisi olisi skitsofreenikko, alkoholisti ja riippuvainen väkivaltaisista miehistä, ja isäsi väkivaltainen alkoholisti, joka on käyttänyt sinua seksuaalisesti hyväkseen, et ehkä noin vain voisi asioita unohtaa ja laittaa taaksesi. Tapahtuneista vanhempien kanssa keskustelu vaikeaa, kun toinen ei sairasuden vuoksi ymmärrä ja toinen on kuollut. Tällaiset asiat seuraavat loppuelämän, niiden kanssa on vain opittava elämään.
Turvattomuuden ja arvottomuuden lisäksi tällaisen kokeneelta puuttuu luontainen tukiverkosto sekä vanhempien ja turvallisen ympäristön opettama itseluottamus, ja niitä ilman on melko vaikeahko opetella elämään.
Vanhempani eivät ole olleet ainoita, jotka ovat itsetuntoani murentaneet. Näihin kuuluvat koulukiusaajat ja ennen kaikkea huonon sijoituksen aiheuttamat traumat.
Jos sinua nyt yhtään lohduttaa, minulla on oma elämä ihanan miehen kanssa, jonka perhe on ottanut minut omakseen. Valmistun 1 1/2 vuoden päästä sosionomiksi, ja tarkoituksenani on voimavarojeni mukaan työskennellä lastensuojelutyössä. Menneisyys on menneisyyttä, mutta tärkeä osa minua, sitä mikä minusta on tullut. Ja sitä, mikä minusta on tuleva.
...opiskelin myös sosionomiksi mutta lopetin koulun kiusaamisen takia (opettajat olivat kiusaajien puolella) ja sen jälkeen sairastuin vakavasti. Toiveena on kuitenkin sosiaaliala...
opiskelit, ja kiusattiin. kerro tarkemmin. Mitä tapahtui. Kiinnostaa...
Etsit vielä itseäsi, olet hakeutumassa lastensuojelutyöhön vieden taraumaattiset kokemuksesi seuraavalle sukupolvelle ja sairastutat heidät. Etkö ole mitään oppinut.
Sinun tehtäväsi on olla sinut oman menneisyytesi kanssa, mitä et ole.
En kirjoita tätä pahalla vaan olen huolissani tämän päivän sosiaalityöstä lasten parissa.
niin onneksi tämä ei minulla mennyt jakeluun.
Olen kanssasi aivan toista mieltä asiasta koska se elämän kokemus mikä ihmisellä on ja sen kautta saanut kypsyyden elämän ongelmista. Tietenkin tämä traumaattinen elämän kokemus on tehtävä itsellen sinuksi vaikka sitä ei koskaan saa hyväksyä. Ei kait parempaa tietoa enään voi edes olla saatavilla mistään kirjoista ei sitä opita opettelemalla. Minä mielestäni itse olen elämän eväideni kanssa päässyt hyvin nauttimaan muille antamistani avuista. Olen kyennyt kouluttamaan myös muita kokemattomia ja näin yrittämällä yritää saada heidät ymmärtämään edes hiukan sitä mistä on kysymys kun puhutaan tunneperäisistä vaurioista jne.
En silti kenellekkään soisi näitä traumaattisia elämän kokemuksia vaan pelkästään oman itsensä kypsymisen vuoksi. Tiedän että se on aivan liian kallis hinta maksaa menetetyistä lapsuusvuosista, se on kuin uhrilahja elämästä, elämälle.
Miten sinä voit sanoa noin että hän ei ole sinut menneisyydelleen. Uskon että hänellä on hyvin herkät tuntosarvet joita ei varmaan sinulla ole. Et nääs osannut panna itseäsi samalle tunne tasolle ja nähdä sitä :na ansioluettelossa.
Hän oppii varmaan karsimaan asioista pois ne akanat jota ei teoreettiseti opitulla taidolla kykene tekemään. Jopa vaan pelkkä kysymysten teko uhrille on lähdettävä sydämestä eikä jostakin luetun kirjan sivulta.
Hyvä kun toit ajatuksesi julki, sillä sait varmaan monen mielen kuohumaan. Ainakin minua rupesi mietityttämään suhtautumisesi pelkoon jonka toit julki.
Ehkäpä sinun pitäisi tutustua arkeeni, ja sen jälkeen päättää, oleko sinut menneisyyteni kanssa?
Tänä syksynä oli toinen harjoitteluni, jonka suoritin lastenkodissa. Saamani palaute oli kaikin puolin positiivista niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Oma ohjaajani (paikan vastaava) sanoi opettajalleni minun olevan omiani etenkin lastenkotityöhön, ja uskoi menneisyyteni olevan suuri voimavara ja empatiaa luova ja yhteyskykyä parantava tekijä, ei este tai asiakkaita vahingoittava tekijä, päinvastoin.
Minulla ei ole tarvetta kostaa kokemiani asioita. Suurin osa niistä on syntynyt sairauden seurauksena, eikä ole ihnmisestä itsestään kiinni.
Sosionomiksi opiskeleminen ei ole välttämättä helppoa, ja olen itsekin kokenut syrjintää ja piilossa kytevää vihaa opiskelijoilta, lähinnä voimakkaiden mielipiteideni vuoksi.
Koska kutsumukseni sosiaaliallalle oli voimakas, jaksoin taistella ja opiskella eteenpäin. Tilanne on rauhoittunut.
Toivottavasti löydät itsestäsi voiman opiskella lisää, ja huomaat, ettei kiusaajat välttämättä ole sen parempia kuin sinä. tsemppiä!