Isänsä poika, Jo Nesbö

mäkimaunulanpekka

Viimeksi tavatessamme kirjalilja ilmoitti päästävänsä vakihahmonsa, hulttiopoliisi Holen, vuorotteluvapaalle tai katkaisuhoitoon. Kumpaan, ei aivan tullut selväksi. Norjani kun ei ole kovin vahva. No, joutilaana ei jännärimestari ole maannut vaan työstänyt uuden kirjan uusilla sankareilla. Sankaruus on kyllä tässä yhteydessä sangen venyvä ilmaisu. Poliisisankarina toimii eläkeikää lähestyvä , mutta ylikonstaapeliksi pysähtynyt Simon Kefas parinaan nuori urajuristitar Kari. Toki genren kliseiden mukaan Simon on vaikea luonne, yhteistyökyvytön ja lahjomaton. Ainakin ensivaikutelman mukaan. Rikollissankari on vankilassa istuva Sonny, joka on saavuttanut koppikollegeiden keskuudessa jonniinmoisen rippi-isän statuksen. Kaksitoista vuotta kalterien takana kasvattaa luonnetta. Ripittäytymisissä Sonny väistämättä kuulee paljon alamaailman salaisuuksia ja mieltä rupiaa polttelemaan ajatus, tekikö poliisi-isä aikuistenoikeesti itsemurhan vai oliko asialla jokin muu taho. Sitähän pitää lähteä selvittämään ja suitsait Sonny hoitaa itsensä ulos korkeimman turvallisuusluokan vankilasta. Vaikka älyä ja kuntoa on alas vieneet monen sortin huumeet. Jotka löytävät tiensä selleihin henkilöstön suosiollisella avulla. Sen verran voinee juonta paljastaa.
Varsinainen tarina on alkavinaan tästä, vaikka tapahtumien syyt ovat kaukana yli tusinan vuoden takana. Aikoinaan erottamaton poliisikoululaiskolmikko on hajonnut. Simon on perustasolle jämähtänyt rivipoliisi. Samaan aikaan aloittanut Pontus Perr on kivunnut koko Oslon poliisimestariksi ja kolmikon kolmas, lahjakkain, tehnyt itsemurhan. Kai? Lisäksi taustalla kummittelee kysymys, kuka oli aikoinaan poliisilaitoksella se myyrä, joka vuodatti tärkeimmät tiedot pääkonnien korviin. Itsemurhakirjeessään Sonnyn isävainaa ottaa tämänkin tililleen. Poliisin poika Sonny aloittaa verisen ristiretken tehden selvää jälkeä niin Oslon rikolliskingeistä kuin muutamasta sivullisesta. Jotka Sonnyn etiikan mukaan ansaitsevat kuoleman. Tarkoitus on samalla selvittää totuus myyrästä. Poika saa tietennii peräänsä niin rosvot kuin poliisit ja hänen selviämisensä vapaalla jalalla päiväkausia syö hieman kirjan uskottavuutta. No, sanataiteestahan on kyse eikä dokumentista. Varsinaista lahjakkuutta Nesbö Osoittaa keksimällä uusia tapoja päästää päiviltä epämiellyttäviä ihmisiä. Ensi kertaa muistelen lukeneeni murha-aseesta nimeltä dogo argentino. Koirarotu lie kokonaan kielletty ainakin Norjassa.

Nesbönsä lukeneet tietävät hänen tyylinsä luoda ehjiä ja uskottavia henkilöitä pienin keinoin. Se on mestarin merkki ja toimii tässäkin. Juonen käänteet yllättävät kokeneenkin lukijan eikä ote herpaannu missään vaiheessa. Hole-sarjaan verrattuna olin aistivani uutta eetosta ja jopa paatosta koston oikeutuksesta ihan vanhan kunnon Monte-Christon kreivin tyyliin. Pohdintoja luottamuksesta, toveruudesta , totuudesta ja uskollisuudesta on mukana kylliksi, vaan ei liikaa. Jotain ylimaallista supersankaria moninkertaisen murhaajan, Sonny.pojan hahmoon on rakennettu eikä se voi kaikkia realistisen poliisiromaanin ystäviä viehättää.
Suurella mielenkiinnolla luin ja rohkenen suositella. Jos ei pelkää verta.

0

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2217
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        38
        1786
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        13
        1547
      4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        237
        1289
      5. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        63
        1277
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1102
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        62
        1033
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        61
        994
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        106
        708
      Aihe