Juoppo Jonsered

Sanokaas viisaat, onko isokin vika. Perässäkäveltävä leikkurimme on alkanut ryypätä liikaa. Koko tämän kesän sen käyntiääni on ollut ihan säälittävää, tuntuu että sammuu kesken ajon. Viimeksi mietin jo, kehtaanko edes lähteä sen kanssa etupihalle. Enkä saanut kuin takapihan (vajaa puolet) leikattua kun tankki oli jo tyhjä - tankkasin täyteen alkaessani leikkuun ja yleensä tankillinen riittää koko pihaan ja vielä jää puoli tankillista seuraavaan kertaan. Siksikö se ei meinaa jaksaa käydä kun tulee otettua liikaa?
Ei se ole kuin viitisen vuotta vanha, joten kai se täytyy viedä johonkin huollettavaksi.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Liikkuuko ilmanpaineesta (kierosluvunsäätö) läppä kevyesti? Ei ole roskia vieteriden (kasunsäätöläppä)esteenä jolloin säätöläppälaitteisto ei liiku suunitellusti? Nuoon helppo ja turvallinen itsekkin tarkistaa.

Äänestä
  • Kiitos, joku roska siellä taisi jossain olla, availtiin vähäsen ja alkoi jo käydä paremmin.

    Äänestä

Ilmansuodatin tukossa?

Äänestä

Kannattaa vaihtaa kaasarin kalvo jos sellainen tuossa mallissa on ja samalla myös uusi tulppa ja ilmanputsari. Eivät ole kalliita osia, reilulla parilla kympillä selviää.

Äänestä
  • Juu, niin varmaan. Taidan kuitenkin päätyä huoltoon vientiin (kunhan saan tuon puoliskon vielä vakuuttuneeksi että ei me itse sille mitään mahdeta). Tänään taas saatiin ajettua puolikas pihaa. Tankki meni melkein bensaa ja takapiha oli harmaana savusta ja katkusta. Siinä sitä sitten ihmeltiin porukalla - mutta ihmettelyksi se jäi, eikä yhtään korjaantunut vaikka kuinka tuijotettiin. Tulpassa ja ilmanputsarissa ei ole vikaa, eikä se pelkkä bensa noin voi savuttaa, joten..... Kun ei se ole edes kuin jotain kolmisen vuotta vanha, niin ei se vielä eläkkeelle pääse.

    Äänestä

  • No niin, nyt tuli huollosta. Kaasari oli sökö, pelkkä kalvon vaihto ei riittänyt. Ja pieni korjaus ikään, johan se täyttää viisi vuotta. Mutta nyt on saanut täydellisen huollon ja toimii varmaan taas pitkään.

    Äänestä

Naapurin jonsered oli tapellu vaimonsa kanssa kännissä, piti soittaa poliisit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eukkopaha kirjoitti:

Sanokaas viisaat, onko isokin vika. Perässäkäveltävä leikkurimme on alkanut ryypätä liikaa. Koko tämän kesän sen käyntiääni on ollut ihan säälittävää, tuntuu että sammuu kesken ajon. Viimeksi mietin jo, kehtaanko edes lähteä sen kanssa etupihalle. Enkä saanut kuin takapihan (vajaa puolet) leikattua kun tankki oli jo tyhjä - tankkasin täyteen alkaessani leikkuun ja yleensä tankillinen riittää koko pihaan ja vielä jää puoli tankillista seuraavaan kertaan. Siksikö se ei meinaa jaksaa käydä kun tulee otettua liikaa?
Ei se ole kuin viitisen vuotta vanha, joten kai se täytyy viedä johonkin huollettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu