Etelärannassa, yhdessä Hämeenlinnan kauneimmista rantamaisemista, on lillumassa kaksi laivanraatoa. Nämä kelluvat kaljakuppilat eivät ole olleet tänä kesänä päivääkään avoinna. Aika outoa, kun parhaillaan Hämeenlinnassa on tai on tulossa useita suuria yleisötilaisuuksia (Vanajafestarit, ACDC, elomessut ym)
Paatit ja niiden ympärille kyhätyt rakennelmat eivät ole ilo kenenkään silmille.
Toivon, että kaupunki hinaisi kiireesti rotiskot syrjemmälle.
Etelärannan laivanrotiskot
10
<50
Vastaukset
- Uus_parkki
Siistimmän ja tilavan laivaravintolan värivaloineen ja terasseineen voisi joku teettää ja parkkeerata kaupunginpuiston rantaan.
Sinne entisen parkin paikalle. Samassa laivassa voisi olla myös pieni tanssilattia ja kesäisin siellä voisi soida elävä musiikki. Mikäpä siellä olisi kesäisin laineiden liplattaessa tunnelmoida. - HinattavaHaneenJaHeti
Ne ruuhet mitkä siellä Etelärannassa lipuu on kyllä suurista suurin häpäisy Hämeenlinnalla ja vielä ihan paraatipaikalla. Samaa tasoa kuin Vekan rötisköt Linnaniemellä. Hämeenlinnassa niitä kutsutaan tosin laivaravintoloiksi. Vitsihän toi nimikin on niille mädille ja epäsiisteille purtiloille.
- VenepakolaistenHML
Odotahan vain "asuntolaivoja"...
- Suomen_Äärioikeisto
> Siistimmän ja tilavan laivaravintolan värivaloineen ja terasseineen voisi joku teettää
> ja parkkeerata kaupunginpuiston rantaan.
Hei, kukahan tämä mystinen joku saattaisi mielestänne olla?
Terv.: Suomen Äärioikeisto- Politiikkainho
Kuka se noin tyhmiä kyselee?
Jokujahan on aina ollut ja lisää tulee tähän kaupunkiin. Että olethan hollilla, niin voit bongata jonkun jokun, joka perustaa jotain uutta Hämeenlinnaan.
- TuomasEpäilevä
Ettei vaan olis nämä tulevat "sukellusveneet" myyty sirkkelin mukana jollekin buliveivarille? Olisihan niistä ainakin toinen ollut jo auki noina kahtena hellepäivänä.
- Laivurit
Tiedoksi kaikille! Älkäähän nähköön vaivaa näistä Museoviraston suojelemista laivoista. Jos joku luulee, että ne tullaan siirtämään johonkin muualle, niin pahasti erehtyvät!
- Kiireon
Jos AC/DC näkee nämä laivat, he kieltäytyvät soittamasta ja palaavat seuraavalla lennolla takaisin Austraaliaan,
- SCCmainostolppaViereen
Täysin Hämeenlinnan yleiseen tasoon sopivat paatithan ne ovat ja mukava käyntikortti. Jää Hämeenlinna kerrankin hyvin turisteille mieleen.
- Suomen_Äärioikeisto
> Jokujahan on aina ollut ja lisää tulee tähän kaupunkiin.
Hei, eihän sitä ole kirkossa kuulutettu. Siis että joku aina tulee ja perustaa jotakin. Olosuhteiden on oltava suotuisat.
Terv.: S.Ä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057