Ajattelin, että olenko jo kokenut kerran unihalvauksen, vai oliko kyseessä painajainen. Tapahtumasta on jo yli viisi vuotta, mutta se on jäänyt muistiin hyvin.
Kuulin ääniä, minua yritettiin herättää, ja näin kuinka suuri tiikeri hyökkäsi kimppuuni. Kun tämä oli tapahtunut, sain silmäni auki. Olin aika paniikissa ja unihalvauksen mahdollisuus pelottaa vieläkin
Onko tää unihalvaus
1
62
Vastaukset
- dfsfhhj
Oman käsitykseni mukaan unihalvaus on sellainen tila, jossa ehkä painajaismainen näky jatkuu vielä silmien avaamisen jälkeen, mutta itse ei pysty liikkumaan. Minulla on ollut pari kertaa. Yksi ahdistava hirviö hyökkää -juttu todella ahdistavassa elämäntilanteessa. Turvallisemmassa tilanteessa näin lemmikin sängyssä, vaikka oli oikeasti suljettu toiseen huoneeseen.
Mielestäni ei kannata pelätä unia tai edes nk. "unihalvausta". Sitten jos säännönmukaisesti joku uni, painajainen tai muu oire alkaa häiritä unta, niin siinä vaiheessa kannattaa varata lääkäriaika. Jokainen näkee silloin tällöin painajaisia tai muuten sekavia unia, eikä se ole mitenkään vaarallista. Yleensähän siinä on ihan turvallisesti omassa sängyssä, eikä todellista vaaraa ole. Eli ei kannata tehdä ongelmaa sellaisesta, joka ei ongelma ole. Nuku hyvin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849