Ihmetyttää nämä palstat. Näissä on Vasemmisto ja Perussuomalaiset ovat löytäneet toisensa. Keskustaa haukutaan kaikista , jopa tekemättömistäkin asioista. Kaikki Keskustan syytä. Älkää nyt naurattako. Eikö Teillä ole omissa puolueissanne ja elämässänne muuta tekemistä, kuin nimimerkin takaa haukkua kaikkia mikä liikkuu. Ei se Teidän imago sillä parane (päinvastoin) Keskustaa haukkumalla. Vaan tekemällä puolueistanne niin hyvät ja vakuuttavat, että ihmiset äänestävät. Eihän se Keskustapuolueen vika ole, että siihen uskotaan ja luotetaan. Nimimerkit pitäisi kieltää! Vaikka tunutaan tietävän kylläkin kuka kirjoittaa ja mitä?
Ilonsa kullakin
lapsellista
1250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älä poitsu ihmettele. Itse huutelitte pää punaisena viime hallituskaudella muiden tekemisiä. Nyt vasurit ja demarit on oppositiossa ja heidän pitääkin arvostella hallituksen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.
Ja Haapavedellä kunnallispolitiikassa keskustan lähes 50 prosentin äänivallalla keskusta käytännössä päättää mitä täällä tehdään eli keskusta on aidosti ja oikeasti vastuussa kaikista Haapaveden valtuuston tekemisistä.
Tottakait on vastuussa. Tarkoitin kunnallispolitiikkaa. Taas toisaalta kannatti valtakunnanpolitiikassa huudellakin. Eihän siellä silti saatu paljoakaan aikaan. Onko kaikki huonoa mitä täällä on tehty? Keskusta on ollut vallassa koko ajan. Mistä ovat valittajat vastuussa? Mutta kun se haukkuminen menee henkilökohtaisuuksiin ja epäasiallisiin asioihin ja nimi on Keskusta puolue. Jotenkin menevät puurot ja vellit sekasin.
Haapaveden keskustalla yksinomaan on kaikki valta tehdä päätöksiä Haapavedellä, sillä heillä on 17 valtuutettua ja muilla yhteensä kymmenen, muiden syyttely on vastuunpakoilua.
pakoillut. Taidat puhua höpöjä. Mutta valitukset ovat hidastaneet, jotka tulevat 95% hylättynä. Kiusa se on pienempikin kiusa. Toki valittamiseen on oikeus.
Ei kai sinun ole tarvinnut valituksia maksaa, niin miksi iniset, haluatko viedä laillisen muutoksenhakuoikeudenkin dikdatuurin malliin, niin tavanomaista kepuille ?
Veronmaksajat ne valitukset joutuu maksamaan vaikkeivat valitakkaa, kyllä mielestäni valittajat saisi itse maksaa omat valituksensa jotka eivat johda mihinkään muuhun kuin asioiden jarrutukseen ja hidastumisiin!
En tarkoittanut valtakunnanpolitiikkaa. Vaan
Ei mene puurot ja vellit sekaisin. Alkaako kepulaista hävettää puolueensa teot? Ja ehkä olet itse niitä ollut myös tekemässä. Ei täällä haukuta vaan täällä tuodaan asioiden tosiasioita esille kepun hyvävelijärjestelmästä, johon todennäköisesti itsekin kuulut. Ennen tiedotti vain kepun propagandalehti, Haapavesi-lehti jne. Nyt on käytössä sosiaalinen media ja kepu on hädissään kun ihmiset kuulevat myös asioiden toisen laidan. Ei vain sitä mitä Katariina kirjoittaa kepua hyväillessään, vaan asian toisen puolen. Vähäosaisten puolen. Kokeilepa vaihteeksi olla rehellinen vai viekö valaumus voiton? Myyt sielusi ja ruumiisi ollaksesi jotain suurta vaikka se olisi kuinka väärin.
Tässäkin kirjoituksessa alat haukkumaan heti ja herjaamaan. Laitat minut kepulaiseksi ja että ehkä olen ollut tekemässä likaisia töitä tai kähminyt jne.
HERÄTYS! Olisiko syytä katsoa peiliin. Joka itse on se syyttelee toisia. Minusta alotus oli hyvä ja varmaan tällaisia kirjoituksia ajatellen.
"Itsekustain omahyvänsä, sammakostain murttipäänsä"!
Kumpaan sinä aloittaja kuulut. Kirjoituksesi perusteella täällä ei kirjoita kuin vasureita ja persuja. Joten olet itsekin jompi kumpi? Usko tai älä, niin haapaveellä on kyllä muitakin. Ja paljon. Pysyy se kynä kädessä puolueseen katsomatta.
Jos tarkkaan luet niin huomaat, etten kuulu kumpaankaan.