Kansanedustaja ja talousvaliokunnan jäsen Hanna Sarkkinen ehdottaa lehdistötiedotteessaan, että julkinen sektori voisi alkaa itse kehittää tarvitsemiaan tietojärjestelmiä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen pohjalta.
"Erityisesti nyt Microsoftin irtisanomisten jälkeen tulee mieleen, että miksi Suomen julkinen sektori on niin sitoutunut Microsoftin käyttöjärjestelmiin ja eikö nekin voitaisi korvata avoimen lähdekoodin järjestelmillä", Sarkkinen sanoo.
Sarkkisen mielestä tietojärjestelmien kehittäminen voitaisiin antaa tehtäväksi jollekin valtion yhtiölle.
"Avoimen lähdekoodin pohjalta toimiminen mahdollistaisi suuremman joustavuuden ja avaisi suomalaisille pienille ja keskisuurille ict-alan yrityksille mahdollisuuksia kehittää liiketoimintaansa siinä sivussa."
Sarkkisen mukaan muutos toisi myös säästöjä, sillä nykyisten järjestelmien lisenssimaksut ovat kallita.
"Olisi järkevää, että julkinen sektori kehittäisi itse tarvitsemiaan tietojärjestelmiä sen sijaan, että ostetaan kalliita ja huonosti toimivia ohjelmistoja."
Hanke toisi myös töitä Microsoftin irtisanomille alan osaajille.
"Suomessa on nyt paljon vapaata ohjelmisto- ja ict-alan osaamista. Uudelleenkouluttamalla osaajille saataisin töitä."
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/kansanedustaja-koska-microsoft-antoi-potkut-suomelle-miksei-suomikin-antaisi-potkuja-microsofille-3325949
Kansanedustaja: "Suomi irti Mikkismonopolista"
Franken
5
<50
Vastaukset
- hyvä_hyvä
Asiaa pukkaa!
- Kalliiksi_tulee
Pussaa akkaa....†
- fghdfgh
Viimeinen Windowsin puolustaja eduskunnassa - Matti "Lautakasa" Vanhanen?
- asiaa_puhuu_hän
Tuo nainen puhuu ihan täyttä asiaa!
- sfdgsdfgsf
Hyvä Hanna!
https://fi-fi.facebook.com/HMKSarkkinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708