Yhyyyyyyyy

Putoisipa mun päähän meteoriitti. Pääsis eroon tästä yksinäisyydestä ja tästä paskasta tunnetilasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toissa iltana oli uutisia Pluto-luotaimesta. Ajattelin ihan samaa, mutta en niin toiveikkaana. Tuli mieleen, että periaatteessa meteoriitti voisi jysähtää katon läpi maikkariini ja se olisi sitten siinä tämä elämä. Sitten valtasi toisenlainen ajatus - vahvasti Jumalaan uskovana tiedän, että Hänen sallimattaan ei edes hiuskarvani valahda maahan.
Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Matt. 10: 30.

Äänestä

Olin nuorena todella yksinäinen, siis parikymppisenä ja vähän yli, ehkä allekin. Öisin en saanut nukuttua, teki mieli repiä hiukset päästä, itkin ja käperryin tuskaani. Aamulla olin väsynyt, enkä jaksanut mitään. Löysin kuitenkin yhden harrastuksen, ensiavun spr:ssä ja sain kavereita sekä arkista elämää. Jonkin ajan kuluttua aloin myös lenkkeillä ja uida, luulen, että nämä pelastivat minut. Toki olen nyt vanhanakin helposti masentuvaa sorttia, mutta pääsin kuitenkin tuosta karmivasta yksinäisyydestä ja raastavasta tuskasta. Olihan se alkuun vaikeaa, mutta koin, ettei ole vaihtoehtoa ja sitten aloin vähitellen pitää elmästä, jonkin verran.

Äänestä

Mun puolesta tänne pallonpuoliskolle joutais mätkähtää jokin isompi järkälemurikka kokoluokkaa muutama kymmenen kilometriä ja kosmisella nopeudella yhtenä kappaleena perille asti. Päästäis samalla tästä koko paska eliölajista kerralla, vielä jos tuon sais viimeistään tässä muutaman kymmenen vuoden sisällä. Tosin ei minua ainakaan haittaisi yhtään vaikka jo heti huomenna kävis noin.

Äänestä
  • Samat sanat. Harmi että se tapahtuu 100 miljoonan vuoden välein.

    Äänestä

Joo rupeaa tuntuu et en enää pystu tähän. Mulla tää liittyy oman kuvan näkemiseen ja oon saanu arvoni ihan vaan tekojeni tekemisen kautta ja sit romahin. Tai uupumus breakdown ei jakda kärsiä ja ajatella samalla tavalla. Mut en jaksa inhota itteeni, tai et en pääse ulos tai saa tekee asioita. Elän niin mieleni vankilassa. En jaksa, ja tuntuu nii, yksinäiseltä. Ja varsinki jos en lähe minnelään. Mikä on paikkavtässä ja tarkotus mulla. Annan kaikkien muiden olla olemassa juuri sellasena ku on mut minä en saa ditä olla. Näen itteni niin oksettavana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdfghjklöasdfghj kirjoitti:

Putoisipa mun päähän meteoriitti. Pääsis eroon tästä yksinäisyydestä ja tästä paskasta tunnetilasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu