Menin marmorille......

15350018FGW

Menin marmoritiskille valittamaan jakopään rallatuksesta, ja DSG vaihteiston toimimattomuudesta. Iskin heti korjaamopäällikön saavuttua tiskin toiselle puolelle. Mainitsin ensitöikseni kuuluisan koodin 1535 0018 FGW. Näin korjaamobossin leuan loksahtavan alaspäin, ja hetken toivuttuaan ehdotti, että siirtyisimme korjaamon privaattitiloihin jatkamaan jutustelua. Suostuin tähän, ja päästyämme huoneeseen alkoi välittömästi kahvi ja konjakki tarjoilu. Siinä sitten siemaillessani presidentti kahvia Meukow konjakin kera, alkoi päällikkö ehdottelemaan korjausten tekemistä liikkeen piikkiin (takuu loppunut jo kolme kuukautta sitten). Suostuin tietenkin tällaiseen järjestelyyn, ja koska päällikkö sai siunaukseni, alkoi hän myös ehdottaa auton vaihtoa uuteen mitättömällä välirahalla. Kauppaan sisältyisi myös ilmaiset euroopan lennot täysihoitoineen kahdeksi viikoksi valitsemaani paikkaan. Lupasin harkita asiaa vakavasti, jolloin päällikkö myös kertoi ilmaisista huolloista viiden vuoden ajan uuteen autoon. Kiitin ja kumarsin liikkeen ovella, josta jäi hyvä fiilis, kun asiani otettiin näin hienosti käsittelyyn. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että kannattaa opetella ja osata tuo ihmekoodi jo ulkoa, niin palvelu paranee VW liikkeissä dramaattisesti........

8

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KohtaHuoltoEdessä

      Pitenikö myös 2v. takuu pidemmäksi?

      • 15350018FGW

        Takuu ei valitettavasti pidentynyt. Sen sijaan virhevastuu jatkuu siihen saakka, kun auto viedään aikanaan romuttamolle. Aika hyvä takuu kuitenkin.........


    • ossssinJälkeläinen

      Monesko alotus samasta fiktiosta, hienoa röllipoika.

      • Kannattaatsekkauttaa

        Juurikin näin. Ei tarvita mitään koodia. Parasta on varata aika ilmaiseen TSI-tarkastukseen. Ennen tarkastusta työnjohtaja tsekkaa huoltohistorian ja jos kaikki on ok niin tehdas maksaa automaattisesti mahdolliset korjaustyöt.
        Sisältää myös sijaisauton.


    • kuttinenko

      Mahhahahahahahahaahhhaaaaaa satusetä topelius

      • Fessti

        Juuri näin tämä on tuulipukukansan eli tojopeelojen sinnittelypalsta.


    • DASautos

      Huomasitko tarkistaa että kyseinen henkilö oli AITO VAG-korjaamopäällikkö? Ei siis valekorjaamopäällikkö? VALVIRAlle on tullut useita ilmoituksia henkilöistä, jotka ovat netistä tekaisseet tutkintotodoistuksen, vain korkeiden ansiotulojen toivossa.
      AIDON korjaamopäällikön tuntee Egyptinpuuvillaisesta tärkkikauluspaidasta, silkkisolmiosta (voi olla joskus myös villaa, ei ikinä nahkaa), räätälin tekemästä puvusta, kiiltonahkakengistä, manikyyristä sekä vahalla kierretyistä viiksistä (ei kaikilla).

      • 15350018FGW

        Tuo jäi kyllä huomaamatta. Varmaan sen takia, kun oli niin harvinaisen miellyttävää VW palvelua. Nyt alkoi kyllä kalvamaan, että olenko huiputuksen uhri. Pahus sentään........


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe