Kohta mun entiset työkaverit saa mennä ihanaan työpaikkaan ja minä en. Mitä lähemmäksi sitä päivää kohti mennään sitä surullisemmaksi tulen. Muutokset ovat minulle vaikeita ja yleensä niihin sopetuminen vie vuosia. Ainoa toivo on, että muutaman kuukauden päästä pääsen edes osittain sinne entiseen työpaikkaan. Muutoksien yhteydessä tarvitsen hyvin paljon omaa aikaa, eikä minulla silloin riitä energiaa mihinkään toiseen muutokseen. Mikä tarkoittaa sitä, että en jaksa ajatella minkäänlaista suhdetta pitkään aikaan. Ei ole reilua aloittaa mitään sellaista mihin ei riitä aikaa eikä jaksamista. Oikeudenmukaisuus on minulle tärkeää ja ei ihminen silloin ole sitä, jos ei jaksa keskittyä toisen ihmisen elämään ja ajatuksiin. Parhainta mitä minulle voit tehdä on antaa minun elää elämääni niinkuin haluan! Olen erityispiirteinen ihminen ja minulla on erilainen tapa hahmottaa ja kokea asioita. Juuri sen vuoksi muutoksien yhteydessä tarvitsen erityisen paljon yksinoloa. Silloin minulla ei ole lainkaan tarvetta jakaa asioita kenenkään kanssa. Siihen minulla on yleensäkin paljon vähemmän tarvetta kuin tavallisilla ihmisillä.
Uni ei tule
yksineiyksinäinen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.