Mitä

Ainut asia mitä maailmassa pelkään on seuraava.

Pelkään, että sairastun mielisairauteen tietämättäni, enkä osaa/pysty tekemään asialle mitään, koska en ole tietoinen sairaudestani. Oletteko nähneet elokuvan Kaunis mieli? Pelkään itselleni tapahtuvan samoin. Pelkään, että sairastun skitsofreniaan tmv. tietämättäni ja alan toimimaan omien harhojeni mukaisesti tietämättä, että toimintani ei perustu todellisuuteen.

Samoin perustein pelkään myös dementtiaa. Pelkään, että nolaisin itseni mahdollisen tulevan sairauteni takia jollakin kaamealla tavalla tai aiheuttaisin tietämättäni muille ihmisille kärsimystä.

Pelkoni ei perustu mihinkään muuhun kuin mahdollisuuteen sairastua. Sehän voi tapahtua kenelle vain. Muita pelkoja minulla ei ole normaalin jännityksen lisäksi. Eikä tuokaan pelko elämää haittaa. Tosin kyllä katsottuani leffan Kaunis mieli näin painajaista, jossa minulle kävi juuri niin. Eli aika ajoin se näyttäytyy.

Olen miettinyt keinoja päästä tuostakin pelosta eroon. En usko tiedon lisäämisen auttavan.

Muilla samanlaisia pelkoja?
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itekki olen kirjoitellu tälle palstalle tuosta sekoamisen pelosta, pelkoni perustuu juuri tuohon että sairastun skitsofreniaan taikka vaivun psykoosiin, ja tämä on johtanut omien ajatuksieni ja käytökseni tarkkailuun... kuulostaa jo hassulta mutten voi sille mitään... esim. saatan välillä hermostua siitä ku en tiedä mistä joku ääni tulee (rupean automaattisesti pelkäämään että nyt rupesin kuulemaan omiani). Ja todellakin se on rajoittanut toimiani, tosin nyt se on vähän helpottanut... (ei ole kestänytkään kun viimeiset 9 viikkoa)... Lisäksi ahdistustani lisää vielä se että pakotan itselleni psykoottisia ajatuksia (en tosin usko niihin itsekkään) joten silloinhan neivät ole psykoottisia ajatuksia. Olen varannut itselleni ajan nyt psykiatrilta jottei tämä tilanne pitkittyisi liikaa... Tsemppiä, ja ota ihmeessä yhteyttä ammatti-ihmisiin...
Olen myös halukas juttelemaan tästä mailin välityksellä ehkä voisimme tukea toisiamme, osoitteeni on [email protected]

Äänestä
  • Sille on nimikin: Dementofobia.

    Eipä tuo liene vaarallista, jos ei elämää haittaa. Voihan sitä ihminen pelätä sairastuvansa johonkin fyysiseenkin sairauteen. Tai toisin sanoen toivoa, ettei sairastu. Toivokin on uhraamista ajatuksia jollekin asialle. Siitä tulee sairaus, jos sille antaa valtaa ja alkaa tarkkailemaan merkkejä siitä asiasta jota pelkää. Pelkää, että sen aika on jo käsillä, vaikka ei olisikaan. Kun sen pyrkii unohtamaan ja tekemään muuta, niin se kutistuu niin pieneksi, että lopulta katoaa/unohtuu kokonaan.

    Mulle tuo asia ei aiheuta minkäänlaisia ahdistuksia. Muuta kuin painajainen, minkä näin leffan katsottuani. En tarkaile omia ajatuksiani, enkä käyttäytymistäni. Käyttäytymistäni tarkkailen toki kylläkin muiden asioiden kyseessä olessa. Esim. jos kumppanin kanssa tulee riitaa, on hyvä miettiä miten tökerösti sitä tuli taas käyttäydyttyä.

    Ehkä pelkoni on enemmänkin toivetta siitä mitä ei halua ainakaan tapahtuvan. Olen nähnyt työssäni paljon dementoituneita ihmisiä. Eräässä vanhainkodissa mummo oli sotkenut huoneensa omalla ulosteellaan. Kyllähän sitä väkisinkin tulee mieleen, että mitä jos tuo tulee olemaan minunkin kohtaloni joskus.

    Kun sitä nyt ajattelee, niin siihen liittää häpeän, koska olen nyt kykeneväinen tuntemaan häpeää. Sitä en olisi tietenkään silloin, jos minulle niin kävisi. Dementofobiaa aiheutuu varmaankin juuri ihmisille, joille on normaalia tärkeämpää se, miltä he toisten silmissä näyttävät. Jos ihminen ajattelisi itseään, niin hän ei varmaankaan toivoisi itselleen vanhuutta, jossa hän itse joutuisi ymmärtämään sen hetkisen tilanteen aiheuttaman häpeän.

    Joten mitäpä sitä murehtimaan. Jos niin kävisi, niin eipähän me tiedettäsi siitä ja harvemminhan ne hullut kenelläkään mitään pahaa tekee.

    Ainut ongelma itselle olisi ympäristön ristiriitainen suhtautuminen omaan todellisuuteen. Ja tietysti ajoittainen muistaminen.

    Hui! Nyt mua alko ihan tosissaan pelottamaan. ;) (vitsi)

    Huumorilla eteen päin!

    Kiitos kaunis mieli. Ehkä kirjoitankin. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkään? kirjoitti:

Ainut asia mitä maailmassa pelkään on seuraava.

Pelkään, että sairastun mielisairauteen tietämättäni, enkä osaa/pysty tekemään asialle mitään, koska en ole tietoinen sairaudestani. Oletteko nähneet elokuvan Kaunis mieli? Pelkään itselleni tapahtuvan samoin. Pelkään, että sairastun skitsofreniaan tmv. tietämättäni ja alan toimimaan omien harhojeni mukaisesti tietämättä, että toimintani ei perustu todellisuuteen.

Samoin perustein pelkään myös dementtiaa. Pelkään, että nolaisin itseni mahdollisen tulevan sairauteni takia jollakin kaamealla tavalla tai aiheuttaisin tietämättäni muille ihmisille kärsimystä.

Pelkoni ei perustu mihinkään muuhun kuin mahdollisuuteen sairastua. Sehän voi tapahtua kenelle vain. Muita pelkoja minulla ei ole normaalin jännityksen lisäksi. Eikä tuokaan pelko elämää haittaa. Tosin kyllä katsottuani leffan Kaunis mieli näin painajaista, jossa minulle kävi juuri niin. Eli aika ajoin se näyttäytyy.

Olen miettinyt keinoja päästä tuostakin pelosta eroon. En usko tiedon lisäämisen auttavan.

Muilla samanlaisia pelkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu