Oli päässyt kosteutta kattoverhoilun päälle, joko kattoluukun tai kattoventtiilin kautta. Ainakin venttiilin ympäristö oli mustunut voimakkaasti, mutta vuotoa en kuitenkaan löytänyt. Oliskos vaan niin, että aurinkokenno puhallin on vain puhallellut kosteta ilmaa sisään. Täytyy syksyllä vielä letkun kanssa testailla paikkoja.
Koko homma ilmeni itse asiassa rankkasateen jälkeen, kun ilmeisesti kattoluukun tuuletusasento oli valskannut enempi ja sen tähden irrottelin verhoilua hieman sen kuivaamiseksi ja silloin paljastui tuo homekin. Outoa tuossa kuitenkin, että koskaan aikaisemmin luukun kautta tullut vesi ole päätynyt verhoilun päälle, vaan suoraan alas. Nyt vettä oli kuitenkin tullut ihan pilssiin asti, eka kerran ikuna.
Otin sitten kattoverhoilun kokonaan pois ja kiikutin kotio muutamaksi päiväksi kuivamaan. Sen jälkeen rapsuttelin mattopuukon tylsällä syrjällä enimmät homeet pois ja paahdoin vielä kuumailmapuhaltimella itiöiden perskarvat ihan kunnolla, että palovaroitinkin havahtui puuhiini :)
Loppukäsittelyn suoritin rautasulfaatilla, koska kuivuttuaan se jää sinne aiheuttamaan pysyvää päänsärkyä itiöille vastaisuuden varalle.
Rautasulfaatin lisäksi on olemassa kupari- ja sinkkisulfaatti. Näitä kaikkia käytetään puun kyllästämiseen hometta ja lahoa vastaan. Rautasulfaattia lisäksi harmaannuttamaan puu nopeasti UV säteilyn tahdittamana.
Sulffaattien paremmuusjärjestyksestä en tiedä, mutta rautaan päädyin koska sitä sai rautakaupasta, n 5 € kg. Annostus on 20 g/dl, joten sitä jäikin vielä hieman ylikin, koska jouduin ottamaan 4 kg pakkauksen, kun kilon paketit oli myyty loppuun. Kuparisulfaattia saa apteekista, eikä sekään mitään tyyristä pitäis oleman, jotekin vain kuulostaa topakammalta aineelta mitä rautasulffaatti...
Pähkäilin nuiden sulfaattien käyttö ylipäätään kattoverhoilujen kaltaisissa paikoissa ennaltaehkäisyssä, voisi olla hyväkin idea. Mun tapauksessa jäi vielä kysymysmerkiksi mitä kuuluu sinne kerniverhoilun alla olevalle superloonille... Jos tulee vastaan projekti, jossa tarkoitus uusia kernit, voisi olla ideaa käsitellä se superlonikin sulfaatilla, antaa kuivua sen sinne ja vasta sitten asennus. Sama käsittely kauttaaltaan myös taustafanerille.
Ruuvasin juuri verhoilun takaisin ja nyt toivotaan parasta.
Sitä minä vielä, että viisastuneena rohkenen suositella kurkistelemaan sinne kattoverhoilujen taakse aina muutaman vuoden välein.
Joku voisi laittaa sulffaati vielä paremmuusjärjestykseen.
Ei mulla muuta.
Hometta kattoverhoilun takana
8
<50
Vastaukset
- raportti
ok.
- Sepportti
"Mitä kuuluu kernin alla olevalle superlonille"?. Olen useassa veneessä tutustunut aiheeseen. Verhoilumuovin superlon mitä käytetään yksikerrosrakenteisen veneen verhoiluun, hajoaa mustaksi pöperöksi n.,20v. kalenteri-iässä. Jos puukolla jouduit poistamaan, niin ehkä sinullakin oli homeen sijaa hajonnutta vaahtomuovia homeen kera tai ilman? . Nopein remontti on pölyimurilla imeä pois entinen hajoava superlon ja liimata uusi kerros 3mm tai paksumpaa Etolan superlonlevyä. Sitten entinen " kerni" takaisin koska senon jo kuosiin leikattu. Liimana on parasta vesiohenteiset kontakiliimat psremmuusjärjestyksessä Casco, Bostic 31, Kiilto Eco 1000, Kiilto rakennusliima.
Home- ja sieni- iiöiden tappaminen on vähintäänkin "haasteellista" . Onnea yritykselle- Homelius
Eikäku siitä vanerin takapinnasta, superlonit vielä ainakin reunoista, mitä näky ok.
Vene 2006, aikaa tässä vielä.
Ja kuparisulffaatti on se ainesosa, jota käytetään puutavarassa luokassa AB.
A luokassa lisätään arseenia, jota saa vaikkapa porakaivovedestä... - wrrwewer
Kuka muuten mahtaisi myydä sellaista valmiiksi superlonilla varustettua keinonahkapinnoitetta? Olen välillä miettinyt, jos laittaisi jonain kevään kokonaan uusiksi nuo pinnoitteet.
- KVGKGB
KVG
- Kerttutäti
Oottappa miltä näyttää kun uudelleen kostuu. Hönö.
- uuttaostamaan
Olisko valmis Juhannuskokkoon !
- VanhaOhlson
Luinko huolimattomasti vai mistä tuli ajatus että kyseessä on puuvene?
No, oli miten oli niin lasikuituista homeskandiani olen ensi alkuun pessyt höyrypesurilla ja harjalla. Sitten suihkuttanut homeenestospraytä ja jatkanut skrapalla, hiomakoneella jne mikä sopii tilaan ja lopuksi maalannut.
Samalla olen etsinyt tietenkin niitä vuotokohtia jotka ovat syypää homehtumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703