Vaikka kuinka olisi Trafin isopalkkainen pamppu niin ei se oikeuta kiilailemaan muita liikenteessä. Tilanne on ollut ihan selvä, tuo trafirotta koitti väkisin kiilata toisen auton eteen vaikka hänellä oli selvä väistämisvelvollisuus. Tuo nilkki kehtaa uikuttaa vielä julkisuudessa että "minulla on eri näkemys tilanteesta", siinä tilanteessa ole mitään epäselvää, tuo viheliäinen paskasäkki oli niin väärässä kuin voi vain olla. Tuo vitun kääpä saa kiittää luojaansa ettei alkanut mulle, nauttisi aamumuronsakin pillillä aika pitkään.
Johtaja Pekka Henttu sikaili liikenteessä
6
253
Vastaukset
- Mantala
Miten kiilasi? Tarinan kertojan mukaan Henttu ajoi motaria jolle hän liittyi rampista. Eli ihan ei mene järkeen tuo kiilausajatus..
- Orhi1
Meinatko vitun eunukki että motarille sännätään rampista muun liikenteen sekaan ihan miten tykätään. Mene pelle autokouluun uudelleen.
- HarriKuu
Rampilta moottoritielle tulleella johtaja Hentulla on ollut kolmio joka osoittaa että hänen pitää väistää moottoritien oikeaa kaistaa ajavaa, ei moottoritiellä oikeaa kaistaa ajavan tarvitse edes johtaja Henttujakaan väistellä vaikka johtaja näin antaa ymmärtää. Yleinen tapa on väistää vasemmalle kaistalle rampista tulevia jos se onnistuu muuta liikenettä vaarantamatta, mutta se ei ole lakiin kirjattu velvollisuus vaan kuuluu kohteliaisuuteen josta pikkumainen poliisi voi kuitenkin antaa muikkarin, näin väittävät "asiantuntijat".
- Mantalatietää
Henttu oli oikeassa, hän tuli rampista moottoritielle oikealta, sieltä tulevaa kuuluu väistää.
- sopusijaaantaa
Tuo jätkä jonka Henttu muka yritto kiilata oli utse törkeä kun ei antanut hentulle tilaa tulla motarille
- mölöälä
Puolet kommentoijista taitaa olla lukuvammaisia? Henttu ajoi, moottoritietä. "Facebookissa autoilija kirjoittaa ajaneensa perjantaina Helsingissä Kehätieltä ramppia pitkin Lahdentielle, kun Helsingistä tullut musta Mersu oli meinannut ”blokata” eteentulijan ja oli vähällä ajaa perään."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722