Verkostomarkkinoinilla kusetettuja Kiteellä?

Nyt hop-hop kiireen vilkkaa tänne ilmoittautumaan kaikki verkostomarkkinointipyramidihuijauksien uhrit, ja ne onnettomat, joita joku tuttu asian tiimoilta pommittaa.

Onko joku tuttavasi seonnut ja uskoo pyramidihuijareiden markkinoimaan "passiiviseen tuloon" ja "taloudelliseen riippumattomuuteen"?

Nämä ihmiset ovat kaiken elollisen aineksen pohjanoteeraus, joka on valmis myymään ylihinnoiteltuja humpuulituotteitaan vaikka omalle äidilleen ilman pienimpiäkään omantunnontuskia.

Verkostomarkkinointipyramidit toimivat kuin uskonlahkot houkutellen koko ajan mukaan uusia sinisilmäisiä uhreja. Aivopestyt pyramidiuskovaiset ovat valmiita kantamaan pyramidin huipulle vaikka viimeisenkin pennosensa.
Puuttukaa hyvät ihmiset tilanteeseen, jos huomaatte jonkun lähipiirissänne olevan alttiina näille vaikutteille tai suunnittelevan verkostokusetukseen mukaan lähtemistä.
Jo mukaan lähteneet ovat usein niin sekaisin, että uskovat asiaansa vilpittömästi kuin jumalaan, ja silloin peli katsotaan myös usein loppuun saakka, kuten esimerkiksi Win Capitan tapauksessa.

http://murobbs.muropaketti.com/threads/zinzino-uusi-verkostohuijaus-esitutkinta-kaeynnissae.870759/

Älkää hyvät ihmiset antako huijata itseänne!
14122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

i ole kusetusta tuo. On havaittu, jotta zinzanon avulla on hankittu bemareita. Siellä pyramidin huipulla.

Äänestä

Niin siellä huipulla. Entäs esim. Joku mukaan kusetettu mummo Kiteen peräkorvessa? :D
Kusettamalla muita voi santander-osamaksu-bemarin saadakin, sitä en kiellä, mutta kenen moraali taipuu kusettamaan mummoille tai sukulaisille ja tuttaville esim 50e kahvikone 500e tai kalaöljyä kymmenkertaiseen hintaan? Siinäpä mielenkiintoinen kysymys. ;)

Äänestä
  • Kenenkö moraali taipuu?
    Aika monen, sillä rotat on aina rottia eikä ne muuksi muutu.

    Äänestä

on kokemust. tieto onneks netin ansiosta lisääntyy ja ihmiset ei oo ain nii vietävis ku ennen. nyt jo tiietään et jos esimerkiks nää huijarit soittaa ja ehottaa tapaamist kertomat puhelimes mist o kyse ni siit voi jo päätel et huijaus pitäs saaha tehtyy enne ko tää uhri on kerent kuuklettaa asiaa.

Itel onneks netti on ja tuttavis paljon huijattui. osaa varoo jo ennakkoo kaikkee pyramidisontaa

Äänestä

Scientologia perustuu vastaavaan. Jos Tom Cruise on saatu aivopestyä vastaavaan, miksipä ei meitä muitakin.

Äänestä

Vitae Pro on myös huijausta!

Äänestä
  • Moni ei tajua että Vitaepro ei ole mikään huipputuote vaikka mainonta onkin kovaa, lisäksi tuotteen pitoisuudet eivät ole niin korkeat että voitaisiin väittää sillä olevan merkittäviä terveysvaikutuksia. Vähän samanlaista veivausta kuin verkostomarkkinointikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KusetettuZinzino kirjoitti:

Nyt hop-hop kiireen vilkkaa tänne ilmoittautumaan kaikki verkostomarkkinointipyramidihuijauksien uhrit, ja ne onnettomat, joita joku tuttu asian tiimoilta pommittaa.

Onko joku tuttavasi seonnut ja uskoo pyramidihuijareiden markkinoimaan "passiiviseen tuloon" ja "taloudelliseen riippumattomuuteen"?

Nämä ihmiset ovat kaiken elollisen aineksen pohjanoteeraus, joka on valmis myymään ylihinnoiteltuja humpuulituotteitaan vaikka omalle äidilleen ilman pienimpiäkään omantunnontuskia.

Verkostomarkkinointipyramidit toimivat kuin uskonlahkot houkutellen koko ajan mukaan uusia sinisilmäisiä uhreja. Aivopestyt pyramidiuskovaiset ovat valmiita kantamaan pyramidin huipulle vaikka viimeisenkin pennosensa.
Puuttukaa hyvät ihmiset tilanteeseen, jos huomaatte jonkun lähipiirissänne olevan alttiina näille vaikutteille tai suunnittelevan verkostokusetukseen mukaan lähtemistä.
Jo mukaan lähteneet ovat usein niin sekaisin, että uskovat asiaansa vilpittömästi kuin jumalaan, ja silloin peli katsotaan myös usein loppuun saakka, kuten esimerkiksi Win Capitan tapauksessa.

http://murobbs.muropaketti.com/threads/zinzino-uusi-verkostohuijaus-esitutkinta-kaeynnissae.870759/

Älkää hyvät ihmiset antako huijata itseänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu