Et rakasta

Totta kai itseään pitää rakastaa, ei muuten toista pysty rakastamaan, siitähän kaikki lähtee. Hänen kauttaan tai tilanteen kautta opin ja olen oppinut kyllä itsestäni valtavasti, sekä myös, vähän yleistäen, miehen sielunelämästä :D ei se kai aina rakettitiedettä ole.

Rakastan sitä osaa sinussa joka auttoi minua löytämään unohtuneen osan itsessäni:) Se on samanlainen pala joka sinussakin elää, ja ehkä siksikin sinua rakastan.
Runollisesti sanani valiten, sallinet.

Se pieni pala sinussa,
joka heijastuu minussa,
se sinuako häikäisee,
vaiko näkemään laittaa.
Se pieni pala minussa,
joka heijastuu sinussa,
näetkö vain sen,
joka jälleen henkiin saa.
Olenko vain pala ajankulussa,
olenko vain heijastus sinussa,
se pieni pala sinussa
joka saa sinut jälleen
loistamaan.

Rakastan, jos vain annat rakastaa..

hm... Löysin kaipaukseni hänen silmistään. Tajusin katsoessani häntä ensimmäistä kertaa tarvitsevani niin paljon jotain sellaista, jonka olemassaolosta en ollut tiennyt mitään. Eli jos jotain rakastan niin kyllä hänen vaikutustaan minussa, mutta myös hänen persoonaansa, hänen hymyään, hänen olemustaan, ihan kaikkea hänessä.
Olisin tahtonut kuulua hänen elämäänsä, en jäädä yksin haaveilemaan hänestä. Katsomaan kuvaansa netistä ja miettimään ajatteleekohan hän koskaan minua.

Miten erottaa noi toisistaan?