Ja kaikkinaiset perversiot. Tämä tuli mieleen kun luin toisaalla aloitusta zoofiliasta kärsivästä nuoresta. Nimittäin, eräs tuttavani oli ollut epäonnistuneessa avioliitossaan jo monenkymmentä vuotta, ja ihmettelin aina miksi hän ja vaimonsa ylipäätänsä olivat menneet yhteen? Epäsuhta heidän välillä oli alun alkaenkin sen verran suuri, tuttavani on komea mies mutta hänen vaimonsa ei ollenkaan kaunis, ja ei varmasti herättänyt seksuaalisia haluja miehessä, sen vain näki heistä päällekin päin, mikä selvisi oikeaksi myöhemmin. Samaan aikaa sain miettiä miksi tämä miestuttavani katsoo minua niin oudosti pitkään, ja syyhän siihen selvisi myöhemmin, kun tuttavani haki eron vaimostaan, ja hän oli jo solminut suhteen nuoreen kauniskasvoiseen mieheen, ja nyt he ovat sitten homopari. Homous siis syntyi tälle tuttavalleni tavallaan myöhemmin, tai toinen mahdollisuus on että hän vain astui ulos kaapista.
Pointtini ja kysymykseni on, että jos on tällaisessa huonossa suhteessa joka ei tyydytä toista osapuolta ja se jatkuu vuosikymmenien ajan, niin eikö juuri tällainen huono suhde ala pikkuhiljaa vääristämään minkä tahansa normaalinkin seksuaalisuudenkin. Kun luin toisaalta tuon tarinan jossa suvun miespuolisilla jäsenillä oli aina ollut taipumusta eläimiin sekaantumisiin, niin johtuisiko sekin samanlaisista syistä, että on vain tehty vääriä ja huonoja valintoja suvussa avioliittojen suhteen, esimerkiksi suvun painostuksesta suhteisiin, jotka ei sytytä? Ja kieroumalle altis maaperä on valmis kasvamaan ja syntymään.
Taidan tietää mistä homoilu ja eläinsekoilu johtuu
7
<50
Vastaukset
- aloite1175
Niin, olisi harkittava tarkoin, ennen kuin menee naimisiin. Kaikki eivät ole avioliittoon kelpaavia, kuten Herra Jeesus sanoi. Paljon on seurauksena tuhoa ja synnillistä menoa siitä, että avioliiton arvoa ei ymmärretä tänä päivänä. Tulee pedofiliaa, zoofiliaa, homoseksuaalisuuden harjoittamista jne.
- hamsutin
Tarkoitatko että tuttavastasi olisi tullut homo koska hän oli naimisissa ruman naisen kanssa? No ei sentään. Yksinkertaistat asioita hyvin karkeasti. Homouden syistä ollaan monta mieltä mutta ei se kyllä tuo ole.
Kukaan ei päätä, että nyt ryhdyn homoksi. Se ei ole siis valinta. Ei siitä voi vetää ketään tilille. Jos vedetään, siinä rikotaan toisen ihmisenä olemisen oikeutta vastaan. Ja eikö se synti?
Mutta tämäkään asia ei ole niin yksinkertainen.
Jotkut hakevat nälkäisesti kokemuksia, elämyksiä, lietsovat itseään uusiin juttuhin koska edellinen ei enää säväyttänyt. Tässä ollaan sitten jo kaltevalla pinnalla ja voi johtaa loputtomaan kurimukseen.
Joissain tiukan uskonnollisissa maissa naimattomat heteromiehet solmivat seksisuhteita toisiin miehiin koska tytöt pidetään lukkojen takana. Ja entä vankilat? Vuodesta toiseen ollaan muurien sisällä ja kai me tiedämme mitä siellä tapahtuu, - jotkut alistetaan ''huoriksi'' ja monia raiskataan.
Tämäkin oli vain tällaista pohdintaa.
Ja kommentoija tuossa yllä. Ei se ollut Jeesus joka noin sanoi. Se oli Paavali.- aloite1175
Matteuksen evankeliumi 19: 3-12, lue mitä Jeesus puhuu: " 3 Hänen (Jeesuksen) luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9 [i] Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]*
10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Evankeliumeissa ei vielä edes puhuta Paavalista, vaan Paavali tulee kuvioihin mukaan vasta Apostolien teoissa.
Tarkkuutta! - PohdintaaEdelleen
"Tarkoitatko että tuttavastasi olisi tullut homo koska hän oli naimisissa ruman naisen kanssa?"
Tarkoitan. Vuosikymmeniä jatkunut epäseksuaalinen ja miestä tyydyttämätön suhde saattaa saada tämän aikaiseksi, ja sillätavalla että mies vielä aviosuhteessa alkaa pettämään vaimoaan saman sukupuolen kanssa, koska vaimo helpommin sallii tämän. Luultavasti näin kävi aloituksenkin jutussa, ja itselläni on ollut samanlainen kokemus aikaisemmassa suhteessani, sallin itse naiseni yhä enemmän lesbosuhteeksi menevän suhteen juuri sen takia koska se toinen oli nainen.
"Yksinkertaistat asioita hyvin karkeasti."
Ja sinä taas tuomitset kevyenlaisen pohdinnan hyvin karkeasti.
"Homouden syistä ollaan monta mieltä mutta ei se kyllä tuo ole."
Minun tuon kokemuksen nähtyäni luulen olevani oikeilla jäljillä. Meitä ihmisiä on sitäpaitsi niin moneen lähtöön ja junaan että kyllä näitä "perversioita" riittää ;-), kaikkine variaatioineen ihmisillä, vaikka kuinka paljon.
"Kukaan ei päätä, että nyt ryhdyn homoksi."
Minun mielestä tämänkin voi tehdä erillisenä päätöksenä, olen itsekin vain jostain syystä päättänyt olla umpihetero, ja tiedän siihen vaikuttavan erityisesti sen että olen törmäillyt enemmän mielenkiintoisiin naisiin kuin miehiin. Jos tapaisin hyvin mielenkiintoisen ja kauniin miehen, saataisin olla hyvinkin bi silloin, tiedän vain tämän.
"Se ei ole siis valinta. Ei siitä voi vetää ketään tilille. Jos vedetään, siinä rikotaan toisen ihmisenä olemisen oikeutta vastaan. Ja eikö se synti?"
Ei kai tässä nyt kukaan ole ketään tilille vetämässä(tätä pohdintaa vain).
"Mutta tämäkään asia ei ole niin yksinkertainen."
Ei todellakaan, vaan hyvin monimuotoinen, niin monimuotoinen kuin meitä ihmisiä eri persoonineen on olemassa.
"Jotkut hakevat nälkäisesti kokemuksia, elämyksiä, lietsovat itseään uusiin juttuhin koska edellinen ei enää säväyttänyt. Tässä ollaan sitten jo kaltevalla pinnalla ja voi johtaa loputtomaan kurimukseen."
Joillakin kurimukseen, joillakin vapautukseen. Jos joku on elänyt ahdasmielisessä uskonnollisessa ympäristössä koko nuoruutensa, hänelle koittaa vapaudellinen taivas kun pääsee irti vanhasta ahdistavasta elinympäristöstään. Joku taas on saattanut syntyä seksiorjaksi ja toivoisi itselleen juuri tällaista edellisenkaltaista "ahdasta" mutta turvallista elinympäristöä suojakseen. Näin meitä ihmisiä viedään tilanteista toisiin tilanteisiin, katsos.
"Joissain tiukan uskonnollisissa maissa naimattomat heteromiehet solmivat seksisuhteita toisiin miehiin koska tytöt pidetään lukkojen takana."
Tätä minä juuri tarkoitin aloituksessa, saattaa olla että tiukka ja ahdas aviosuhde joka ei enää tyydytä ajaa miehen ja naisen hakemaan "vapauksia" keinolla millä hyvänsä. Ja tätä tarkoitin myös zoofiliankin suhteen.
"Ja entä vankilat? Vuodesta toiseen ollaan muurien sisällä ja kai me tiedämme mitä siellä tapahtuu, - jotkut alistetaan ''huoriksi'' ja monia raiskataan."
Sama homma tässä. Ihminen hakee seksuaalista tyydytystä hinnalla millä hyvänsä elämäänsä ja jos hän ei sitä saa omassa elinympäristössään normaalilla tavalla, tai se on hänellä tukahdutettu, ihan millä tavalla vaan, silloin se laukaisee tämän aloituksen mukaisen "kierouman". Pahimpana esimerkkinä tällaisesta vinoon vetämisestä katolisten pappien pedofiliajutut. - whaaaattt
PohdintaaEdelleen kirjoitti:
"Tarkoitatko että tuttavastasi olisi tullut homo koska hän oli naimisissa ruman naisen kanssa?"
Tarkoitan. Vuosikymmeniä jatkunut epäseksuaalinen ja miestä tyydyttämätön suhde saattaa saada tämän aikaiseksi, ja sillätavalla että mies vielä aviosuhteessa alkaa pettämään vaimoaan saman sukupuolen kanssa, koska vaimo helpommin sallii tämän. Luultavasti näin kävi aloituksenkin jutussa, ja itselläni on ollut samanlainen kokemus aikaisemmassa suhteessani, sallin itse naiseni yhä enemmän lesbosuhteeksi menevän suhteen juuri sen takia koska se toinen oli nainen.
"Yksinkertaistat asioita hyvin karkeasti."
Ja sinä taas tuomitset kevyenlaisen pohdinnan hyvin karkeasti.
"Homouden syistä ollaan monta mieltä mutta ei se kyllä tuo ole."
Minun tuon kokemuksen nähtyäni luulen olevani oikeilla jäljillä. Meitä ihmisiä on sitäpaitsi niin moneen lähtöön ja junaan että kyllä näitä "perversioita" riittää ;-), kaikkine variaatioineen ihmisillä, vaikka kuinka paljon.
"Kukaan ei päätä, että nyt ryhdyn homoksi."
Minun mielestä tämänkin voi tehdä erillisenä päätöksenä, olen itsekin vain jostain syystä päättänyt olla umpihetero, ja tiedän siihen vaikuttavan erityisesti sen että olen törmäillyt enemmän mielenkiintoisiin naisiin kuin miehiin. Jos tapaisin hyvin mielenkiintoisen ja kauniin miehen, saataisin olla hyvinkin bi silloin, tiedän vain tämän.
"Se ei ole siis valinta. Ei siitä voi vetää ketään tilille. Jos vedetään, siinä rikotaan toisen ihmisenä olemisen oikeutta vastaan. Ja eikö se synti?"
Ei kai tässä nyt kukaan ole ketään tilille vetämässä(tätä pohdintaa vain).
"Mutta tämäkään asia ei ole niin yksinkertainen."
Ei todellakaan, vaan hyvin monimuotoinen, niin monimuotoinen kuin meitä ihmisiä eri persoonineen on olemassa.
"Jotkut hakevat nälkäisesti kokemuksia, elämyksiä, lietsovat itseään uusiin juttuhin koska edellinen ei enää säväyttänyt. Tässä ollaan sitten jo kaltevalla pinnalla ja voi johtaa loputtomaan kurimukseen."
Joillakin kurimukseen, joillakin vapautukseen. Jos joku on elänyt ahdasmielisessä uskonnollisessa ympäristössä koko nuoruutensa, hänelle koittaa vapaudellinen taivas kun pääsee irti vanhasta ahdistavasta elinympäristöstään. Joku taas on saattanut syntyä seksiorjaksi ja toivoisi itselleen juuri tällaista edellisenkaltaista "ahdasta" mutta turvallista elinympäristöä suojakseen. Näin meitä ihmisiä viedään tilanteista toisiin tilanteisiin, katsos.
"Joissain tiukan uskonnollisissa maissa naimattomat heteromiehet solmivat seksisuhteita toisiin miehiin koska tytöt pidetään lukkojen takana."
Tätä minä juuri tarkoitin aloituksessa, saattaa olla että tiukka ja ahdas aviosuhde joka ei enää tyydytä ajaa miehen ja naisen hakemaan "vapauksia" keinolla millä hyvänsä. Ja tätä tarkoitin myös zoofiliankin suhteen.
"Ja entä vankilat? Vuodesta toiseen ollaan muurien sisällä ja kai me tiedämme mitä siellä tapahtuu, - jotkut alistetaan ''huoriksi'' ja monia raiskataan."
Sama homma tässä. Ihminen hakee seksuaalista tyydytystä hinnalla millä hyvänsä elämäänsä ja jos hän ei sitä saa omassa elinympäristössään normaalilla tavalla, tai se on hänellä tukahdutettu, ihan millä tavalla vaan, silloin se laukaisee tämän aloituksen mukaisen "kierouman". Pahimpana esimerkkinä tällaisesta vinoon vetämisestä katolisten pappien pedofiliajutut.Jos seksiä ei ole heterosuhteessa tai se ei ole tyydyttävää tai muutoin huomaa rakkautensa toista osapuolta kohtaan lässähtäneen, niin silloin hakeutuu suhteeseen toista, vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, pettää toisen naisen kanssa tms. Eihän tämä nyt homoseksuaalisuuteen liity! :D
- miksipäei
whaaaattt kirjoitti:
Jos seksiä ei ole heterosuhteessa tai se ei ole tyydyttävää tai muutoin huomaa rakkautensa toista osapuolta kohtaan lässähtäneen, niin silloin hakeutuu suhteeseen toista, vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, pettää toisen naisen kanssa tms. Eihän tämä nyt homoseksuaalisuuteen liity! :D
Voi se liittyä, jos suhde ei anna seksuaalisesti mitään eikä vielä pääse suhteesta irti, niin tämä voi olla yksi syy lähteä etsimään homosuhdetta. Tottakai se voi olla mahdollista.
- eheheii
miksipäei kirjoitti:
Voi se liittyä, jos suhde ei anna seksuaalisesti mitään eikä vielä pääse suhteesta irti, niin tämä voi olla yksi syy lähteä etsimään homosuhdetta. Tottakai se voi olla mahdollista.
Ei heteromies muutu homoksi huonon suhteen takia. Eikä heteronainen lesboksi. Kyseessä on jo lähtökohtaisesti homoseksuaali tai biseksuaali.
Heteromies voi vaihtaa toiseen naiseen ja heteronainen toiseen mieheen. Homohtamiset ja lesbahtamiset on äärimmäisen harvinaisia, ja niin tapahtunee usein hyvässäkin suhteessa.
Itse en tunne enkä ede tiedä ketään heteroa, joka olisi kesken elämäänsä muuttunut homoseksuaaliksi, ja suhteen kariuduttua vaihtanut samaa sukupuolta olevaan kumppaniin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696