Yksinäisyyden ilmentymiä

saatananperkele

Huolimatta siitä, että viestiäni tullaan trollaamaan ja aina on joku joka aukoo päätään, kirjoitan ajatuksiani yksinäisyydestä silti.
Tietyn elämänvaiheen jälkeen olen joutunut ajattelemaan itseäni, omaa identiteettiäni, ja muiden ihmisten suhdetta siihen sekä omaa suhdettani muihin ihmisiin.
Kävi sellainen pieni murtuminen, joka aiheutui kaiketi itseni ja läheisteni sairastumisesta sekä parisuhteeni ja ystävyyssuhteeni suoraan sanottuna ovat olleet suurimmaksi osaksi ihan helvettiä.
Olen aina ollut epäsosiaalinen, ja lähinnä minuun ovat saaneet kontaktin ne, jotka ovat omasta aloitteestaan niin tehneet. Lisäksi olen äärettömän typerä ja sinisilmäinen ihminen, tai no, ainakin ollut.
Tuo kombinaatio johtaakin sitten huonoihin ihmissuhteisiin koska tunnollinen ihminen on ohjailtavissa. Jotkut ovat sanoneet minua hyvin itsevarmaksi mutta varmuuteni on lähinnä ulkopuolisen maailman dissosiaatiota. Sitä ettei lähde riitatilanteisiin mukaan eikä puolusta itseään siinä pelossa, että muut pitävät kusipäänä.
Lisäksi luonteeseeni kuuluu paljon sellaista mitä omilla kavereillani tai tutuilla ylipäätään ei ole, joka on johtanut yksinäisyyden tunteeseen. Kaikkihan loppujen lopuksi haluavat tulla hyväksytyksi. Lähinnä jos olen keskustellut mistään itseäni kiinnostavasta kuten maailmankaikkeudesta, synnyistä syvistä, elämän tarkoituksesta, taiteista tai tieteistä, olen saanut päälleni pelkkää vittuilua. Kuitenkin motivaationi asioiden suhteen on hyvin henkilökohtaista, ja minua ohjaa sellaiset perustavanlaatuiset kysymykset, joihin haluan perustavanlaatuisia vastauksia. En ole koskaan välittänyt statuksista tai yhteiskunnallisista ihmisen mitoista vaan teen omaa juttuani. Kuitenkin omat kiinnostuksenkohteeni tai lähinnä niihin liittyvät vastaukset ovat sellaisessa paikassa, johon yleensä lisätään statuksia ja paremmuusjärjestyksiä. Tämä on sitten johtanut siihen, että osa tutuistani on nähnyt minut vain pyrkijänä saavutuksiin. Ei voisi vähempää kiinnostaa. en ole koskaan jaksanut puolustatua sellaista ajattelua kohtaan vaan lähinnä paennut kirjojen ja mietteiden maailmaan.
Olen siis ollut yksin, lähestulkoon aina, enkä voi sanoa kuin kokeneeni yhteyttä ainoastaan kolmen ihmisen kanssa elämäni aikana.
Parisuhteessani lähinnä oli ongelmana se, että minusta yritettiin tehdä joku jota en ole. Kuntoileva, hyvin pukeutuva, yrttejä popsiva, kauniisti hymyilevä jatke ilman omia mielipiteitä. Tämä on oma stereotyyppini siitä millaisena hän minut halusi nähdä, toki aika huonosti sanallisesti kuvattu, mutta ehkä joku saa langan päästä kiinni.Eenempää en asiaa jaksa kuvata. Varmasti tiedätte sen kauniisti hymyilevän, viattoman, nuoren naisen stereotypian joka uskoo ettei elämässä käy huonosti ja pumppaa kehoaan ollen iloinen päivittäin.
Minä olen persoonaltani helvetin kaukana moisesta. Olen suorastaan omituinen, ja läpi elämäni olen kuunnellut vittuilua, ja sitä kuinka en riitä muille ihmisille, ja kuinka muut tietävät kuinka minun tulee elää elämääni. Aina on joku ohjeistamassa. Aika yleinen ongelma, moni kokee näin. Joka tapauksessa kohdallani ongelma johti koko elämäni räjähtämiseen kappaleiksi.
Ei ole mitään sen vittumaisempaa kuin ettei sovi muiden ihmisten joukkoon eikä ole uskottavuutta tai auktoriteettia vaan kaikenmaailman persreiät tulevat ohjaamaan kädestä pitäen kuinka tulee elää. Yksikään näistä ihmisistä ei kutenkaan kestäisi elämääni sekuntiakaan eli eivät tiedä vittujakaan siitä mikä on paras tapa toimia vastaantulevissa tilanteissa.
Olen aina kokenut itseni paskaksi, mutta nyt kun mietin ihmisiä ympärilläni, niin olen kerrassaan helvetin hyvä tyyppi. En yleensä valehtele, ainoastaan jos tarvii valehdella jonkun muun puolesta suojellakseni ihmistä, en vedä kamaa, en jaa persettä, en teeskentele, olen lojaali, uskon hyvään, myönnän virheeni, pyrin olemaan yhteiskunnan jäsen, pyrin auttamaan muita ellei oma elämä ole kaaoksessa. Arvostan suurinta osaa ihmisistä, puolustan heikompaa. En siltikään ole saanut osakseni muuta kuin vittuilua.
Vittu että vituttaa ja olen yksinäinen saatana. Ehkä muistutan itseäni kesän aikana siitä, että vihaajat vihaa, ihan sama mitä tekee.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iinkeri

      Hei, onko sinullakin Asperger? Minusta oli tuntunut vuosikymmeniä, että olen erilainen. Sain lapsen ja suunnilleen siitä lähtien, kun hän oli kymmenen, minusta on tuntunut, että meitä yhdistää jokin, mutta poikkeamme muista. Mietin, mikä kirous meillä on. Kirous on vahva sana, enkä tarkoita sitä noin negatiivisena, mutta en keksi muutakaan. Erityispiirre olisi ehkä parempi sana. Luulin, että hän tuntuu läheisemmältä siksi, että olemme olleet niin paljon kahdestaan. Erilaisten yhteensattumien vuoksi häntä alettiin tutkia sairaalassa ja juoksutettiin poliklinikalta toiselle. Lopulta diagnoosiksi tuli asp. Tunnistan sen piirteet itsessäni, mutta ei niin voimakkaana kuin lapsellani, joka on nyt jo lukioiässä. Erityiset mielenkiinnon kohteet, joista hän tuntuu tietävän kaiken ja joista hän saattaa pitää pitkiä esitelmiä välittämättä siitä, ovatko toiset kiinnostuneita. Erittäin tunnollinen ja kova halu olla "kunnon kansalainen". Hän on saanut paljon kiitosta opettajilta ja naapureilta kohteliaasta käytöksestä. Hän ymmärtää asiat hyvin kirjaimellisesti eikä aina tajua, jos joku jujuttaa häntä. Hänellä on verbaalinen, joskus aivan herkullisen osuvasti oivaltava huumorintaju.

      Aspergerit ovat jokainen omanlaisensa ja vaikka lapseni sai diagnoosin, jotkut keskeiset piirteet eivät päde ollenkaan häneen, esim. hän on hyvin empaattinen ja pystyy aistimaan toisten mielentiloja (poislukien ne tilanteet, joissa hän ikävystyttää kuulijoita pitkillä esitelmillään). Googleta Asperger ja jos yhtään tuntuu tutulta ja palaset alkavat loksahdella paikoilleen, käy kirjastosta muutama kirja luettavaksi. Aspit todellakin ovat hyvin kirjavaa joukkoa. Minusta oli huojentavaa saada viisikymppisenä vastaus siihen, miksi en tunne kuuluvani joukkoon.

      Tsemppiä sinulle!

      • saatananperkele

        Varmaan joitain Asperger-piirteitä on, ainakin tulen erittäin hyvin toimeen erään sukulaisen kanssa jolla on Asperger. Ymmärretään toisiamme, muut taas ei ymmärrä meidän jutuista mitään. En kuitenkaan usko, että minulla mitään varsinaista Aspergeria on :)
        Kai tämä vaan on kriisi. Hyvä, että sait tietää, jos olet lapsesi kanssa erityispiirteinen. Harmi, jos sait tietää siitä vasta myöhemmällä iällä. No, kuulostat joka tapauksessa kuitenkin tyytyväiseltä elämääsi :) Kiiotos kommentistasi.


      • Aina_sitä_oppii

        Jessus! Iinkeri, jos et selvästi ilmoittaisi, että kyseessä on lapsesi, luulisin sinun puhuvan ex-miehestäni. Hän mm. piti ristiäiskahvipöydässä puhetta hallussaan koko ajan selostaen lentokoneiden moottorijärjestelmää. Me muut olisimme halunneet vajota pöydän alle, pappi nyökytteli vaivautuneena, eikä totisesti ketään kiinnostanut.


    • Minäkin_yksin

      Tunnistan kuvauksestasi osan itsestäni: myös minä olen yksin ja olen pohtinut, miksi olen erilainen, ja varsinkin sitä, miksi en kelpaa ystäväksi. Osasyynsä on varmaan sillä, että olen lapsesta asti ollut hiljainen ja yksinäinen ja minua kiusattiin kouluvuosina. Myös kotona sain kuulla, että olen huonompi kuin sisarukseni ja ettei minusta koskaan mitään tule. Kun kuitenkin olin hyvä oppilas ja toin kotiin hyviä todistuksia, sain kuulla vanhemmiltani jotain 12-vuotiaana, että "koulussa kyllä pärjäät; muuten olet täys paska". Koulumenetykselläni ei ollutkaan mitään merkitystä vanhemmilleni. Minulla ei olisi saanut olla kotona omaa tahtoa missään asiassa - omat mielipiteeni tulkittiin merkeiksi orastavasta mielisairaudesta ja sain useasti kuulla päättäväni päiväni jossain suljetussa hoitolaitoksessa. Ja yksinäisenä olin epäonnistunut hylkiö myös vanhempieni silmissä. Mitään varsinaisia harrastuksia minulla ei ollut eivätkä vanhempani olisi niitä rahoittaneetkaan. Vaatteenikin hankittiin aina halpahalleista, mikä osaltaan ruokki kiusaamista koulussa.

      Opiskelemalla ja kovalla työllä olen pärjännyt tähän asti ja olen nykyisin aika hyvätuloinenkin. Minun on kuitenkin vaikea solmia kontakteja. Työelämässä koen olevani yksinäinen - jotenkin vain jään porukoiden ulkopuolelle. Yhdessä aiemmassa työpaikassani sain myös kestää työpaikkakiusaamista, mutta se opetti myös kestämistä - olinhan pärjännyt yksinäisenä lapsena koulu- ja perhehelvetissä, niin miksi en myös yksinäisenä aikuisena. Ja työpaikkaa voi aina vaihtaa.

      Olen kyllä yrittänyt solmia ystävyyssuhteita, mutta se on ollut niin yksipuolista: työkavereita kyllä saapuu kyläilemään ja ihan kutsujakin olen järjestänyt useammille yhtäaikaa, mutta vastakutsuja ja vastavierailuja ei ole järjestynyt. Ja kun työpaikkaa vaihtaa, edes läheiseksi kokemani työkaverit eivät viitsi enää pitää minuun yhteyttä. Olen saanut todeta senkin, miten huonosti käyttäytyvät ja itsekeskeiset ja suorastaan salakavalat ihmiset ovat suositumpaa seuraa kuin minä. Minusta tuntuu, että sosiaalinen taustakin vaikuttaa siihen, miten ihmisiin suhtaudutaan - ja minä tulen vähävaraisesta ja riitaisesta työläisperheestä. Kaiketi se näkyy, samoin kiusaamisen jättämät jäljet. Eivätkä pariskunnat ja perheelliset näemmä juuri perusta sinkkuystävistä.

      Olen hakenut selitystä yksinäisyydelleni myös luonteenpiirteistäni, mutta vaikka en olekaan mikään pyhimys, en koe itseäni itsekkääksi tai sellaiseksi, jota muutenkaan pitäisi pitää epämiellyttävänä ihmisenä. Ja sen olen tajunnut, että eivät ne minun tuntemani ihmisetkään mitään virheettömiä ole: on pihiä, on äkkipikaista, on luulosairasta, on ennakkoluuloista, on rasistia - jopa sellaisia, jotka pilkkaavat syrjäytyneitä tai vammaisia.

      Joten kun kirjoitat, että "olen aina kokenut itseni paskaksi, mutta nyt kun mietin ihmisiä ympärilläni, niin olen kerrassaan helvetin hyvä tyyppi", niin ihan varmasti olet sinäkin tehnyt realistisen arvion itsestäsi ja muista. Luulen, että jollain tapaa yksinäiseksi päätyminen ja yksinäisenä pysyminen johtuvat siitä, että me ihmiset siedämme kovin heikosti erilaisuutta. Olemme yhteisöllisiä eläimiä, ja vaikka kuinka puhutaan kauniisti moniarvoisuudesta, haemme toisistamme samankaltaisuutta. Kun poikkeaa liikaa normimuotista, jää yksin - ellei sitten ole niin varakas tai vaikutusvaltainen, että saa sitä kautta seuraa, mutta tuskinpa silloinkaan aitoja ystäviä. Tämän enempää en osaa asiaa pohtia enkä tiedä, oliko tästä sinulle hyötyä, mutta olen itsekin pitkään näitä miettinyt ja nyt sateisena lomapäivänä yksin ollessa tuli taas tällä keskustelufoorumilla pistäydyttyä.

      Omaa oloa voi helpottaa, kun edes itse hyväksyy itsensä ja erilaisuutensa. Toki seurassa olisi mukavampaa ja on yhä hetkiä, jolloin koen yksinäisyyteni musertavana, mutta jos muilla erilaisuuden sietokynnys on heikko, sille tuskin voi tehdä mitään.

    • adfjagh

      Lukekaas tunne-elämältään epävakaan ihmisen kuvaus. Voi auttaa ja en sano tätä pahuuttani. Sitä löytyy montaa eri sorttia myös. Monasti kuitenkin tyhjyyden tunne ja oma suhtautuminen ympäristöön ja itseensä vaihtelee, kokee olevan yksin vaikka suuressa seurassa jne.jne.

    • örvelöö

      kuin luomiskertomuksen mukaan Luoja kirosi ihmisen ja ajoi ulos kaikkivoipaisen paratiisista, elämään maailmaan ihmisen osaa. Olen ajatellut että kirottu on kirouksen alainen, ei ole mitään taikasanoja, joilla kirouksen ois pyyhkisi - on vain osa olla ja elää kirottuna ihmisenä - yksin. Ilman mitään onnistumisen kokemuksia - vainottu piru.

      • NaulanKantaan

        "kuin luomiskertomuksen mukaan Luoja kirosi ihmisen ja ajoi ulos kaikkivoipaisen paratiisista, elämään maailmaan ihmisen osaa. Olen ajatellut että kirottu on kirouksen alainen, ei ole mitään taikasanoja, joilla kirouksen ois pyyhkisi - on vain osa olla ja elää kirottuna ihmisenä - yksin. Ilman mitään onnistumisen kokemuksia - vainottu piru."

        I like your attitude!
        Juuri noin, osuit naulan kantaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe