Kaikella on aikansa. On aika elää. On aika kuolla. On aika iloita. On aika surra. On aika nauraa. On aika itkeä.
Läsnäolo hetkessä antaa elämälle mielen. Ihmiselle ei anneta kuormaansa enempää, aina siihen ei ole helppo uskoa, kun voimavarat ovat kadonneet
kunnes ne palaavat. Ole siis läsnä kivuissasi, älä pakene sitä, kohtaa kipeä tunteesi ja kuuntele, mitä se sinulle kertoo. Odota rauhassa, jonakin päivänä alat löytämään vastauksia. Ne saattavat yllättää sinua, et ehkä löytänytkään sitä mitä etsit, vaan löytyykin jotain sellaista, jota et osannut edes etsiä. Saamasi vastaukset auttavat sinua selviytymään, ne vievät sinua perille.
Olet minulle sielun ystävä, helmi minun sydämessäni. Olet kuin kadonnut löytölapsi, kun siihen saan yhteyden, hiljaisuus alkaa puhua ja tyhjä täyttyä. Olet minulle kuin kyyneleet, patoutuneet, surusta iloon vuodatetut. Elämän tärkeimpiä asioita ei voi kuulla melussa, ne kuulee vain hiljaisuudessa. Ikävä kutsuu meitä hiljaisuuteen, tyhjyyteen, syvyyteen, kunnes hiljaisuus alkaa puhua, tyhjyys täyttymään ja syvyys kantamaan. Hiljaisuus kutsuu läsnäoloon oman kaipauksensa kanssa, kunnes se lähtee opastamaan meitä eteenpäin. Jokainen päivä sen opastuksessa on edellistä päivää valoisampi, kunnes huomaamme, että pieni selviytyjä asuu meissä itsessämme, se ojentaa kätensä ja valo alkaa taas kajastamaan.
Muistan sinua vielä kiikustuolissakin onnen, ilon ja surun lähteenä. Olet minulle kuin arvokas timantti, jonka joku toinen sai sädehtimään. Rakkaus luo rakkautta, usko siihen. Rakkaus lisääntyy rakastaessa, joten rakasta ja syvästi. Olet ansainnut sen, se sinut eheäksi. Sinun aarteesi on nyt lähelläsi.
Sinulle Sielun Ystävälle
22
154
Vastaukset
- Tähtisateessa
Oi, miten hieno kirjoitus sielun ystävälle. Aurinkoista päivää, toivon nyt kaiken hyvän luoksesi tänään * ) ja useita tähdenlentoja!
Paljon rakkautta, ymmärrystä, lempeyttä, iloa, kaiken hyvän.. Sen toivon luoksesi kaunis sieluinen ihminen. - aarrelöydetty
Olipa mielettömän kauniisti kirjoitettu. Samoin tuntemuksin. Oikeassa olet ja olit. Toivon että ymmärrät ja löydät myös aarteesi siitä läheltä.
- eiystävä
Miksi sinä ap olet ikävä palstalla? Luulen, etteivät sanasi tavoita oikeaa ihmistä. Jos on tarkoituskaan?
- rakkauttaelämääsi
Todella kaunis kirjoitus. Kiitos kun sain lukea sen.
Kaikinpuolin täyttä asiaa. Lohduttavaa ja rakastavaa, haikeaakin.
Kaikkea hyvää sinulle, joka näet asiat pinnan altakin. Näin sen ajattelen. - turhuuksienturhuus
Alku on Raamatusta -kaikella on aikansa. Aika on.. Saarnaaja oli viisas mies.
- KateudenKarvaTossu
Jätetäänkö raamattu rauhaan, se on pyhä kirja. Jos sinun on ihan pakko yrittää huitoa muita, niin ota edes se seiska lehti kauniiseen käteesi, kiitos. Vai oletko lukenut mustaa raamattua?
- eimitäänuuttaaurongona
KateudenKarvaTossu kirjoitti:
Jätetäänkö raamattu rauhaan, se on pyhä kirja. Jos sinun on ihan pakko yrittää huitoa muita, niin ota edes se seiska lehti kauniiseen käteesi, kiitos. Vai oletko lukenut mustaa raamattua?
Taisit ymmärtää väärin? Hänhän vain sanoi, että alun teksti muistuttaa Raamatun Saarnaajan kirjaa. Kuuluu Vanhan Testamentin runolliseen osaan. Siitä myös nimimerkki "turhuuksien turhuus."
- Turhuuksienturhuus
KateudenKarvaTossu kirjoitti:
Jätetäänkö raamattu rauhaan, se on pyhä kirja. Jos sinun on ihan pakko yrittää huitoa muita, niin ota edes se seiska lehti kauniiseen käteesi, kiitos. Vai oletko lukenut mustaa raamattua?
Juuri siksi koska olen lukenut Raamattua, pystyin sanomaan, että alku on siitä. Tarkistapas sieltä, tai netistä, jos et muuten usko. Katsopas, kun joku todella on lukenut muutakin kuin seiskaa, ei kannata vasten parempaa tietoa ruveta suutaan soittamaan.
Aloitus on hieno. Ei siinä mitään. Mutta Saarnaaja on saarnaaja.
Nimim. En todellakaan lue seiskaa. - VoiHelvettitöööt
Turhuuksienturhuus kirjoitti:
Juuri siksi koska olen lukenut Raamattua, pystyin sanomaan, että alku on siitä. Tarkistapas sieltä, tai netistä, jos et muuten usko. Katsopas, kun joku todella on lukenut muutakin kuin seiskaa, ei kannata vasten parempaa tietoa ruveta suutaan soittamaan.
Aloitus on hieno. Ei siinä mitään. Mutta Saarnaaja on saarnaaja.
Nimim. En todellakaan lue seiskaa."Aika on..." OHO sanon minä, lukeeko raamatussa oikein niin? En tiedä, en ole lukenut raamattua ja tuskin aloittajakaan, mutta itse olen kuullut tai lukenut aika monesta paikasta "aika on". Kuka siteeraa ja ketä. Nyt kaikki sala- jakielipoliisit töihin. Pöljä. Kysymys ei ole sanoista. Kysymys on tunteista, joista osaa niin hienosti pukea sanoiksi. Ja kysymys ei ole sinusta ja mitä sinä luet, ketä kiinnostaa. Maailmassa on muitakin kuin vain minä minä ja mitä minä luen. Ketä kiinnostaa tarkistella yhtään mitään? Sinua.
Kirjoita itse omasta kateudesta ja katkeruudesta yhtä hyvin kuvaavaa tunnettasi, sitä sinulla riittää. Kateus ja katkeruus tekee kenestä tahansa pöljän niin myös sinusta. - Kiitosaloituksesta
VoiHelvettitöööt kirjoitti:
"Aika on..." OHO sanon minä, lukeeko raamatussa oikein niin? En tiedä, en ole lukenut raamattua ja tuskin aloittajakaan, mutta itse olen kuullut tai lukenut aika monesta paikasta "aika on". Kuka siteeraa ja ketä. Nyt kaikki sala- jakielipoliisit töihin. Pöljä. Kysymys ei ole sanoista. Kysymys on tunteista, joista osaa niin hienosti pukea sanoiksi. Ja kysymys ei ole sinusta ja mitä sinä luet, ketä kiinnostaa. Maailmassa on muitakin kuin vain minä minä ja mitä minä luen. Ketä kiinnostaa tarkistella yhtään mitään? Sinua.
Kirjoita itse omasta kateudesta ja katkeruudesta yhtä hyvin kuvaavaa tunnettasi, sitä sinulla riittää. Kateus ja katkeruus tekee kenestä tahansa pöljän niin myös sinusta.Oletpa varsinainen idiootti tekstisi perusteella. Sinäkö se täällä hoet kateus ja katkeruus -mantraa? Todennäköisesti aloituksessa on raamattu-viittaus. Pitääkö sinun repiä pelihoususi jos siitä mainitaan?
- envittuile
VoiHelvettitöööt kirjoitti:
"Aika on..." OHO sanon minä, lukeeko raamatussa oikein niin? En tiedä, en ole lukenut raamattua ja tuskin aloittajakaan, mutta itse olen kuullut tai lukenut aika monesta paikasta "aika on". Kuka siteeraa ja ketä. Nyt kaikki sala- jakielipoliisit töihin. Pöljä. Kysymys ei ole sanoista. Kysymys on tunteista, joista osaa niin hienosti pukea sanoiksi. Ja kysymys ei ole sinusta ja mitä sinä luet, ketä kiinnostaa. Maailmassa on muitakin kuin vain minä minä ja mitä minä luen. Ketä kiinnostaa tarkistella yhtään mitään? Sinua.
Kirjoita itse omasta kateudesta ja katkeruudesta yhtä hyvin kuvaavaa tunnettasi, sitä sinulla riittää. Kateus ja katkeruus tekee kenestä tahansa pöljän niin myös sinusta.Tässä sinulle vaikka yleissivistykseksi. Paljon lainailtu Raamatun paikka.
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Saarn.3.html
- Lohdutuksenvaloa
Liikuttavan kaunista ja puhuttelevaa tekstiä. Pysähdytti miettimään. Sisälti toivoa, jota jokainen tarvitsee hankalina hetkinä. Oikeat sanat tuovat helpotuksen, vaikka olisin kuinka syvällä kuopassa.
Kiitän - sanasi toivat päivääni ilon. Loistakoon valoa myös sinne! - hienokirjoitus
Todella kaunis ja syvällinen teksti. Tällaisia lukee ilolla täältä kaiken roskan seasta.
Tekstin voi ymmärtää myös sisäisenä keskusteluna itsensä kanssa ja itsensä rakastamisena. - AivanOikeinTarkkaHuomio
juuri sisäisenä keskusteluna itseni kanssa sielun tasolla.
- mielipiteenivaan
Samaa ajattelin minäkin! Aivan ihana kirjoitus.
- NäköKulmia
Kauniisi ja hyvin kirjoitettu. Toisaalta ehkä hieman yksinkertaistettuna.
- Minävaan_
Niin kaunista, niin totta ja niin tätä elämää. Valo näkyy jo.
- siellä_aarre_missä_sydän
Lukemalla Raamattua ei tarvitse tänne kirjoittaa mikä jo on kerran kirjoitettu.
- MAAMAA
Kirjoitin juuri äsken voivottelu viestin mieskaverille kauas, olen mies itsekin. Ajattelin katsoa s24 ja tuli heti tämä otsikko silmiini. Minulle tuttua tekstiä alku oli , kun kerran sain kohdata vapahtajan Jeesuksen elämäkseni. Kaikki kirjoituksessa ,kuin itseni ajatukset hänelle , joka jätti syvät jäljet sydämeeni ex vaimoni. Kiitos kirjoituksesta.
- Saa_siteerata
Raamattua voi siteerata vapaasti. Eikä keskustelupalstojen känkkäränkkäkitisijät sitä estä.
Plussat kirjoittajalle. Oli todella hienosti kirjoitettu. - eiolesanoja
<3.
- Tekstisi
on hyvin kaunista ja se liikutti minua mutta jotenkin siitä saa kuitenkin käsityksen että joku kohdehenkilön ulkopuolinen vaikuttaja eli sinä kirjoittaja olet ikäänkuin käsikirjoittanut kaiken ja hänen elämänsä. Tämä siksi että teksin lopussa saa kuvan että olet luopumassa hänestä mutta kukaan ei tiedä sinun motiivejasi miksi olet luopumassa. Kirjoituksesta jää vähän jännä tunne kun ei tiedä pitäisikö olonsa tuntea rakastetuksi vai idiootiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708