Mitä on tapahtunut????
Eikö mökkeily enää kiinnosta ihmisiä vai onko rahat loppuneet? Taitaa tulla niin paha lama ettei tästä toivuta enää koskaan.
Eikö mökkeily enää kiinnosta ihmisiä vai onko rahat loppuneet? Taitaa tulla niin paha lama ettei tästä toivuta enää koskaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Da, lailailailama. Suomessa on tällä hetkellä myynnissä noin 7000 vapaa-ajan asuntoa. Ihan kaikille ei löydy tarvitsijaa eli jollekin jää "mustapekka". 80-luvulla myytiin parhaimmillaan yli 4200 mökkiä/vuosi. Viime vuonna lukema oli vajaan tuhat vähemmän eli pudotusta oli liki neljännes. Se on muuten paljon. Samanaikaisesti matkailu mm. Etelä-Eurooppaan on kasvanut. Väki on siis suuntaamassa muualle.
Maailma muuttuu, sille ei voi mitään.
Jos olet aikeissa hankkia mökin, eikä sijainnilla ole kovin suurta merkitystä niin katse kannattaa suunnata tuonne itäiseen Suomeen ja Kainuuseen. Sieltä niitä alkaa saada todella edullisesti. Siitä mökistä eroon pääseminen, jos sellainen tarve tulee, on sitten eri juttu.
Jos haluat mökin jonka saa myytyä joskus tuelvaisuudessa hyvällä tai edes kohtuullisella hinnalla ja kohtuullisen helposti niin kannattaa katsella niitä isompien asutuskeskusten ja nimenomaan maakuntakeskusten tienoita tai meren rannikoita. Jos on mahdollista tutustua ko. alueen maankäytön suunnitteluun ja mahdollisesti jopa väestökehityksen ennusteisiin niin se on jo merkittävä etu. Siitä saat vihjeitä tulevasta vuosien päähän. Huomionarvoisia seikkoja ovat myös vesistön koko ja puhtaus. Keskeiseltä paikalta, mutta jonkun likaisen lammen rannalta ostettu mökki voi osoittautua aika karvaaksi palaksi.
Siis isohko ja mieluiten aika puhdas vesistö (ison kaupungin keskustasta).
Itse mökin olisi oltava kokoluokkaa 40-60 neliötä ja kohtuullisen hyvin varusteltu. Peruskamat riittää yleensä. Tontti mieluiten jopa 5000 m2 niin, että on tilaa raivata ryteiköt pois mökin seinustoilta ja rannan laadusta ei sitten paljon kannata tinkiä.
Siinäpä sitä opastusta ja miettimisen aihetta.
Mietin, että kuka se on tämä kirjoittaja. Taitaa olla kiinteistönvälittäjä.
Kesämökki pitää olla max 100 km päässä kodista, että sille on myös jotain käyttöä. Ei kukaan halua ajaa yli 500 km joka viikonloppuna, että pääsee luontoon juomaan kaljaa, grillaamaan makkaraa ja huitomaan hyttysiä.