Mikä on teidän mielestä Queenin paras albumi ja miksi?
Queenin paras albumi
15
386
Vastaukset
- 8-3
vastaa ite ensin.
- Art_Sucks
Sheer Heart Attack. Sillä oli vielä enemmän rokkia kuin kabareeta ja muutama bändin parhaista biiseistä.
- gylläseerheertattak
gyllä seer heert attak on paras.
- Queenkaks
Kyllähän se kuitenkin on Queen II olihan se kunnianhimoisin yritys tehdä progea ja joka lähes joka biisissä on piilomelodia joka välillä vaihtuu päämelodiaksi. Ehkä se oli liiankin monimutkainen yritys ja bändi päätti seuraavilla levyillä yksinkertaistaa saavuttaakseen suuren yleisön.
Harmi ettei Queen Lambert ole ottanut kakkosen biisejä ohjelmistoon, Father to son, White Queen tai March of the black Queen olisi mahtava kuulla livenä. - SoBro
Kakkonen on ykkönen! Perusteluksi sanoisin, että levyllä on rehevin äänimaisema ja biisit rönsyilee moneen eri suuntaan, mutta silti kokonaisuus on varsin koherentti paketti.
Races, Queen ja Innuendo kuuluvat myös suosikkeihini, samoin Made In Heavenissa on jotain kiehtovaa, vaikkei sitä ehkä ihan aitona Queen-levynä voi pitää.- MrJuha82outolintu
ITe jonkun verran diggaan huonosti myyneestä Hot space-albumista.
Jotenki biisit ovat siistejä, eivätkä ihan tavanomaisia(muistaakseni), mut mukana muutama suhteellisen simppelikin biisi.
Las Pa rablas de Amor on loistava biisi minusta.
Kuuluu tolle kiekolle.
En omista kuin kaksi Queenin levyä eli Queen1 ja Hot space.
Hot space on siisti levy, ei yhtään paha.
Vähän jazzahtava levy.
Piristävä poikkeus bändin uralla.
- MrJuha82outolintu
Eka levy Queen, sitten se levy, joka sisältää mm biisit white queen ja father to son sekä pidän myös albumista opera(vai mikä sen nimi oikein onkaan?? LOL EI VOI MUISTAA XD).
- typeräteini
Sen nimi, missä se White Queen on, on yksinkertaisesti nimeltään Queen II. Ja se siitä seuraava on Night At The Opera.
Omatkin suosikit ovat Queen I ja II :D
(Muut nämä valinneet ovatkin perustelleet valintansa loistavasti) - MrJuha82outolintu
typeräteini kirjoitti:
Sen nimi, missä se White Queen on, on yksinkertaisesti nimeltään Queen II. Ja se siitä seuraava on Night At The Opera.
Omatkin suosikit ovat Queen I ja II :D
(Muut nämä valinneet ovatkin perustelleet valintansa loistavasti)Etenki toi yx kommentoija perusteli hyvin valintaansa QueenII parhaaksi sanoen, että musa oli moniuloitteisempaa silloin ja alko sit myöhemmin suoraviivaistamaan musaansa, jotta pääsi kaupalliseen sukseeseen.
Kumpikin tapa voi toimia, mut henk kohta arvostan enemmän monimutkaisempaa musaa.
- velojazz
Fat Bottomed Girls.
- Vesimies84
Kaikki 1973-1991 ja postuumisti
1995 julkaistu vika levy. Freddie
Mercury oli rautaisimmillaan
70-luvun puolivälistä 80-luvun
puoliväliin. Ite oon diggaillu
Jazz-levyn antia, kabaree-ilot-
telusta hard rockiin. Samassa
lauseessa Queenin kanssa ei
voi verrata Black Sabbathiin,
Judas Priestiin, Iron Maideniin, Venomiin, Metallicaan,
Slayeriin, Cradle of Filthiin ja
Dimmu Borgiriin,
Queen oli
vaan pop 'n' roll.
Freddielle ei sopinut
hevarin imago kuten
Ozzy Osbournelle ja
Rob Halfordille on so-
pinut hyvin, nykyään
Bruce Dickinson ja
James Hetfieldkin ovat
muuttaneet ulkonä-
köään valtavirtaisem-
maksi ja Tom Arayalla
on kuin meidän meikä-
Joulupukilla parta (hih!)
mutta Dani Filth ja Shag-
rath ovat pysyneet us-
kollisina corpsepaintille
ja Ozzy Osbourne leuhu-
tukalleen.
Freddien intensiivisyys sta-
gella on edelleen ihailtavaa.
Voisin sanoa että yhtä timan-
gia matskua on Neljän Ruusun
Haloo-levy (1992) kuin Queenin
yritteliäs diskopoljento Hot
Space-levyllä (1982) John
Deaconin innoittamana.
Freddien dance-pop-levy
Mr. Bad Guy (1985) ei oikein
mennyt nappiin eikä saa-
vuttanut Michael Jacksonin
Thriller-levyn (1982) myyn-
tituloja.
Rockimmillaan Queen oli
juurikin lokakuussa 1974
julkaistulla Sheer Heart
Attack-levyllä, ja kuukausi
eteenpäin Queen olikin
jo esiintymässä Helsingin
Kulttuuritalolla, viimei-
sintä konserttia saatiin
odottaa melkein 42 vuot-
ta.
En tiedä oliko Queenilla
tarkoitus tuohon aikaan
olla kuin Black Sabbath,
Alice Cooper
tai Iggy Pop & The Stooges,
Queen oli omanlaistaan
taiteellista musiikkia
omassa genressään.
Sama kuin The Beatlesia
jaksetaan hehkuttaa vuo-
desta toiseen, niin myös
Queen on hehkutuksen
arvoinen asia vaikka Fred-
dielta jäi luomistyö kesken
seksitaudin takia.
Mary Austin saa olla
onnellinen, että tunsi
Freddien vaikka juuri
Marylle Freddie avau-
tui homoudestaan,
tuohon aikaan julki-
homoja oli Yhdysval-
loissa homoaktivisti
Harvey Milk rohkaisten
homoseksuaaleja ole-
maan avoimempia.
Freddie kun lauloi her-
kän balladin, laulanta
tuli suoraan sydämestä.
Kaikilta tämä taito ei
onnistu, samanlaista
tunteiden ilotulitusta ja
herkkyyttä
oli Wolfgang Amadeus
Mozartilla, Frédéric
Chopinilla, Edvard Grie-
gilla, Pjotr Tšai-
kovskylla ja Claude
Debussylla sekä Frank
Sinatralla, Dean Marti-
nilla ja Nat King Colella
ja mitä on Engelbert
Humperdinckin ja Julio
Iglesiaksen tulkinta
edelleen ja meillä
Olavi Virran, Esko Rah-
kosen, Eino Grönin,
Laila Kinnusen, Reijo
Taipaleen, Carolan, Seija
Simolan, Anki Lindqvistin,
Katri Helenan, Paula Koi-
vuniemen,
Taisto Tammen, Markku
Aron,
Topi Sorsakosken,
Amadeus Lundbergin
ja Suvi Teräsniskan
erittäin hieno tulkinta
sekä Mira Luodin, Elastisen,
Uniikin,
Chisun, Jenni Vartiaisen,
Anna Abreun, Sannin ja
Robinin popimpi tulkinta.
QUEEN ROCKS FOREVER!
Ugh, olen puhunut!- enpuhu
Miten helvetissä sä osaat kirjoittaa noin perseestä muotoon???
Kolmen sanan rivejä???
- FREErland
se missä on radio gaga
- Jorma_Ryhtiveikka
Kaksi levyä olen kuullut. Newsin ja operan. Edellisen lainasin kirjastosta, jälkimmäisen myin eteenpäin.
- dzsdzfxd
Queen II on paras, ei ehkä kuuluisin, mutta anyway, the paras. Monille liian vaikea, koska se on täyttä progea. Joutuivat yksinkertaistamaan musiikkiaan sen jäleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,824416Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243008Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt272829Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162585Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172499Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1122238Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1012190Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6382068Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka342068MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141995