Lestat Oulussa

Mitä tykkäätte siitä porukasta?
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Asiallista porukkaa.
Eipä tuollaisen viiteryhmän perusteella voi toisia ihmisiä arvostella.

Äänestä
  • Niin js jos asialle ei altistu asumalla esim. alueella missä lestoja on liikaa, niin voi suoraan sanoa ettet tunne asiaa. Niin no sinäkin taidat kyllä olla heikäläisiä, vaikka ettehän te myönnä. Miksi häpeätte? Olitko "reissussa" Vaasassa?

    Äänestä

Sisäänpäin kääntynyt ja eristäytynyt ahdasmielinen lahko, joka lisääntyy alueellisesti ja taloudellisesti väärin. Sisäsiitto näkyy sen porukan ajatusmaailmassa ja sitä kautta Oulun elämässä. Ahneita paskisisia. Huomaa miten suurperheessä kasvaa ahneeksi.

Oulussa menisi hyvin kun tuota porukkaa ei olisi.

Äänestä
  • Olla sika jutuistas päätellen,röh,röh.
    Käyppä tervehtimässä karjua isänpäivänä.

    Äänestä

Asuin Oulussa kauan sitten. Olin silloin vl. Ilmapiiri oli todella ahdistava. Kyräilyä ja kyttäystä. Hrrr, en ole käynyt siellä vuosikymmeniin.

Äänestä
  • Luulen, että asiaan on tullut hieman helpotusta, mutta kyllä vieläkin voisi sanoa, että kaupungin henki on vahvasti lestadiolaisen ahdasmielinen ja tämä on vuosien myötä juurtunut myös kaikkiin ei-lestadiolais-oululaisiin.

    Kyllä tälle pitäisi saada välittömästi muutos, jotta kaupungin ilmapiirin tervehtyminen voisi alkaa.

    Äänestä

  • vl-suuri.taakka.oululle kirjoitti:

    Luulen, että asiaan on tullut hieman helpotusta, mutta kyllä vieläkin voisi sanoa, että kaupungin henki on vahvasti lestadiolaisen ahdasmielinen ja tämä on vuosien myötä juurtunut myös kaikkiin ei-lestadiolais-oululaisiin.

    Kyllä tälle pitäisi saada välittömästi muutos, jotta kaupungin ilmapiirin tervehtyminen voisi alkaa.

    Sanoisin, että Oulun lestaongelma ja sitä kautta muut ongelmat ovat pahentuneet, kun tänne tuotiin lestojen pääkallopaikka Kontinkankaalle. Miettikääpä miksi se tuli juuri Ouluun? Sen laitoksen ja kuntaliitosten myötä lestsongelma on paisunut ja karannut käsistä.

    Ikävä juttu ja vie ihmisten rahaa ja heikentää ilmapiiriä.

    Äänestä

  • Oulussa on kourallinen näitä nuppisekaisin olevia lestavihaajia. Nämä seonneet Kalevit ovat asuinpaikkakunnillaan kaikkien tiedossa.

    Äänestä

  • Hjoikkjhhh kirjoitti:

    Oulussa on kourallinen näitä nuppisekaisin olevia lestavihaajia. Nämä seonneet Kalevit ovat asuinpaikkakunnillaan kaikkien tiedossa.

    Jep, jotka istuvat täällä päivät pitkät jauhamassa paskaa siitä miten lestadiolaiset pitäis polttaa roviolla. Säälittäviä jammuja joilla on oma elämä niin kurjaa että pitää muita alkaa nälvimään.

    Äänestä

  • Hjoikkjhhh kirjoitti:

    Oulussa on kourallinen näitä nuppisekaisin olevia lestavihaajia. Nämä seonneet Kalevit ovat asuinpaikkakunnillaan kaikkien tiedossa.

    Aika yleinen vitutuksen aihe lestat.

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisten perhe-elämää:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040619380001_uu.shtml

"Ensin vanhemmat järkyttyivät, mutta he kielsivät asiasta puhumisen, kun kuulivat veljeni pyytäneen minulta anteeksi. Minut vaiennettiin täysin."
Tämä on täysin normaali kuvio vl-herätysliikkeessä. Raiskataan IHAN SIKANA omia lapsia, siskoja tai muita lapsia. Sitten pyydetään anteeksi toiselta vanhoillislestadiolaiselta.

Jumala ei vl-teologian mukaan kykene antamaan syntejä anteeksi – vain vanhoillislestadiolainen henkilö voi antaa synnit anteeksi. On siis kätevää, kun vl-lastenraiskaaja antaa synnit anteeksi toiselle vl-lastenraiskaajalle ja päinvastoin.

Ja se on siinä! Sitten jälleen lasten kimppuun!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Menen-shaisselle kirjoitti:

Mitä tykkäätte siitä porukasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu