Perheväkivallan käsittelyaika

nyrkkeilysäkki

Voiko käydä niin, että pitkäänkin jatkunut perheväkivalta- juttu painetaan villasella/unohdetaan? Tein rikosilmoituksen mieheni pahoinpideltyä minua toistuvasti. Ensin juttua yritettiin sovitteluun, jossa kävimme erikseen kuultavina. Juttua ei hyväksytty sovittelun piiriin jo siksi, että pahoinpitely jatkui jopa sovittelun kuulustelujen aikana.
Tein uuden rikosilmoituksen ja kävin kuulusteluissa. Miehelle oli sovittu kuulusteluaika johon hän ei saapunut.
Ensimmäisestä kuulustelusta on nyt neljä kuukautta aikaa. Mies ei ole joutunut menemään kuulusteluihin vieläkään.

Voiko olla niin, että juttu on unohdettu? Tai niin, että koska pahoinpitelyt ja rikosilmoitukset jatkuvat niin juttua ei oteta tosissaan? Voivatko poliisit ajatella, että "mitäs kerjää turpaansa!" ? Onko tavallista, että perheväkivaltajuttuja vainnyksinkertaisesti jätetään käsittelemättä?

Toinen mitä ihmettelen, on "avun piiri" johon minut ohjattiin ensmmäisen kuulustelun jälkeen. Poliisi kuvaili, että se on valtakunnallinen projekti, jolla pystytään PUUTTUMAAN pahoinpitelyihin ja useissa tapauksissa ne ovat saatu loppumaan. No, perehdyin asiaan tutkimustiedon kautta ja kyseessä on viranomaispiiri joka puuttuu UHRIN elämään. MITES SITTEN SE PAHOINPITELIJÄ? Uhriko se on syyllinen joka joutuu osallistumaan ison viranomaisköörin johtamiin kokouksiin ja häpeämään kohtaloaan?

Kieltäydyin kauniisti menemästä köörin eteen kuultavaksi, koska melestäni se kenen elämään olisi pitänyt puuttua, on itse pahoinpitelija eli mieheni.

6

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 8-1

      Jos osaat soittaa, niin pirauta tutkivalle poliisille ja kysy, mikä juttua viivyttää.
      Noin mututuntumalla voisi arvella, että joko miehesi pakoilu, tai jutturuuhkat poliisilla, tai syyttäjällä.

    • koneistonosa

      Jos teillä on yhteinen lapsi ja hait avioeroa, pahoinpitelyä vetkutetaan niin kauan, että huoltajuusasia ehditään käsitellä ennen sitä. Kun pahoipitelystä ei ole tuomioa, mies on puhdas kuin pulmunen ja hän saa lasten yksinhuoltajuuden. Sinä saat lapsiin valvotut tapaamiset, jotka voidaan määrätä jopa niiksi päiviksi kun tapaamispaikka ei ole auki, Sinä kun syytät miestä aiheetta pahoipitelystä ja mustamaalaat häntä viranomaisille ja lapsille ja on todennäköistä, että sinä tulisit estämään lapsiasi näkemästä isäänsä. Muutenkin pahoinpitelyä voidaan verkuttaa niin kauan, että syyteoikeus aika menee umpeen.

      • 16-10

        Oksettavaa valehtelua. Pahoinpitely vanhenee viidessä vuodessa. Yhdellä, tai kahdella puhelinsoitolla asia selviää. Ensin soitto tutkivalle poliisille, jos poliisi kertoo, että pöytäkirja on syyttäjällä, niin sen jälkeen soitto sinne.


    • niinsevaanon

      niin kauan kuin lähisuhdeväkivallan aikuinen uhri jatkaa asumista, elämistä ja suhdetta pahoinpitelijänsä kanssa niin yhteiskunnan ei tule tuhlata resurssejaan uhriin.

      lapset on tuollaisesta perheestä otettava heti huostaan ainakin siihen asti kunnes väkivallan uhri on todella jättänyt pahoinpitelijänsä ja on osoittanut kykenevänsä aloittamaan normaalin elämän.

      pitkään jatkuvassa lähisuhdeväkivallassa aikuinen uhri on AINA iso osa ongelmaa.

    • Uskomatontamitäskeidaa

      Hah mitä syytöksiä täällä satelee! Huomasin että palstalla pyörii ja vastailee ilmeisimmin itse rikoksia tehtailleet. Katkeraa tekstiä niiden suusta, jotka hävinneet juttunsa ja tulevat sitten tänne pätemään ja solvaamaan!

    • opheliadelia

      Se, että kuulustelusta on kulunut neljä kuukautta, ei tarkoita tietenkään sitä, että asiaa olisi millään lailla unohdettu. Tilanne on vain ikävä kyllä se, että poliisilla on paljon juttuja tutkittavina, eikä tämä ole välttämättä kiireellisyysjärjestyksessä ykkösenä (esimerkiksi syystä, että vanhentuminen ei vielä uhkaa ja epäilty on tiedossa). Lisäksi, nyt on kesä ja jopa poliiseilla on oikeus pitää kesälomansa.

      Sen jälkeen, kun asiassa on tutkinta suoritettu, juttu siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan. Myös syyttäjänvirastot ovat ikävä kyllä varsin ylityöllistettyjä ja aliresursoituja, joten ei sielläkään tämä juttu välttämättä ykköskiireellinen ole. Jos asiassa nostetaan syyte, juttu siirtyy käräjäoikeuteen, jolla on myös omat aikataulunsa.

      Jos jutusta ei ole kuulunut mitään noin vuoteen, niin sitten voi ruveta kyselemään sen "perään".

      Voimia, toivottavasti sinulla on rohkeutta irtaantua tilanteesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe