Vanhoillislestadiolaiset alistettiin ja muilutettiin saunan takana. Tästä on kysymys lähihistorian noitavainossa.
Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan. Lumijoen suviseuroissa, jolloin myllytys oli pahimmillaan alistettiin pääasiassa Kalevan ja sen päätoimittaja Mantilan toimesta. Kun yksittäiset ihmiset yrittivät edes jotenkin reagoida ja peruivat Kalevan tilauksia, niin lestadiolaisia alistettiin julkisesti syöttämällä ajatusta että "SRK" ohjeistaa perumaan Kalevan tilauksia.
Tämä suomi24 lestadiolaisuusforum saatiin klikkailumanipulaatiolla näyttämään Suomen suosituimmalta forumilta, vaikka 90% teksteistä oli saman häirikön kynästä kuin nykyisinkin. Ja kävijöitä ei ollut keskivertopalstaa enempää.
Kaikki vl-myönteiset keskustelunyritykset torjuttiin ja kirjoittajat laidasta laitaan alistettiin pedofilileiksi tai niiden puolustelijoiksi. Alistamiseen syyllistyivät samat vaiheessa elävät entiset vl:t. jotka vaikuttavat taustalla edelleen. Alkuaikoina haalimaansa vaikutusvaltaa käytti myös nimimerkki Admata, joka syötti kaiken muun roskan lisäksi ajatusta, että sittemmin melperiksi paljastanut häirikkö onkin SRK:n provokaattori, jonka tehtävä on pitää yllä palstan huonoa mainetta, ettei tänne kukaan vl tulisi.
Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin mm. a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vl-pohjalle oli erikoista. Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut. Tuomas Hänninen kertoi ettei hän aiemmin tiennyt yhtään pedofili tapausta vl-piireissä. Tottakai hän puhui totta, mutta sitä ei noteerattu. Lopulta hänet alistettin eroamaan järkyttävässä höykytyksessä.
Sitä ennen Tuomas Hänninen alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta, vaikka SRK on niitä harvoja järjestöjä Suomessa jossa pedofiliaa ei ole koskaan edes esiintynyt. Lestadiolaisten kotiloissakin sattuneita pf- tapauksia on ollut tuomiolla 34 kappaletta 5 vuodessa. Luku on hämmästyttävän alhainen, mutta suorastaan järkyttävän alhainen suhteutettuna siihen kuinka satoja tuhansia ihmisiä alistettiin hyväksymään ajatus, että kuuluvat ryhmään jossa pedofilia on äärettömän suuri riskitekijä ja jossa tapauksia sattuu liki jokaisessa perheissä. Tälläkin palstalla on lukemattomia viestejä jossa tämä yleistäminen tulee esille.
SRK:n tiedotustilaisuudessa johtohenkilöitä muilutettiin toimittajien toimesta pelkistä huhuista. Kuten "nurmelan tapaus" tai Maijan tarina. Olavi Vottosesta tehtiin pedofilian suojelija ja eräs salaaja suku ja hiplaaja siellä selvisi ehtoollisella Vedtadiolisen Oikuksessa.
Tiedotustilaisuuden Taskila niminen edustaja alistettiin jo ennakkoon kertomaan että kaikki on totta. Myös sittemmin satukirjaksi paljastunut Maijan tarina ja kuuluisa tuomioon asti päätynyt eräs toinen satu piti uskotella olevan uskottavia tapauksia.
ps. vuokot ja johannat ja karhut ja muut mielipuolet, ihan turha tulla tähän sönköttämään Reijon vaimon evankeliumi tavoista tai rippikäytänteistä. Alistamisen aika on ohi.
Vanhoillislestadiolaisia alistettiin
42
<50
Vastaukset
- korjaus-50v
Lestadiolaisten kotiloissakin sattuneita pf- tapauksia on ollut tuomiolla 34 kappaletta 50 vuodessa.
- tietoa.sivusta
Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."
PS. "yksikin tapaus on liikaa" - AnneliSaar
tietoa.sivusta kirjoitti:
Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."
PS. "yksikin tapaus on liikaa"Kerroin noista tilastoista täällä jo vuosi pari sitte. Kerroin että tilastojen mukaan vl pedofiliaa on kymmenenkertaa vähemmän kuin muualla.
Tilastojen mukaan.
Mitään en väittänyt omiani. Juuri kukaan ei uskonut. - totuus_tavoitti
tietoa.sivusta kirjoitti:
Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."
PS. "yksikin tapaus on liikaa"Karut luvut.
- Vaiettu_totuus_666
totuus_tavoitti kirjoitti:
Karut luvut.
Niin on. Kokonaisuudessaan.
- kkkkkkkkk
Mä tunnen vaaras' ja vuoristovyös'
ja kaskies' sauhut ja uinuvat yös'
ja synkkäin metsies' aarniopuut
ja siintävät salmes' ja vuonojen suut. - onHyväKysyä
tietoa.sivusta kirjoitti:
Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."
PS. "yksikin tapaus on liikaa"Miksi tätä tapahtuu
- tästä.on.kysys
onHyväKysyä kirjoitti:
Miksi tätä tapahtuu
Mä tunnen vaaras' ja vuoristovyös'
- pastallll
tästä.on.kysys kirjoitti:
Mä tunnen vaaras' ja vuoristovyös'
Jos Reijo todella on syytön, on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi joutua näin syvään ahdinkoon. Ei ole liioiteltua sanoa, että Reijon elämä on pilalla. Perhettä lukuun ottamatta kaikki ovat hylänneet hänet. Hän ei voi saada työpaikkaa mistään. Hän ei ole tervetullut mihinkään. Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova
J Kaaro - 10-19
pastallll kirjoitti:

J KaaroIkävä kohtalo jos kaikki hylkäsi.
- Odotamme.Perusteluja
""Myös sittemmin satukirjaksi paljastunut Maijan tarina""
Kerrotko tästä väitteestä todisteet.- enoehelluntainen
Siitä voit avata oman keskustelun. Osallistun kyllä jos pystyt keskustelemaan haukkumatta ja valehtelematta.
- Henkireikäb
enoehelluntainen kirjoitti:
Siitä voit avata oman keskustelun. Osallistun kyllä jos pystyt keskustelemaan haukkumatta ja valehtelematta.
Turhaan odotat. Rähjäävät vain. Henkireikä siinä.
- helluntaihullumyös
Henkireikäb kirjoitti:
Turhaan odotat. Rähjäävät vain. Henkireikä siinä.
Niin näyttää olevan...
- 6666VIHA6666
6666666666VIHA666666666
- 17-18
Aiheeseen vahvasti liittyviä erikoisia ilmiöitä...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13705841
...tässä linkissä.- Kaikki_tai_ei_mitään
Nuokin tontut vielä...
- 1krista
Alistamisen aika on ohi.*
surullinen aikajakso on ollut kieltämättä- reagointiaonmonenlaista
Ehkä iso osa vanhoillislestadiolaisista on immuuneja kohuille. Heillehän maailma on ikuisesti erillinen osa elämää ja muistus kohusta vaan vahvistaa uskon tärkeyttä.
- Huonostikin_voi_mennä
reagointiaonmonenlaista kirjoitti:
Ehkä iso osa vanhoillislestadiolaisista on immuuneja kohuille. Heillehän maailma on ikuisesti erillinen osa elämää ja muistus kohusta vaan vahvistaa uskon tärkeyttä.
Huonomminkin voi mennä:
Totta viserrät Kalevi, vaikka kirjoititkin aiemmin kommentin eri nimimerkillä. Hyvä repliikki kuitenkin vihdoinkin sinulta, tosin väärällä areenalla, noista helluntailaisista pedofileista, joita usein nimiltäkin mainitsit, olisi hyvä kysyä helluntaiforumilla.
Mutta, mutta muutoin sinä melperi olet häirikkö - itsesi kanssa täällä pääasiassa kirjoittava, helluntailainen henkinen tyhjiö. Ketään ei edes teoriassa kiinnostaisi sinun feikkaukset.
Jokainen tietää kaksi oleellista asiaa joista sinun yhteydessä pitää olla tietoinen.
1. Olen Suomen röyhkein nettihäirikkö ja helluntailainen.
2. Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä
Toisaalta puolustukseksi MELPERILLE: Oman lapsen hyväksikäytöstä 1½ v. saanut olikin helluntaikuoronjohtaja eikä helluntaievankelista.
"Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu."
"Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa TÖRKEÄLLÄ tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.
Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi." - lähemmin-
Huonostikin_voi_mennä kirjoitti:
Huonomminkin voi mennä:
Totta viserrät Kalevi, vaikka kirjoititkin aiemmin kommentin eri nimimerkillä. Hyvä repliikki kuitenkin vihdoinkin sinulta, tosin väärällä areenalla, noista helluntailaisista pedofileista, joita usein nimiltäkin mainitsit, olisi hyvä kysyä helluntaiforumilla.
Mutta, mutta muutoin sinä melperi olet häirikkö - itsesi kanssa täällä pääasiassa kirjoittava, helluntailainen henkinen tyhjiö. Ketään ei edes teoriassa kiinnostaisi sinun feikkaukset.
Jokainen tietää kaksi oleellista asiaa joista sinun yhteydessä pitää olla tietoinen.
1. Olen Suomen röyhkein nettihäirikkö ja helluntailainen.
2. Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä
Toisaalta puolustukseksi MELPERILLE: Oman lapsen hyväksikäytöstä 1½ v. saanut olikin helluntaikuoronjohtaja eikä helluntaievankelista.
"Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu."
"Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa TÖRKEÄLLÄ tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.
Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi."Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta." - NäitäRiittää
lähemmin- kirjoitti:
Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.
- vl-taakkaani
Kohu kohun perään ilman perää
- hyväsinä
On hyvä aivopestä itseänsä noin. Pysyy helpommin järki päässä, kun unohtaa vl-totuuden.
- vl-äiti
perätöntä panettelua
- HävytöntäPanettelua
Täysin perätöntä!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040619380001_uu.shtml
"Ensin vanhemmat järkyttyivät, mutta he kielsivät asiasta puhumisen, kun kuulivat veljeni pyytäneen minulta anteeksi. Minut vaiennettiin täysin."
Tämä on täysin normaali kuvio vl-herätysliikkeessä. Raiskataan IHAN SIKANA omia lapsia, siskoja tai muita lapsia. Sitten pyydetään anteeksi toiselta vanhoillislestadiolaiselta.
Jumala ei vl-teologian mukaan kykene antamaan syntejä anteeksi – vain vanhoillislestadiolainen henkilö voi antaa synnit anteeksi. On siis kätevää, kun vl-lastenraiskaaja antaa synnit anteeksi toiselle vl-lastenraiskaajalle ja päinvastoin.
Ja se on siinä! Sitten jälleen lasten kimppuun! - vl_GayMan
HävytöntäPanettelua kirjoitti:
Täysin perätöntä!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040619380001_uu.shtml
"Ensin vanhemmat järkyttyivät, mutta he kielsivät asiasta puhumisen, kun kuulivat veljeni pyytäneen minulta anteeksi. Minut vaiennettiin täysin."
Tämä on täysin normaali kuvio vl-herätysliikkeessä. Raiskataan IHAN SIKANA omia lapsia, siskoja tai muita lapsia. Sitten pyydetään anteeksi toiselta vanhoillislestadiolaiselta.
Jumala ei vl-teologian mukaan kykene antamaan syntejä anteeksi – vain vanhoillislestadiolainen henkilö voi antaa synnit anteeksi. On siis kätevää, kun vl-lastenraiskaaja antaa synnit anteeksi toiselle vl-lastenraiskaajalle ja päinvastoin.
Ja se on siinä! Sitten jälleen lasten kimppuun!Johanna ja Mari lopettakaan Vl- siionin mollaaminen ja lopettakaa myös Melperin hyväksikäyttö - ehdoton stop, hän tekee mitä vain kun taputatte käsiä.
Sitä paitsi Maijan tarina on satukirja
- GAY-yhteisöstä_hei
Järkyttävää, mutta totta. Mihin venäjä ja suomi on menossa??
- VoiRaukkaa
Lapsellinen avaus.
- valemuisto
Pelkkää valemuistoa tuollainen vanhoillislestadiolaisten vaino kuten kaikki hyväksikäyttökohutkin!!!!!
- kirnukiuas
Miksi ei saisi sitten?
Suomen suurimman uskonnollisen hoitokokoushäpeän
vl käynyt läpi.
Ei siinä tarvitse "alastomuuttaan" kurnuttaa.- vilkitinvilkutin
Vittuillessaan vilkutin.
(Seppo Räty vastasi kun toimittaja ihmetteli Sepon vaimeaa tuuletusta palkinto pallilla)
- hehheh1
ei niin vaikken edes tiiä mistä puhutte
- Suomen_laki1
Niin tehtiin. Alistajien määrä supistunut raskaasti, pari helluntaipsykopaattia ja 100 vaiheeseen jäänyttä x-vl tolloa paranevat vasta kuolemassa.
- vahvat.merkit
Alistaminen jatkuu mutta alistuminen vaikuttaa loppuneen.
- 1-1
##Alistaminen jatkuu mutta alistuminen vaikuttaa loppuneen.##
Mukava kuulla edes tuo loppuminen. - mutttet
1-1 kirjoitti:
##Alistaminen jatkuu mutta alistuminen vaikuttaa loppuneen.##
Mukava kuulla edes tuo loppuminen.Juuri kukaan ei uskonut.
- bfweglfilqwf
mutttet kirjoitti:
Juuri kukaan ei uskonut.
Mutta ajat muuttui. Niin siinä kävi.
- varjostapoiss
Valoon nyt kuljemme...Ne on aarteita sittenkin ne kyyneleet...
- postasit_pahan
Aika pahan pistit!
- järkkyäluettavaa
Järkkyyy
- JeesusOnHerra
Alistajat on saatava kristityksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743