Oma talo ollut myynnissä nyt kohta 2 v ajan. Hintaa on rukattu alaspäin eikä ole tehty mitään turhia ulkonäkökohotuksia sisällä. Siivottu näyttöä varten on. Ihan tavallisen siistin näköinen tämä kämppä on. Mutta ostajaa ei vaan löydy.
Talo on pienessä kunnassa hyvän matkan päästä Helsingistä jossa voi hyvin käydä töissä. Itsekin käyn. Auto toki tarvitaan kun talo on haja-asutusalueella.
Olen seurannut oman kunnan talojen tilannetta eikä oikein minkään hintaiset talot mene. Ei 150 000 maksavat, ei 250 000 eikä 350 000 maksavat.
Osa sijaitsee kunnan keskustassa, osa metsässä. Eli ongelma ei ole vain oman talon kohdalla.
Missä ostajat on? Eikö enää ihmiset halua muuttaa omakotitaloon maalle (kuitenkin lähelle isompaa kaupunkia ja tai palveluita)?
Omakotitalon ostajat missä olette?
11
286
Vastaukset
No, jos muuttotappiopaikkakunnalla haluat myydä, niin lasket 15 - 20 % tappiota jokaista asumisvuotta kohden. Kyllä joko epätoivoinen sen jossain vaiheesa ostaa, kunhan hinta on kohdillaan.
- Myymeille
Myy se meille! Me ollaan etsitte kohtalaisen kauan ja toki pitää tää nykyinen Helsingissä oelva asunto saa da myytyä ennenkuin pääsee ostamaan toista. Olisiko sinulle tarvetta rivitalolle Helsingissä? Tehdäänkö vaihto kaupat (hintanne voi erota suuntaan tai toiseen tästä meidän hinnasta)?
- talolllinenmyyjä
ollaan lähdössä toiselle puolelle suomea joten ei rivari helsingissä kiinnosta. jos olette etsineet kauan eikä ole löytnyt kannattaisiko laajentaa aluetta jolta etsiä? mekiin sijaitaan alle tunnin päässä helsingistä eikä porukat tajua että täällä on hyvin malaismainen tunnelma mutta kaupunkin silti lähellä.
- Myymeille
Kuinka monta km se on Helsingistä?
Minkälainen omakotitalo? Hinta? Onko oma kaivo ja sähköt? Minä vuonna rakennettu?
Kuinka kaukana on lähin asuintalo? - öyqin
Myymeille kirjoitti:
Kuinka monta km se on Helsingistä?
Minkälainen omakotitalo? Hinta? Onko oma kaivo ja sähköt? Minä vuonna rakennettu?
Kuinka kaukana on lähin asuintalo?Sanoisin myymeille että kattokaa Sipoota pidemmälle, esim. Pornainen. Tai Siuntio, jossa näyttää olevan lähes 50 okt myynnissä. Pornaisissa kans lähes 40.
- talollinenmyyjä
Myymeille kirjoitti:
Kuinka monta km se on Helsingistä?
Minkälainen omakotitalo? Hinta? Onko oma kaivo ja sähköt? Minä vuonna rakennettu?
Kuinka kaukana on lähin asuintalo?Etuovi.comista, Jokakoti.fi:stä ja Oikotieltä löytyy. Eli jos olette oikeasti ostamassa, olette varmaan tähänkin jo törmänneet. Meillä on oma kaivo ja sähköt. Lähin naapuri 100 m.
- etsiietsiietsii
talollinenmyyjä kirjoitti:
Etuovi.comista, Jokakoti.fi:stä ja Oikotieltä löytyy. Eli jos olette oikeasti ostamassa, olette varmaan tähänkin jo törmänneet. Meillä on oma kaivo ja sähköt. Lähin naapuri 100 m.
Hei talollinenmyyjä! Jos edelleen talonne myytävänä, niin meille saa tarjota: asunto2016(miuku)gmail.com Pelkkä linkki riittää. Kiitos!
- Taakanjako
Myy se kunnalle, voivat asuttaa siihen sitten pakolaisperheen.
- talolllinenmyyjä
ei tässä kunnassa ole pakolaisia, on niin pieni
- Mänijo
Saitko jo myytyä?
- Myymeille
Tänä aamuna tehtiin päätös. Me ollaan nyt luovuttu toivosta että joku haluaisi ostaa Helsingistä edulliseen hintaan rivitalon (okt:ja kyllä on ja sellainen löytyisi), joten pidämme rivarin itsellä ja haemme ostettavaksi mökkiä, jossa voi viettää omakotitalo tyyppistä elämää, lomat ja viikonloput. Ei jaksa enää kiinteistönväl. /ihmislauma ruljannssia ja jatkuvaa ilmoitusten laittamsita nettiin. Onhan tässä rivarissa hyvä puoli, että polkupyörällä pääsee polkaisemaan kesällä keskustaan töihin ja kaikki palvelut lähellä. (Verrattuna okt jossain Nurmijärvellä, josta matkaa ja autolla ajettavaa päivittäin kertyisi ihan kiitettävästi.)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631281Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75825Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87712- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt43613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot121536Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523