Rytmihäiriöt

Onko kukaan huomannut minkään ruoka-aineen vaikuttavan rytmihäiriöihin, eli kun syötte jotain määrättyä ruoka-ainetta, tai yleensä jotain suuhunlaitettavaa, alkaako häiriöt sen jälkeen, epäilen että minulla olisi sellainen ongelma, olen nyt pari kertaa saanut flimmerit päälle syönnin jälkeen seuraavana yönä, voihan se olla sattumaakin.
123024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No en niinkään ruuasta,mutta juomista kylläkin,eli kahvi,alkoholijuomat....syönnin jälkeenhän kannattaa olla ylhäällä pari tuntia ennen kuin menee makuulle,että ruoka ehtii laskeutua.

Äänestä

Minä olen samaa asiaa miettinyt,sillä monesti kun syön,ihan sama mitä niin ei mene kauaa kun rytmihäiriöt tulevat tai ja pahenevat myös.

Äänestä

Itsellä ylim johtorata vasemmas eteises, ja en voi syödä iltaisin juuri mitään, koska mahalaukku nostaa palleaa kohti pumppua ja rytmihäiriöriski kasvaa.

Toiseksi, olen laktoositon, ja jos syön laktoosipitoista ruokaa, niin ylävatsa turpoaa ja taas pallea kohoaa kohti pumppua.

Kokeile olla ilman iltasyömistä, tai syöt ihan jotain kevyttä.

Jos olen syönyt enemmän illalla, niin pakko ottaa kaksi tyynyä kaveriksi, ja nukkua ylävartalo hieman koholla.

Äänestä
  • Mulla ihan sama, nukkuminen on parempaa kun on pääpuoli reilusti ylhäällä, otin välillä tyynyt pois, ei menny montaakaan yötä kun rytmihäiriö taas tuli, pako oli laittaa tyynyt takasin.
    Söin joku tovi sitten herneitä, näitä palkoherneitä, en tiedä vaikuttiko ne mutta häiriöt tuli, pari kertaa herneiden syönnin jälkeen sama juttu, niiden mutustelu piti sitte lopettaa, en tiedä oliko niillä suoranaista vaikutusta, mutta kuitenkin niin kävi.
    Siinä mielesä on hyvä juttu, että ne filmmerit nykyään loppuu ihan omineen, ei ole tarvinnu rytmin siirtoa tehdä n. 2,5 vuoteen.

    Äänestä

Täällä kans tyytyväinen ettei rytminsiirtoja just tasan kahteen vuoteen, sitä on oppinu käytännös millaisissa tilanteissa niitä rytmäreitä tulee.

Itse en voi syödä iltaisin mitään raskasta/turvottavaa/rasvaista........... en syö nyk oikeastaan mitään ennen makuulle menoa ja tottunut hyvin siihen:)

Äänestä
  • Onneton naishenkilö jolla on jatkuvasti joka kuukausi flimmeri jopa kaksi kertaa kuussa. Joka kerta on tehty rytminsiirto. Ja nyt pitäisi ajatella tahdistimen laitto. En pidä sydämen sorkkimisesta ja olen kuullut siitä negatiivistä. Itse olen myös lopettanut ilta syömistä. Onkohan vika stressistä. Olen liian tarkka ihminen. Voitko kertoa jotain ohjeita josta hyötyisin itselleni. Olisi taivaan lahja jos flimmeri pysyisi poissa.

    Äänestä

Itselläni on kolme vuotta sitten havaittu eteisvärinä eli flimmeri, joka on yksi yleisimmistä sydämen rytmihäiriöistä. Olen jättänyt sokerin ja tärkkelyksen minimiinsä. Gluteeni on lääkärini mukaan keskeinen eteisvärinää aiheuttava aine ja muistettakoon vielä, että olut on "nestemäistä viljaa". Verenpainelääkitykseni on normalisoitunut, verenpainelääkitys jätetty kokonaan pois, paino on tippunut yli 10 kg, rytmihäiriötä en havaitse juuri koskaan ja ainoa lääke, jota käytän on verta ohentava lääke Pradaxa - ikään kuin varmuuden vuoksi veren sakkaantumisen estämiseksi. Voimani ja liikunnan haluni ovat palautuneet ennalleen, joten tunnen itseni terveeksi. Ei näillä elämäntapamuutoksilla ole tieteellistä painoarvoa, mutta hyvä kunto on minulle riittävä todiste oikeanlaisen ravinnon merkityksestä.

Äänestä

Syöminen aiheuttaa rytmihäiriöitä, ei ruoka-aineet. Kun nielet, niin vagushermo saattaa ärsyyntyä, ja se voi saada rytmiin häiriöitä. Myös vatsan toimintahäiriöt, ahmiminen, liian nopeasti juominen jne. voi laukaista kohtauksen. Jos joku ei tiedä vagushermosta, niin kannattaa googlettaa. Aika epeli.

Äänestä
  • Toisaalta jotkut ruoka-aineet lisää limaisuutta ja se taas saattaa vaikuttaa...

    Äänestä

Minulla kammioperäisiä vaarattomia lisälyöntejä. Ja paljon, salmiakki ja suklaa lisää lisälyöntisyyttä minulla. Ja verensokeri taas ei saa mennä liian alas, silloin lisälyönnit riehaantuu.

Äänestä

Niin, minulla tulee silloin tällöin rytmihäiriöitä , esim. Kovien rääkkien jälkeen , mutta ne menee ohi ,tosin kiusallisia, niin sanottuja jättää lyömättä on pitenpi väli tai päällekäis lyönti,huomaan tuttuja ilmiöitä kun lukee toisten juttuja.mutta ne välillä ovat aika huomaamattomia häitiöt..

Äänestä

Kovin ovat yksilöllisiä syyt rytmäreihin, itselläni tosiaan iltasyömisen poisjättö auttoi paljon, toiseksi syön nyt Calcia800 jossa erikseen mainittu myös magnesium.
Tuo magnesium on tuntunut auttavan todella hyvin.
Lisäksi vältän yövalvomista, nälkää yms. joka laskee sen verensokerin.

Niin ovat vuodet opettaneet ja kouluttaneet oman pumpun toimintaan...........tosin pahinta on edelleen äkkikumarrus, etukenoistunta........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häiriörytmit kirjoitti:

Onko kukaan huomannut minkään ruoka-aineen vaikuttavan rytmihäiriöihin, eli kun syötte jotain määrättyä ruoka-ainetta, tai yleensä jotain suuhunlaitettavaa, alkaako häiriöt sen jälkeen, epäilen että minulla olisi sellainen ongelma, olen nyt pari kertaa saanut flimmerit päälle syönnin jälkeen seuraavana yönä, voihan se olla sattumaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu