Tämä ei ole kellekään täällä. Kirjoitan tämän ulos itsestäni. Tiesin ja tiedän että asioiden selvittely tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Yritin aloittaa avaamaan vuosikymmenen tukosta. Huomaan että syy tukokseen ei ole yksin minussa. Olen osasyyllinen tosin. Asiat on menneet hiukan eteenpäin, tuntuu vaan että kanssasi juna meni jo sata tai tuhat kertaa ohi, minä yksin asemalle jäin joka kerta. Ja jokaisen kerran yksin jätettynä jotain kuoli pois, kunnes ei jäänyt mitään. Ja huomaan että et ole muuttunut mitenkään vaan kohtaat edelleen ongelmat samalla tavalla. En voi korjata sinua. Et ole pystynyt et ole halunnut muuttua tai kasvaa kanssani etkä kykene siihen vieläkään. Mutta näitä asioita en tule koskaan kippaamaan niskaasi, sillä näen kuinka äärettömän hauraaksi olet vuosien varrella käynyt. Enkä oikeastaan tunne sinua enää ollenkaan. Enää en lähde siihen peliin jossa sinun ongelmasi olivat minun syyni. En ole ilkeä mutta olen oppinut suojautumaan ja laittamaan rajoja. Tämä ei ole parisuhde.
Yöllä mietittyä
8
<50
Vastaukset
- Aikaitsekästä
ja itsekeskeistä ajattelu tapaa. Siis, sinä olet, sinussa ei ole ja sinä voit puhdistaa oman osuutesi toisen hauraaksi tekemiseen tyhjäksi.
Mietippä nyt hereillä ollessasi mitä kirjoitit.- sinäsinäsinä
Jokainen vastaa omasta onnestaan. SINÄ et määrää toisen päätöksiä. SINÄ et ole toisen elämän keskipiste. SINÄ et kontrolloi toisen tekemisiä. Tämä kommenttisi kuvastaa omaa itsekkyyttäsi. Loukkaannuit koska asetat itsesi ja oman halusi edelle. Haluat omistaa sen jota kaipaat. Kuvittelet ap.n siksi ja nyt neuvot kontrolloiden ja omaan pussiisi pelaten. JOTTA SINÄ SAAT TAHTOSI JA OLET ONNELLINEN KUVITTELLISESSA SUHTEESSASI AP:HEN
- Kysynvain
Oliko se joskus parisuhde?
- TulikoMieleen
Ehkäpä aloittaja on joku ihan oikeasti parisuhteessa ollut ihminen.
- palstan_narsistit
TulikoMieleen kirjoitti:
Ehkäpä aloittaja on joku ihan oikeasti parisuhteessa ollut ihminen.
Niinpä. Jotkut ne yrittää omia täältä kaiken ja vähätellä minkä kerkiävät. Ovathan he maailmannapoja.
- Sivusta_huomio
palstan_narsistit kirjoitti:
Niinpä. Jotkut ne yrittää omia täältä kaiken ja vähätellä minkä kerkiävät. Ovathan he maailmannapoja.
Kukaan ei ole yrittänyt omia kirjoitustasi.
- palstan_narsistit
Sivusta_huomio kirjoitti:
Kukaan ei ole yrittänyt omia kirjoitustasi.
Ei ollut minun kirjoitus. Ap sitä paitsi sanoi, ettei ole kenellekkään täällä. Sivusta vain sanoin.
- Rule-tti
meno kuin villissä lännessä :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18613767
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402873Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3731714Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525