muutamien ikävä-palstalaistenkin netinkäytön
"Tunnettu psykiatri kyseenalaistaa pakkohoidettavien netinkäytön: "Vaikeuttaa hoitoa huomattavasti"
Psykiatristen sairaaloiden potilailla on lähtökohtaisesti oikeus käyttää nettiä. Psykiatri Hannu Lauerma arvioi, että psykoottisille henkilöille voi olla netin käytöstä haittaa, koska he voivat saada tukea harhaluuloilleen verkosta.
Valtion psykiatrisissa sairaaloissa pakkohoidossa olevilla vakavasti mielisairailla henkilöillä on mahdollisuus käyttää nettiä. Verkossa surffailu voi kuitenkin haitata psykoottisen potilaan hoitoa ja mahdollistaa väkivaltafantasioiden jakamisen.
Psykiatrisissa vankisairaaloissa samoin kuin ylipäätään vankiloissa netin käyttö on yksinkertaisesti kielletty.
Jossain avolaitoksissa nettiä voidaan käyttää hyvin kontrolloidusti esimerkiksi opiskelutarkoituksessa. Se on kuitenkin aina hyvin harvinainen poikkeus, kertoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma.
– Tilanne on näin ollen erilainen kuin nykyään valtion sairaaloissa, joissa ongelman muodostaa se, että hyvinkin vakavasti psykoottiset ja vaikeahoitoiset henkilöt nettiä selaamalla saavat vapaasti hakea tukea kaikille psykoottisille harhaluuloilleen ja erikoisille käsityksilleen. He voivat myös viljellä esimerkiksi väkivaltafantasioita, Lauerma sanoo.
Potilas voi avautua näkemyksistään keskustelupalstoilla
Eräällä suomalaisella nettipalstalla käydään keskustelua, johon näyttäisi osallistuvan vakavasta rikoksesta pakkohoitoon mahdollisesti määrätty henkilö. Hän kirjoittaa palstalla rikoksestaan, motiiveistaan ja vankeudestaan.
Henkilö väittelee muiden palstalaisten kanssa ja vaikuttaa provosoituvan viesteistä. Jotkut hänen lähettämistään viesteistä on tulkittavissa uhkaaviksi.
Lauerma ei voi kommentoida yksittäisiä tunnistettavia tapauksia. Hän kuitenkin tietää, että kuvatun kaltainen toiminta on nykyään mahdollista valtion sairaaloissa.
– Ilmeisesti eduskunnan oikeusasiamiehen vaatimuksesta vastoin näitten sairaaloiden johdon näkemyksiä on määrätty, että tällainen oikeus pitää olla myös henkilöllä, joka sitten tosiasiassa vajoaa näihin fantasioihinsa ja ongelmiinsa netin kautta paljon syvemmälle.
– Uskoakseni se vaikeuttaa hoitoa huomattavan paljon, koska henkilö, jolla on sitkeitä harhaluuloja ja psykoottisia tulkintoja asioista, saa netistä käytännöllisesti katsoen mille tahansa ajatukselle vahvistuksen.
Silloin mielikuvat salaliitosta, huonosta hoidosta sekä hoitavista tahoista jonkinlaisena vastapuolena saavat kovasti tuulta siipiensä alle, Lauerma arvioi..."
http://yle.fi/uutiset/tunnettu_psykiatri_kyseenalaistaa_pakkohoidettavien_netinkayton_vaikeuttaa_hoitoa_huomattavasti/8170769
Tunnettu psykiatri kyseenalaistaa
20
<50
Vastaukset
- eitähänvoisanoakuin
Amen. Mutta turha täällä on näille psykoottisille saarnata tai yrittää saada se järki päähän. On kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Mutta tämä on hyvä teksti siinä mielessä, että terveet ihmiset täällä ymmärtäisivät näitä vesipäitä paremmin tai miksi palstalla on niin hurja meno välillä.
- Huomiotähän-
Tuo vesipää-haukkumasana sopii tähän yhteyteen erityisen huonosti, sillä psykoottinen ihminen käyttää sanaa tällä palstalla toiseen suuntaan ja solvaa tuntemattomia kirjoittajia siksi.
- huonostiliittyyasiaan
Huomiotähän- kirjoitti:
Tuo vesipää-haukkumasana sopii tähän yhteyteen erityisen huonosti, sillä psykoottinen ihminen käyttää sanaa tällä palstalla toiseen suuntaan ja solvaa tuntemattomia kirjoittajia siksi.
Palstalla ei varmastikaan ole vain yhtä vesipäätä tai vastavuoroisasti vain yhtä vesipääksi haukkujaa.
- souda_souda
Just, aina vaan paranee.
- MrJuha82outolintu
Moni on hoidon tarpeessa tai on potentiaalinen tappaja.
Yllättävän moni itseasiassa.
Ei tarvi kuin lukea joidenki/monien kommentteja eri palstoilla, jotka täynnä vihaa ja ilkeyttä sekä suorastaan julmuutta/fasistisuutta.
Niitä on syytä pelätä eniten. - boyah
"nettiä selaamalla saavat vapaasti hakea tukea kaikille psykoottisille harhaluuloilleen ja erikoisille käsityksilleen. He voivat myös viljellä esimerkiksi väkivaltafantasioita"
jep... saman tekee tv, lehdet, kirjat, musiikki, puheen sorina ja lintujen laulu sekä puiden humina, koittakaa nyt herran tähden kieltää nekin pakkohoidossa olevilta- söldakfsldkf
Eri asia. Netin palstat on ympäristö jossa pääsee ihmisten kanssa vuorovaikutukseen, toisin kuin esimerkiksi kirjat tai tv. Ja kun palstalla ei tiedä kuka on kuka niin sairas mieli joutuu vainoharhojen valtaan. Ajattelisit vähän pidemmälle asioita.
- eitämäpalsta
Ei täällä kukaan kirjota tämmöstä: "Eräällä suomalaisella nettipalstalla käydään keskustelua, johon näyttäisi osallistuvan vakavasta rikoksesta pakkohoitoon mahdollisesti määrätty henkilö. Hän kirjoittaa palstalla rikoksestaan, motiiveistaan ja vankeudestaan."
- välillä_vähän
kyllä kirjoitan.
- Mooses_pessi
Mä ainaki trollaan pitkin ikäväpalstaa koska oon mooses. Revi homo siitä! hähähäää! äärähähähähähäh! :D
- Isokarvainenhoitosetäsi
"Lauerma ei voi kommentoida yksittäisiä tunnistettavia tapauksia. Hän kuitenkin tietää, että kuvatun kaltainen toiminta on nykyään mahdollista valtion sairaaloissa."
- Mitätäälläon
Huh huh. Kammottavaa, mutta näkeehän sen välillä..
- Ähmänkähmän
Tietty kyseenalaistaa. Sen leipä roikkuu psykiatrisesta monopolista. Pöljät.
- Voipiolla
Hyvinnii totta. Psykoottisessa mielentilassa tämänkaltaiset palstat, joille ei tarvitse rekkautua, voivat olla vahingoksi. Ihan uskomatonta juttua täältäkin löytyy ja löytää ja kun siihen sekavassa mielentilassa sekaantuu keskustelemaan ja saa kunnon ryöpytystä ja yllyttämistä kostukkeeksi, niin kyllä se saattaa nupin siepata pimeeksi.
- infectedtrousers
Tarvitaan kiljua kostukkeeksi näitä lukiessa =)
Ajankuluna ja kevyenä viihteenä nämä kannattaa ottaa. - Voipiolla
infectedtrousers kirjoitti:
Tarvitaan kiljua kostukkeeksi näitä lukiessa =)
Ajankuluna ja kevyenä viihteenä nämä kannattaa ottaa.Nykyään otankin. Joskus, kun tänne palstoille harhailin ensimmäistä kertaa, niin en todellakaan ollut silloin huumorimielellä, enkä viihdettä hakemassa. Mieli rypi aika syvissä savikoissa silloin. Googlen kautta tänne osuin.
- Yhtäänenepäile
infectedtrousers kirjoitti:
Tarvitaan kiljua kostukkeeksi näitä lukiessa =)
Ajankuluna ja kevyenä viihteenä nämä kannattaa ottaa.Varmasti otatkin. Surutta ja hauskanpidon merkeissä.
- Näinkannattaatehdä
Aloittajan sitten kannattaa lopettaa kirjoittaminen suositellun mukaisesti!
- fossiilejariittää
Hannu Lauerma on ajastaan jäljessä oleva kovan linjan freudilainen. Ei sitä kukaan asioita yhtään ajatteleva jaksa.
Lehtien mielipideosastot tai toisten potilaitten jutut ei kyllä jää yhtään jälkeen palsta- ym. nettikirjoittelusta. Eiköhän se viha hoitajia kohtaan nouse enemmän siitä kaiken kieltämisestä kuin sallimisesta. Kriminaalimielisairaaloihin en nyt ota kantaa.
Lauerman ajatuksella potilas varmaan pitäisi laittaa aistideprivaatioon ja eristykseen, mutta se lienee kiellettyä.
Oikeasti netissä on paljon hyvääkin: musiikki, mahdollisuus kirjoittaa ajatuksiaan auki, ylipäätään jotain tuttua ympäristöä. Mutta sananvapaus kai Lauermallakin. - Vainelämääeisenenempää
Voin hyvin kuvitella. Liiallinen käyttö vaarantaa mielestäni perusterveenkin mielen. Näin uskoisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709