Sen kahdenpäivän kesän toisena iltana menin hakemaan nahkurin orrelta vissiin jo kuivunutta mattoresuani kotaa.
Siinä Timperinniemessä heti paattiluiskan maalta katsottuna vasemmalla puolen joku iso vesiotus teki isoja aaltoja.
Ilman muuta meinasin, että innokas yöuimari tai parikin siellä polskuttaa. Jäin kattoh vähän aikaa, millainen vesipeto sieltä nousee. Ketään ei tullut maihin.
Kun joessa ei hylkeitään liene, niin hirviöhaueksi mainingintekijää arvelin.
Liukkaasti poistuin, ja peräänikin vielä vilkasin ettei se tule vaan yöpalaa meikästä nappaamaan.
Ai Timperinniemi? Nimi juontuu siitä kun Timperi siinä kerran kaljaa joi ja minullekin keskiketterän tarjosi.
Onko Inksan kymessä hirviöhauki?
7
95
Vastaukset
- liikaahiivaakai_1
Säkin näit Jaren vai!? Luulin ite että olis jo kuollu vanhuutee. Jo kaskyt luvul Jare oli tuttu näky tehtaan alueella. Vuosia vanha tarina kertoo että joku kaato ponut matalikolle jossa Jare lymyili. Jare kai hörppi ne kitusiinsa ja siitä läks tää älytön kasvaminen liikkeelle.
- rokotiili
En nähny vesipetoa mutta vain iso massa saa aikaan sellaisen loiskeen, sellaiset aallot.
Ei se ihmisille ainakaan vaarallinen ole kun lähti karkuun kun töminän aisti. Vai on se Jare. Mielenkiintoinen tapaus tuo kyllä oli.
- liikaahiivaakai_1
Juu Jare se varmaa sit oli. Jossaa vaihees ol kylän miehet aatellu antaa jonkullaisen palkkion sille joka Jaren nappaa. Kun tuppas se noita verkkoja repimää ja pikkuset ei uskaltan uija ennää. Julkunen vaenaa kun uimas kävi piti Jaren varalt ain vesuurii vyöllä!
- Crosnyin.potku
Minäkin sain lahjaksi Krokodil merkkisen tuontipullon jostain Kaukasian turistituliaisina. Veli siellä maastoautolla keväällä ajeli.
Onkohan aloittajakin ottanut tujauksen tuontapaista tulilientä. Väkevyys 60%. Kymessä on kyllä jättihaukiakin
- Haukiruokaa
Jos ei kirjoitus ihan vitsi ollut, olettaisin veteen pulahtaneen vaikkapa majavan. Voisiko minkki, rotta tai piisamikin aiheuttaa aika loiskunnan hypätessään veteen?
Tosi isoja haukiakin isoine kitoineen on kyllä ja varmaan Kymen rantaruovikoissa niitä piileksii tuhatmäärin, kun ei kukaan kalasta niitä pois. Saavat kasvaa ja pulskistua kaikessa rauhassa. Hauki on muuten älyttömän nopea ja notkea. Olen nähnyt takaa-ajossaan kääntyvän takaisin tulosuuntaansa hirmuvauhdissa kaislan ympäri vauhdin pysähtymättä yhtään. Ei siinä ihminen pakoon ehdi, jos aikoo haukata palan. - rokotiili
Kirjoitus ei ollut vitsi eikä pöllypäissä tehty havainto. Massaa pitää olla ennenkin sellainen polskaus ja laineet syntyvät.
Otus ponkaisi suoraan Pukinrantaan päin. Luultavastai yli 10 kiloinen hauki oli tullut rantaan yöksi ehkä sulattelemaan saalistaan.
Sellainen pystyy nielaisemaan vaikka kilon painoisen lajikumppaninsa.- kyminorppa
meikä nykäs toissapäivänä 10 kilosen hauen kymijoesta. sen sisältä löyty 5 kilonen ahven ja sen suussa oli lompakko jossa oli 20000 euroa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692