Se on pahin tappaja, julminta kadotusta saa aikaan. Voi hävittää jotain kaunista kahden ihmisen väliltä. Hiljaisuus. Kun sitä on ollut tarpeeksi kauan, kuka sen haluaisi tai uskaltaisi rikkoa? Jos jotain jo nyt kadun, niin puhumattomuuttani. Olisi pitänyt silloin, kun se tuntui vielä luontevalta. Välillä sinuun vilkaisen ja mietin, joko menetin mahdollisuuden.
Hiljaisuus
äänetönseurassasi
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hiljaisuuden takana on pelko ja pelko on rakkauden vastakohta. Rakkautta löytää jos on valmis luopumaan peloistaan.
Juna meni jo. Pelkään että lippuja ei ole enää myytävissä ja jäit asemalle.
Niin minäkin pelkään.
Kannattaahan se kokeilla jos olisi vielä mahdollisuus :)
Hiljaisuudesta ei tule mieleen muuta kuin se, että nyt ei oo mun vuoro puhua suuta puhtaaksi.
Edelleen sellanen tunne että pitäis tavata ja puhua asiat selväksi, mutta se lienee omassa päässäni ja oma tunteeni. Mitään aloitetta kun ei ole toiselta tullut. Hiljaisuus saa surulliseksi. Meistä olis voinu tulla edes hyvät ystävät jos ei muuta.
Mikset itse tee aloitetta?
Voi meistä tulla vieläkin, ei kai mitään sitä estävääkään ole tapahtunut.
En tee aloitetta, koska en halua tungetella. Olen tehnyt monta aloitetta, vaan vastapuolelta ei ole tullut kertaakaan. Moikataan jos tavataan...
Hitto näitä. Mies olikin varattu ja yhä haikailet. Ikäsi? Tai sitten muuten vain sekaisin.
Koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Elämässä tapahtuu ihmeellisiä juttuja.
Mietinyt samaa kuin aloittaja....hienosti sen kirjoitit!
N-M
Hyvin todennäköisesti! Minulla kun ei ole kiinnostusta puhua juuri kenenkään kanssa.
https://www.youtube.com/watch?v=2BAR248VRG0
Ei jatkuva pärpätyskään ole paikallaan mutta hiljaisuus, ainakin tiettyyn pisteeseen jatkuttuaan saa kyllä aikaan pahaa jälkeä kahden ihmisen välillä, se ikäänkuin kasvattaa jonkinlaisen muurin ihmisten välille jota on miltei mahdoton enään kaataa.
Ainakaan sen hiljaisuuden kohteeksi joutuneen taholta kun ei voi tietää oliko hiljaisuus tarkoitettuakin ja tuskin sen kummemmin hiljaa ollutkaan saa aikaan enään yhteyttä, no, se riippuu tietysti ihmisestä.
Mutta aina kannattaa miettiä sitä mitä ap sanoi että puhua vielä silloin kun se on luontevaa, koska se raja voi olla hyvinkin lähellä että mahdollisuudet on menetetty.
Aito kohtaaminen ja läsnäolo voi auttaa puheen muodostumisessa. Joskus kahden ihmisen välillä voi olla kuitenkin jotain sellaista, että vaikka aikaa kuluisi ja olisi hiljaisuutta, ei se toista maailmasta pyyhi pois. Puhe voi jatkua myös luontevasti siitä mihin se aikoinaan jäi, jos voi jättää taakseen nuo muuriajatukset yms. liiat pohdiskelut ja elellä siinä hetkessä joka kulloinkin on. Toki jotain puhetta tarvitaan aina.
Sinun kanssasi olen samaa mieltä tästäkin, kuten niin monesta kirjoituksestasi täällä. Ei kumpikaan pyyhkiydy pois vaikka mitä tekisi tai vaikka antaisi vaan ajan yrittää pyyhkiä toista pois. Tiedän, että se jatkuisi siitä mihin silloin joskus jäi, samasta kohtaa.
Lisään, arvostan kovasti kaikkia hänen ja minun välillä käytyjä keskusteluita, vaikka ne onkin olleet pääsääntöisesti muuta aihepiiriä :). Ja muitakin eleitä ja tekemisiä, paljon. Kunhan totesin.
Olitko sinä se tumma nainen?
Olisiko yli 50v ja mahdollisesti avioliiton ulkopuolinen hoito? Miehelläni oli sellainen seikkailu, joka kesti pitkän tovin ennenkuin selvisi mulle. Tässä vaiheessa olen valmis katsomaan että olisko vai eikö olla. Vaatimuksena on katkaista välit totaalisesti tähän huoranpenikkaan tai lähtö tulee kun luteelle. Valinta on minun ja mies saa tehdä omantuntonsa mukaan. Onko aloittajalla ajatusta siitä jotta haluaako tämä sinun ihmisesi tarkoituksella pitää hiljaisuutta, minä en ainakaan tässä omassa tapauksessa tule minkäänlaista kanssakäymistä hyväksymään!
Minä ymmärsin kyllä alpoituksen niin että kyse on vain puhumisesta. Aika kummaa ajatella oman miehen hoitojen kautta kaikkia.
näyttää olevan luetun ymmärtäminen ja jos muu ymmärrys on samaa luokkaa niin ei tarvii ihmetellä miehen toimintaa.
hiljaisuus on myös merkki siitä ettet ole itse pitänyt luvattuja asioita ja vaadit toiselta aina vaan lisää, myöskin muut kohteliaisuudet on unholassa vai pidätkö toista itseäsi huonompana, kenties kynnysmattona jonka nostat esiin kun tarvitset sitä. ajattelun paikka.