Mitkä on Orimattilan voima tekijät pärjäämiseen?

Orimattilakin joutuu panostamaan tulevaisuudessa koska valtio ei enää kulje käsikynkkää enää kuntien kanssa kun ei ole rahaa. Miten Orimattila selviää eteen päin, siitä olisiko hyviä ideoita ettei meitä uhkaa Lahteen liitos?
5377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Pennalaan satsaaminen ja hyvät palvelut kyettävä tuottamaan kaupunkilaisille.

Uusia asukkaita ja teollisuutta saatava paikkakunnalle, lähinnä Pennala - Virenoja akselille. Lisäksi palvelut on oltava sellaiset että tänne tulee asukkaita ja nykyiset pysyvät täällä.

Henna ei ole nykyisessä taloustilanteessa mikään pelastus ,vaan päin vastoin tuho!

Äänestä

Miksi Pennalaa ei sitten kehitetä enenpää kun siitä kuitenkin kaikki puolueetkin toitottavat? Onko se vaan puhetta että viedään huomio pois Hennasta jota sitten hiljaisuudessa koko ajan ajetaan etteen päin? Kysyn vaan.

Äänestä
  • No minä kysyn: mitä Pennalassa vielä enemmän olisi pitänyt tehdä? Maata on ostettu miljoonilla, vähän on saatu myytyäkin, teollisuutta saatu. Mökinrakentajiakin on saatu. Koulua on laajennettu. Kevyen liikenteen väylä tehty. Liittymäjärjestelyistä suunnitelma. Jne.

    Äänestä

Kyllä Orimattilan voimatekijöitä ovat orimattilalaiset itse. Lopettakaa ruikutus ja kaiken vastustaminen ja tuokaa omat ideanne kehiin. Ja käyttäkää kotikaupungin palveluja.

Äänestä

Pöntöt kokkareet lopettivat esim. Kaavoituksen pennalasta. Pelkureita kun olivat. Lahti muka nielaisee Orimattilan jos ollaan liian lähellä Lahden rajaa. Voi herranjumala sentään. Teiltä päättäjiltähän ne ideat pitäisi tulla. Sen takia teidät on sinne valittu. Meidänkö pitää teille ideat ja ohjeet toimiin antaa ja sitten esitätte ne ominanne ja olette olevinanne fiksuja. Näyttää nyt vaan siltä, että kansa tehnyt vääriä valintoja. Omaa älyä kun valituilla ei liiemmin näytä olevan. Hyvä esimerkki tästä on Henna.

Äänestä
  • Tuo nyt on niin paksua ettei siihen usko itse kirjoittajakaan. Miten niin kokoomus? Eikös juuri vasta ole esim. risteysaluetta koskeva kaava hyväksytty? Koulun lähialueelle on tulossa kaavalaajennus jne. Viittaa samaan kokoomusta joka palstalla mollaavaan kirjoittajaan. Vaihda jo levyä kiitos, jos kykenet.

    Äänestä

  • Kokoomus on toiminut aina Pennalan puolesta ja toimii. Keskusta voisi tutkia tekemisiään ja tai paremminkin tekemättä jättämisiään. Siellä on nyhjyä touhua ja kyräilyä keskenään.

    Äänestä

  • Valtuutettumies kirjoitti:

    Tuo nyt on niin paksua ettei siihen usko itse kirjoittajakaan. Miten niin kokoomus? Eikös juuri vasta ole esim. risteysaluetta koskeva kaava hyväksytty? Koulun lähialueelle on tulossa kaavalaajennus jne. Viittaa samaan kokoomusta joka palstalla mollaavaan kirjoittajaan. Vaihda jo levyä kiitos, jos kykenet.

    Aivan samaa mieltä Pedron kanssa. Keskustan tulisi ottaa enemmän vastuuta ja täällä on turha joka asiasta mollata kokoomusta, joka on nyt selvästi suosituin porukka Orimattilassa. Odotamme seuraavaa siirtoa.

    Äänestä

  • Muistelkaapa mikä sakki lopetti kaavoituksen täältä Pasinasta perusteena ,että Lahti liian lähellä. Kokoomus se nyt vaan oli.

    Äänestä

  • Voipi olla mutta kepu suurimpana ryuhmänä oli samaa mieltä asiasta vai eikö se tajunnut sitä mitä tehtiin? Haloo kepulit!

    Äänestä

Kylllä se on kuulkai meidän kaupunginjohtaja, joka meidät pitää ruodussa ja leivän syrjässä kiinni, kyllä jämpti on näin. Hän tietää mikä meille on parasta, nukutaan me vaan yömme rauhassa.

Äänestä

Tarvitaan jatkossakin vastuullinen ja tulevaisuuteen katsova yhtenäinen ryhmä. Arvaa onko Kepu sellainen? No ei, linjaa on yhtä monta kuin edustajaakin. Ilman kokoomusta oltaisiin tuuliajolla. Ei kaupunginjohtaja yksin mitään pysty.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Kokoomus johtaa Orimattilaa ja siihen ei mitään virakamiehiä tarvita. Kokoomus on ainoa porukka joka elää nykypäivää eikä roiku jossain kolmekymmentä vuotta vanhoissa ajatuksissa.

    Äänestä

  • Näin tekee. Tänäpäivänä on mentaliteetti että rahat pois kansalta ja sitten pakoon. Sehän on sitä nykypäivää.

    Äänestä

Yritystontti ilmaiseksi, yrityksille jotka sijoittuvat Orimattilaan ja lupaavat työllistää esim. kymmenen henkilöä. Kaupungin omistamiin tyhjillään oleviin kiinteistöihin pitäisi pystyä hankkimaan uusia yrittäjiä vaikka vuokraamalla näitä tiloja nimellisellä vuokralla = ylläpitokuluja vastaan, määrä ajaksi, vastapalveluksena olisi tietysti jonkinasteinen työllistämisvelvoite. Vaikka vuokratulo jäisikin erittäin pieneksi, kaupunki kuitenkin hyötyisi työntekijöiden maksamista veroista sekä säästöä tulisi myös jos työttömyysluvut saataisiin alemmiksi.

Äänestä
  • Sitten käy niinkuin kromipinnan kanssa?

    Äänestä

  • Eipähötkyillä kirjoitti:

    Sitten käy niinkuin kromipinnan kanssa?

    Joo, ei kannata kokeilla mitään kun ei oo 100% varmuutta menestymisestä. Istutaan koko porukka sohvalla ja odotetaan josko Jeesus perustais jotain toimintaa Orimattilaan, ettei vaan tule epäonnistumisia.

    Äänestä

  • Näin on. Jos aikoo menestyä niin pitää tehdä jotain sen eteen. Ei auta odottaa pelkästään. Lottokaan ei auta näin on nähty Punkkilassa. Päättäjillä pitäisi olla muutakin kuin omien etujen ajaminen.

    Äänestä

  • Niin odotetaan 14 vuotta niinkuin Hennankin kanssa. Perinteistä kokoomuspolitiikkaa. Istutaan vaan ja odotetaan,siinä välissä odotellessa kurjistetaan kansaa. Jatkakaa nyt ihmeessä Lahden ja Orimattilan välin kaavoittamista ja kehittämistä. Siellä on tulevaisuus.

    Äänestä

  • Kehityssuuntasinne kirjoitti:

    Niin odotetaan 14 vuotta niinkuin Hennankin kanssa. Perinteistä kokoomuspolitiikkaa. Istutaan vaan ja odotetaan,siinä välissä odotellessa kurjistetaan kansaa. Jatkakaa nyt ihmeessä Lahden ja Orimattilan välin kaavoittamista ja kehittämistä. Siellä on tulevaisuus.

    Lahden suuntaan ja varsinkin Pasinan tienoille kaavoittaminen on sama kuin pyllistäisi kaupungin kehittämiselle. Velvoitteet tulevat kunnallistekniikan, päivähoidon, koulun ym. muodossa mutta tulovirtaa ei lapsiperheiltä veroina tule ja kaupassa käyvät Lahdessa. Kaupungin keskustassa on pari sataa vapaata tonttia. Myydään ne ensin.

    Äänestä

  • Luottamushenkilö kirjoitti:

    Lahden suuntaan ja varsinkin Pasinan tienoille kaavoittaminen on sama kuin pyllistäisi kaupungin kehittämiselle. Velvoitteet tulevat kunnallistekniikan, päivähoidon, koulun ym. muodossa mutta tulovirtaa ei lapsiperheiltä veroina tule ja kaupassa käyvät Lahdessa. Kaupungin keskustassa on pari sataa vapaata tonttia. Myydään ne ensin.

    Ja Hennaanhan keskelle ei mitään noita mainitsemiasi asioita tarvittaisi? Nykyiseen keskustaan kehitys jossa kaikki valmiina ja kokoomus ulos päätöksistä.

    Äänestä

Laitetaan kaupungin työntekijät oikeisiin töihin. Sivistystoimen tulisi säästää niin, että työntekijät päiväkodeissa ovat töissä vain silloin, kun lapsia on niissä hoidossa. Ei siis tyhjässä talossa öisin ja viikonloppuisin!!!! Haloo!!! Ei ihme, että kaupungilla menee huonosti, kun ylin johto tuhlaa!!!

Äänestä

Hyvä että Pieski on vähentänyt fiskaalien kokouksia, niihin on uponnut vuosien myötä aivan turhaa rahaa. Paljon ei siellä päätöksiä tehdä, eikä suu aukene monellakaa. Kellä aukee , aukee liikaa turhaa höpinää josta ei pirukaan ota selvää. TURHIA JAARITUKSIA JA KOKOUSTEN PIDENTYMISIÄ SIELLÄ ON OLLUT! ! !

Äänestä
  • samaa mieltä Oskun kanssa. Turhat kokoukset ovat turhia ja vievät vaan turhaan turhaa rahaa. Kaikki on niin turhaa. Turhia jaarituksia ja venytetty kokouksia jotta saatu enempi kokous palkkioita. Turhaan siis nekin.

    Äänestä

No, kun kaupungin työntekijöitä irtisanotaan, loppuu johtajien tuhlaus. Vain tehdystä työstä maksetaan. Ei laiskuudesta. Sama kouluissa, päiväkodeissa ja toimistoissa. Nyt siis odotellaan, milloin hommaan saadaan järkeä.

Äänestä
  • Pieski ainakin on ahkera mies, ja todellinen rahasampo orimattilalle.

    Äänestä

  • Näin on. On Orimattilan onni että meillä on mailman paras kusessa oltaisiin oltu jo viimeiset 10 vuotta ilman häntä. Allah on armollinen meille.

    Äänestä

No voi voi sehän nyt on jo pitkään ollut tiedossa. Osmo Pieski johdattaa meitä hyviin saavutuksiin ja kukaan ei pääse siitä se on yli eikä ympäri. Minä ainakin uskon Pieskin hyvään johtajuuteen nyt, ja aina. Niin kauan ku se sietää meit sisäälämpivää sakkia.

Äänestä
  • Onkko ihan oma mielipiteesi. Harva taputtaa käsiään.

    Äänestä

  • buuuaaaahhaaah kirjoitti:

    Onkko ihan oma mielipiteesi. Harva taputtaa käsiään.

    Ihan oma mielipide on! Moni taputtaa kuule käsiään ja heilutt iloisesti viel jalkojaankin kun Pieski on reilu ja hyvä mies.

    Äänestä

  • Heh heeh. Olet selvästi itseesi tyytyväinen.

    Äänestä

  • pieskifani kirjoitti:

    Ihan oma mielipide on! Moni taputtaa kuule käsiään ja heilutt iloisesti viel jalkojaankin kun Pieski on reilu ja hyvä mies.

    Itsensä kehu on narsismia.

    Äänestä

Orimattilan voimavara? Kumpa voitaisiin palata 80-luvun Orimattilaan niin kaikilla olisi asiat paljon paremmin.

80-luvulla Olassa oli runsaasti kauppoja ja muita liikkeitä, eikä tyhjää liiketilaa ollut juurikaan. Oli paljon kapakoita, pankkeja, elintarvikeliikkeitä ja erikoisliikkeitä. Kultaisella 80-luvulla perjantaisin joutui jopa jonottamaan Matin Kellariin!!!

80-luvulla terveyskeskus toimi 24/7 ja Heikkala, Joensuu, Korhonen, Järvinen osasivat hoitaa potilaitaan oikein, vaikka terveyskeskusrakennus olikin jo auttamatta vanhanaikainen.

Aaltonen oli jämäkkä kunnanjohtajamme joka oli aina Orimattilan puolella, aina!

Koulussa rehtorina oli Välimaa joka piti huolen että koulukuri säilyi ja opettajina mm. Aulis jokinen, Olkkolat ja Korhonen - siinä oli sellaisia opettajia että tyhmempikin oppi.

Työpaikkoja oli runsaasti mm. Virke, Kaitila, Selgren, Orimattilan Saha, Panpuu ja monet muut firmat.

Orimattilassa oli oma poliisiasema ja siellä nimismies sekä hyvää henkilökuntaa ja omat putkat jota olivatkin ahkerassa käytössä.

Kylällä nuorison meno oli raisua, mutta reilua - mopoilla ajeltiin, autoiltiin, pyöräiltiin ja vietettiin muuten vaan aikaa. Välillä tapeltiin ja sitten oltiin kavereita. Osa nuorista meni viikonloppuiltoina Lahteen linja-autolla ja osa liftillä.

Autokanta koostui Taunuksista, Sierroista, escoista, 100 amppeereista, Toyota Corollista, ja monista muista merkeistä.

Kun tuohon aikakauteen voitaisiin palata niin kaikki olisi niiiiiin hyvin.

Äänestä
  • Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Erityisen hyvä kirjoitus täällä palstalla. Nyky päättäjät ja kaupungin johtavat virkamiehet ovat kusseet petinsä ja tappaneet orimattilan elinvoimaisuuden täysin. Tämä nykyinen johtaja on ollut "vaikuttamassa" Orimattilassa jo yli 10 vuotta. Älkää saatana kehuko näitä nykyisiä päättäjiä ja virkamiehiä, kun ei ole pienintäkään syytä.

    Äänestä

  • stanantollot kirjoitti:

    Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Erityisen hyvä kirjoitus täällä palstalla. Nyky päättäjät ja kaupungin johtavat virkamiehet ovat kusseet petinsä ja tappaneet orimattilan elinvoimaisuuden täysin. Tämä nykyinen johtaja on ollut "vaikuttamassa" Orimattilassa jo yli 10 vuotta. Älkää saatana kehuko näitä nykyisiä päättäjiä ja virkamiehiä, kun ei ole pienintäkään syytä.

    Pieski vaan on hyvä, osa päättäjistä kyl rupusakkia. Mut ei näit konkutssii menneit firmoja voi päättäjien viaks laittaa. Eikä sitä jos kuppilaa ei o enää jonoo. Terveyskeskusessa ois kyllä paljon parantamisen varaa, mut terveydenhoito on mennyt alaspäin koko maassa, eikä vaan Orimattilassa.

    Äänestä

  • Se on vaan se yksi puolue, joka on rahaa tärvännyt miljoonia Hennan peräkorvenpersläpeen. Entisajan valtuutetuilla oli vielä järki päässä, eivätkä pilvilinnoja rakennelleet, vaan olivat lujasti jalat maassa ja katsoivat kuntalaisten tarpeita. Silloin oli elinvoimaiset kylätkin ja kouluja niissä jokaisessa ja kauppoja. Mutta nämä työntävät rahamme korpeen rakennuskelvottomaan maahan. Voi kuinka hassuja ovat.

    Äänestä

  • Ennenolikyllähyvin kirjoitti:

    Se on vaan se yksi puolue, joka on rahaa tärvännyt miljoonia Hennan peräkorvenpersläpeen. Entisajan valtuutetuilla oli vielä järki päässä, eivätkä pilvilinnoja rakennelleet, vaan olivat lujasti jalat maassa ja katsoivat kuntalaisten tarpeita. Silloin oli elinvoimaiset kylätkin ja kouluja niissä jokaisessa ja kauppoja. Mutta nämä työntävät rahamme korpeen rakennuskelvottomaan maahan. Voi kuinka hassuja ovat.

    Onkos Orimattilan kokoomus (jota kai taas tarkoitat) niin rikas? Vai tarkoitatko että Orimattilan kokoomus yksin päättää kaupungin rahoista? Olisikin niin olisi moni asia paremmin ja mennyt eteenpäin kaupunkia kehittäen. Mutta kun käsijarrua vetelevät eräät, joilla näkökulma rajoittuu oman pihan ja peltojen nautiskeluun muista ja uusien työpaikkojen saamisesta välittämättä.

    Äänestä

Että unohdetaan henna rusakoineen kaikkineen. Panostetaan terveydenhoitoo ja vanhustenhoitoon hieman enemmän. Yritetään saada nuorille töitä ja myös laiskureille.

Äänestä

Rahareikiä löytyy. Piturissa oli että aletaan rakentaa jotain parkkipaikkaa Hennaa, siis jumalauta mitä??

Äänestä
  • Niin luki. Onkohan nyt kaikki muumit laaksossa?

    Äänestä

  • Muumit on kaikki valtuustosalissa. Ainakin pari puolueellista niitä on.

    Äänestä

Ketähän varten parkkipaikkaa väsättäisi? Kysynpä vaan.

Äänestä

On tämä meininki uskomatonta jos se noin on.

Äänestä
  • Ei tätä voi enää ymmärtää. Kyse on todella järjettömyydestä ja pakko mielteestä että parkki paikka rakennetaan. Kuka näitä Henna juttuja määrää? Kokoomusko?

    Äänestä

Orimattilan tulevaisuus punnitaan seuraavissa kuntavaaleissa. Kansa päättää mikä on meno suunta. Veikkaan että muutoksia tulee. Toivottavasti myös joku sitoutumaton ryhmä lähtee mukaan ja päästään irki puolue touhuista.

Äänestä
  • Lahtee liitytää. Ihan sama mulle.

    Äänestä

  • Samma här. Jag önskar, att vi går till Lahti.

    Äänestä

Erinomainen kuntajohtajuus joka vie Orhimattilaa maineeseen ja menestykseen. Ei siinä näpertelijät pärjää.

Äänestä
  • Näinpä juuri Pieski pitää meistä huolen. Nukkukaamme yöt rauhaisina, hän hoitaa hommelit kotiinpäin eli Orimattilaan.

    Äänestä

jooo

Äänestä

näin on

Äänestä

kilo kultaa

Äänestä

10 kg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Orimattilanvoima kirjoitti:

Orimattilakin joutuu panostamaan tulevaisuudessa koska valtio ei enää kulje käsikynkkää enää kuntien kanssa kun ei ole rahaa. Miten Orimattila selviää eteen päin, siitä olisiko hyviä ideoita ettei meitä uhkaa Lahteen liitos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu