Lumikkoko?

Kimmovee

Tänään näin kaksi kertaa pienen elukan loikkivan tien yli. Näytti ihan lumikolta. Sitten näin samalla ajomatkalla kaksi kuollutta (päälleajettua) elukkaa jota linnut näykki. Liekö ollut lumikoita kesäasussa vai ihan jotain muuta?

2

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MaallaAsuva

      Lumikko on pieni näätäeläin, tosi vikkelä. Ja kaunis mun mielestä ainakin.
      Lumikon sekoittaa kyllä herkästi kärppään, ovat hämäävän samannäköiset eläimet kooltaan ja näöltään.
      Meillä päin on esiintyy molempia, mistä vähän yllätyinkin aikanaan, kun olen ollut siinä käsityksessä että niitä ei esiinny ainakaan tällä alueella Keski-Suomessa, missä asun. Mutta tosiaan, olen nähnyt kumpaakin lajia ihan mun kotini lähelläkin, sekä elävänä että kuolleena(yliajettuna myöskin).
      Paras tuntomerkki, millä ne erottaa toisistaan, on se että kärpällä hännänpää on musta. Aina, tämä musta kohta voi olla puolenkin hännän mittainen.
      Lisäksi, jos muistan oikein, niin kärppä ainoastaan vaihtaa väriä vuodenajan mukaan. Eli on kesäisin ruskea ja talvisin valkoinen, kun lumikko taas on aina valkoinen.

      • On lumikollakin kesäpuku, selästä ruskea. Kärppä on jonkin verran isompi ja pidempihäntäinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe