Varmistin on pois päältä

3.kerroksen.väkeä

Kaupungintalon ylimmästä kerroksesta ( ei nyk. kaupunginj.) käsin johdetaan luovasti pintaa syvemmältä jauhavaa huhumyllyä, se on käynyt kristallinkirkkaasti selväksi.Kun on hieman tarkemmin tutkaillut liikkeelle laskettujen huhujen jälkiä, niin kiistatta juttu jos toinenkin haiskahtaa johdetuksi ylhäältä päin.

Ihan toinen asia, miksipä Pyhäjärven Sanomissa 22.7.15 lastentalon valmistumista/avoimia ovia julistaa kuntalaisille yksin ylhäisessä johdossaan tekninen johtaja Sami Laukkanen?

Kyllä se on vaan niin, että Pyhäjärven kaupungin ylin nimenkirjoittaja ja juhlakuulutuksen kirjoittaja on kaupunginjohtaja, esim. tässä tapauksessa yhdessä tekn.johtajan kanssa.

Nyt toinen ei kun ensimmäinen on Rinnevaara ! Valitettavasti hän on monelle kuten em. Laukkaselle, kipeä muistutus kaupungin henkilöstöä ja häntäkin sitovasta kuolevaisuudesta; kunnioita viraston ja koko kaupungin johtajaa, että kauan työssäsi kestäisit ja ylenisit asemassasi seuraaviin mm. palkka-ja esimiesasemaluokkiin.

Valittaville sanon, että ei Laukkasen sen kummemmin kuin kenenkään muunkaan henkilöstössä, ei pidä omassa tekosyypaskassa liian pitkään pyöriä, eikä varsinkaan enää ruokkia puluja.

47

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LomaAika

      Kaupungintalolla on todella hiljaista. Ketähän siellä on? Laukkanen ja kuka muu?

    • pääläri-erkki

      Kohta pääsöö puolukkaan toverit!

      • Ihailijasi-pubista

        Suosittelen meidän ihailijoidesi piristykseksi kokeilemaan puolukan ohella esim.mustikkaa, hillaa, mansikkaa tai variksenmarjaa? Mitähän murrealuetta hokemasi on? Oletko muuten vielä tehnyt varmuuskopiota loistavasta oivalluksestasi? Suomen kielen seura ottaa ihan varmasti lennokkaan lauseesi sanaparsiin talletettavaksi 2000-luvun yhdestä parhaimmasta luovuuden esiin pulppuamisesta. Saatteeksi voit laittaa meidät suosittelijat ; suomi24-Pyhäjärvi palstan tuhannet ihailijat haluavat Sinun jäävän kuolemattomaksi.
        Haluan Sinulta nimikirjoituksen sananparren signeeraukseksi.

        Osaatko oikeasti yhtään muuta lausetta? Jos nyt ymmärrät, mitä tarkoitan?


    • NyOnLoma

      Kaupunginjohtajan sijaisena on nyt Laukkanen. Muita ei kaupungintalolta löydy. Kenen pitäisi ilmoitus kirjoittaa? Jos ette tiedä missä loma-aikaan mennään, älkää viitsikö aloittaa tälläistä kirjoittelua. Liian usein aloittaja ja varsinkin muut kirjoittajat puhuvat vain "paskaa" tietämättä missä mennään.

      • johtajapaikalla

        Kyllä lehteen tehty ilmoitus on viime viikon tuotosta, että älä viitsi!!


      • Kissavaihiiri

        laukkanenko talossa johtajana, jo on. kutsu- ilmoitus on jätetty rinnevaaran ohi ilmeisesti.?ei kait ohitustollosia muuten lehteen tehä kuin tarkoitushakuisesti piruuttaan.


      • EiHyvältäNäytä
        johtajapaikalla kirjoitti:

        Kyllä lehteen tehty ilmoitus on viime viikon tuotosta, että älä viitsi!!

        Onko sillä merkitystä, kuka ilmoituksen on "allekirjoittanut"? Lastentalo/päiväkoti Hoijakka on teknisentoimen urakka. Onko silloin väärin, jos tekninen johtaja allekirjoittaa ilmoituksen? Kenen egoon tämä "iskee" niin kovin, että sitäkin pitää vastustaa. Uskoisin, että kaupunginjohtaja ei tässä tapauksessa koe kauheaa imagon alentumista, vaikka ilmoituksen on laittanut tekninen toimi. VOI OLLA, ETTÄ OLEN VÄÄRÄSSÄ.


      • pelle-miljoona
        EiHyvältäNäytä kirjoitti:

        Onko sillä merkitystä, kuka ilmoituksen on "allekirjoittanut"? Lastentalo/päiväkoti Hoijakka on teknisentoimen urakka. Onko silloin väärin, jos tekninen johtaja allekirjoittaa ilmoituksen? Kenen egoon tämä "iskee" niin kovin, että sitäkin pitää vastustaa. Uskoisin, että kaupunginjohtaja ei tässä tapauksessa koe kauheaa imagon alentumista, vaikka ilmoituksen on laittanut tekninen toimi. VOI OLLA, ETTÄ OLEN VÄÄRÄSSÄ.

        allekirjoituksena vain sami l... tekn johtaja
        esim oikeammin
        Pyhäjärven kaupunki
        k.johtaja tekn johtaja

        prkle minun ja suvun veronmaksajien puolesta tehtyä miljoonarakennusta kuuluttele tehdyksi VAIN laukkanen.
        on egoa on, ihailla sitä kait pitäisi...


    • elä-elä

      Aloititpa Aikuisen Oikeasta asiasta.
      Kiinnitin huomiota heti , kun näin ilmoituksen avoimet ovet lastentalolla ilmoitukseen.
      Kyllä Pyhäjärven kaupunkia edustaa kaupunginjohtaja yhdessä osastopäällikön kanssa./ tai kaupunginjohtaja yhdessä kaupunginhallituksen/valtuuston puheenjohtajan kanssa,
      Tätä rakennusta ei toden totta ole herra Sami Laukkasen varoin rakennettu. Koetapa nyt asettua asemaasi. Sinun asemasik on . Osastopäällikkö. Mutta Kaupunginjohtaja on kuitenkin arvoasteikossa Sinunkin yllä, kuten hallituksen ja valtuuston puheenjohtajatkin.
      Ensimmäiseen kappaleeseen kirjoituksessasi kiinnitti myös huomio, mistä ne jutut lähtevät (vrt. Kimmo Sarkkisen kirjoitus,typerä sellainen tämän viikon lehdessä)

      • Kotikuusessa

        Joillakin tyypeillä on loppumaton pätemisen tarve keinolla millä hyvänsä. Minä kun minä.
        Ajateltais joskus ME monessakin asiassa. Se vie eteenpäin.


      • taasko

        elä-elä
        Jo on kauheeta taas pittää vääntää ja kääntää. Sami on lastentalon rakentamista
        valvonut ja tietää rakennuksesta eniten, ei se allekirjoitus maailmaloppu ole
        ellei Titan ego kärsi jot minä minä tuskin


    • tärkeäseonmättäällä

      Voi hyvänen aika teidän tärkeyttänne. Kuka täällä siis edustaa ylintä valtaa tällä palstalla kun "tietoon" tukehdutaan.

      • onnistuikosesese

        Rapo puhdistaan Tikanmäen/Laukkasen maineen, vai tuleeko
        siitä jatko-osa.


      • lipiääkö
        onnistuikosesese kirjoitti:

        Rapo puhdistaan Tikanmäen/Laukkasen maineen, vai tuleeko
        siitä jatko-osa.

        On niillä yritystä hikiä se pukkaa sanosin.
        mä voisin kronikan ...


    • Antakaa.työrauha

      Tämmöiset avaukset ovat kirjoittajien itsensä pikkusieluisuutta ja sotkemisen halua. Niitä ei pidä missään tapauksessa samaistaa johtajaan.

      • samisetä

        teknisenkö?


    • eikaijohtaja

      Sanoisinpa kaikki- Te kusipäät.
      Mikä ihmeen Sami Laukkanen on henkilö, jonka/minkä asemaa täytyy hakea??
      Selvääkin selvempi on, että
      Kaupunginjohtaja, Joka on ylin kaupungissa, kutsuu kansalaiset ihastelemaan työntekijöidensä saattamaa rakennusta siihen kuntoon, että voidaan esitellä kaupunkilaisille.
      Se vain on niin, että johtaja on johtaja, oli miten oli ja osastopäällikkö on "numer two" Vai miten se menee. Ei tekn. johtaja kutsu kaupunkilaisia kaupungin rakentaman rakennuksen avoimiin oviin. Kyllä se on "kunkku" kaupunginjohtaja.

      • Pyhäj.sanomat

        Kutsu on jo käynyt.


      • poikashautomo

        NIIN ON.


      • Ykspuolistaon

        Eipä ollut Kunkku edellinen vt johtaja!


      • oon.vihainen
        Ykspuolistaon kirjoitti:

        Eipä ollut Kunkku edellinen vt johtaja!

        v****t se mikään johtaja ollut, kuka käräjillä senkin palkat pussistaan maksaa, kaupungille korvauksena kun hra istui virattomana pallinryöstöpaikkaajana.


      • Kyllä.muistetaan

        Talo on kyllä rakennettu sillä välin, kun nykyinen "kunkku" oli muualla. Turhaa narinaa.


      • pelle-miljoona
        Kyllä.muistetaan kirjoitti:

        Talo on kyllä rakennettu sillä välin, kun nykyinen "kunkku" oli muualla. Turhaa narinaa.

        Höpö höpö, kun viranhaltija palaa hänelle kuuluvan viran hoitoon tai jos HÄNET olisi valittu äskettäin kaupunginjohtajaksi, niin HÄN on kaupungin ylin virkamies justiinsa heti.
        Ja HÄN kirjoittaa kaupungin puolesta hetimiten nimen. sille on sama, mitä kukin pikkujeppe on toimittanut muuna "poissa-olo" aikana, ei se muuta järjestystä virkamieskunnassa.
        Mitä se laukkanen niin erityistä ko.kiusaamisvuosina teki, että nyt herrahissi olisi nykäissyt hänet pyhimysrengas päänpäällä taivaisiin?


      • akkavain
        oon.vihainen kirjoitti:

        v****t se mikään johtaja ollut, kuka käräjillä senkin palkat pussistaan maksaa, kaupungille korvauksena kun hra istui virattomana pallinryöstöpaikkaajana.

        Paras johtaja mitä ikänään on ollut, olisitte kiitollisia siitä, ettekä tuhoaisi hänen työtään, vaan jatkaisitte kehitystä. Mutta kun olette kipeän sairaita kokoporukka, jotka täällä kouhkaatte, niin voipi käydä niin, että Pyhäjärven kaupunki joutuu valtion valvontaan, taikka pakkoliitokseen.


      • Todettava

        Sen aiheuttavat 24 palstoilla eniten meuhkaavat kitisijät. He vievät kaiken kiitollisuuden, minkä perään huutavat.


      • kitinää
        akkavain kirjoitti:

        Paras johtaja mitä ikänään on ollut, olisitte kiitollisia siitä, ettekä tuhoaisi hänen työtään, vaan jatkaisitte kehitystä. Mutta kun olette kipeän sairaita kokoporukka, jotka täällä kouhkaatte, niin voipi käydä niin, että Pyhäjärven kaupunki joutuu valtion valvontaan, taikka pakkoliitokseen.

        oon vihainen kirjoitti hyvin. Kyllä Sami Laukkanen on erittäin hyvä tekninen johtaja.
        Sama se kuka kutsun avoimiin oviin laittoi. Menköön kj Rinnevaara sinne paikalle jos haluu iteensä tykö
        Suotta te Sami Laukkasta haukutte, teidän laisenne ihmiset pilaa kaiken hyvän


    • voiko-tällaista-olla

      Mennään vain tämänkin teknisen johtajan kanssa samaa latua, mitä muidenkin. Ei hänellä ole oikeutta nousta yli kaupunginjohtajan.
      Koettakaa nyt rauhottua ja ymmärtää, mikä on tilanne. Johtaja on johtaja ja osastopäällikkö on osastopäällikkö. Ellei hän sitä ymmärrä niin sano Sinä Hallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen, joka olet myäs teknisen lautakunnan puheenjohtaja. Kerro mikä on marssijärjestys hänenkin kohdalla. Opeta toki alaistasi!!

      • akkavain

        siiis minkä ylin hän on noussut? Ihmiset kaupungissa tekevät heille kuuluvia töitään. Johtajalla on omat työt ja osastopäälliköllä omat työt. Mitä ihmettä on tarvis turhentaa ammattipätevän ihmisen työtä. lopettakaa turha kouhkaaminen ja kaupungin virkamiesten arvostelu, antakaa heidän tehdä töitään ammattiosaamisensa puitteissa. E i kai niin voida ajatella, että toinen on toisen yli noussut. Rauhoittukaa ja hiljentykää jo!


    • soljuvaaetikettiä

      Oikein toimittuna kaupungin kutsut tehdään viralliseen muotoon. Olisikohan otettava koulutuspäivät koko henkilökunnalle niin esittelyistä, pöytäkirjan kirjaamisesta, pöytäkirjan tarkastamisesta jne .Erikoisesti näistä kutsuista tilaisuuksiin. Myös samat asiat luottamushenkilöille ja koko katraalle myös tapakoulutusta.Näyttää sivusta seuranneena ettei pienintäkään asiaa osata, onko valtuutetuille järjestetty koulutusta? Mitä enempi koulutettua henkilöstöä sitä enempi näyttää virheitä olevan ja valituksiahan syntyy ja aiheesta. Nyt kun Rinnevaara on tullut takaisin toivon että tuette koko valtuuston ja hallituksen toimin häntä ja vanhat parrat siirrytte syrjään oma aloitteisesti, niin johan alkaa tulla tulosta. On viisasta väistyä itse ja säilyttää kasvonsa, jopa historia voi todeta tällaisen uroteon lehdillään.

      • Sillälaila

        " ja valituksiahan syntyy jo aiheesta"! Tuo on hyvä!


    • tarkkaetiketti

      Paras johtaja, miten joku voi sanoa noin kun kolmeen vuoteen ei ole näkynyt eikä kuulunut.
      Lastetalo/ TK on tehty ihan "omin voimin" ja kiitos kuuluu varmasti Tekniselle ei kenellekkään muulle.

      • akkavain

        Kyllä vt on näkynyt ja kuulunut. Onko luki häiriö sulla?


    • Lillukanvarsiryhmä

      Jos jotkut / joku on sotkeutuneet lillukan varsiin, niin oikein naivin lapsellisen raukkamaisesti sen ovat sohlanneet kokeneet poliittiset herrat. Jonon jatkona kaakattaa se varsinainen naisvaltuutettu ja muuan sivistystoimenjohtajan viranhaltijapäätöksellä palkittu, ei kun palkattu.

      Lillukanvarsiryhmää komppaavat elämäänsä tylsistyneinä, nyt jo eläköityneitä virkamiehiä eri julkisilta aloilta, he harjoittavat kuntalaisten kauhistukseksi ( ja omaksi huvikseen) "paikkakunnan parasta" eli suoltavat liikkeelle uusia, iljettäviä juoruja ja epäilyjä aina entisen jatkoksi.

      Massahyökkäys on aina tarkoitushakuista, kuten nyt 22.7.valtuuston puheenjohtajan kirjoitus ja teknisen johtajan, ehkä todella ohjeistettu kaupungin puolesta naurettava esimiesmäinen kutsumenettely.
      Puhumattakaan kaupunginjohtajan yön vastaanottopäivän tapahtumista, tai sen jälkeisistä päivistä, jolloin viranhaltijalle tehtiin suorastaan mahdottomaksi perehtyä kaupungin hallinnon asioihin, lähin perehdyttäjäksi oletettu virkarouva vain nakkeli niskojaan ja piti ovensa kiinni. Tämäkö olisi meidän kuntamme parhaaksi, yli kunnan rajojen huutelu, ohipuhuminen, mitätöiminen ja pilkkaaminen ? Järkyttävää huomata, että muutamien merkittyjen (listattujen) henkilöiden alentaminen ja heille kaapin paikan osoittaminen nurkattomaan huoneeseen, on kotikutoisen lillukanvarsiryhmän aikaansaamaa.

      Tämäkö on teidän kiitoksenne Pyhäjärvelle ja meille, tavallisille kuntalaisille siitä, että olemme osaltamme mahdollistaneet teille työpaikat ja palkat ja asumisen sovussa, vaikka rajanaapureina?

      Mistä vihamieliset lillukanvarsiväittämät syntyvät, miksi niitä ruokitaan ja minkä takia tilanteelle ei tehdä mitään?

      • selvästi

        asiallinen ja toimenpiteisiin kehottava kirjoitus "lillukanvarsiryhmä"-nimimerkiltä.
        jos ymmärrätte, mitä hän tarkoittaa?


      • Kummituksia

        Mikä lillukanvarsiryhmän yövastaanotto?


      • Kirjoittajan.jippo
        Kummituksia kirjoitti:

        Mikä lillukanvarsiryhmän yövastaanotto?

        Heh, menit "kompaan". Olet mitä todennäköisemmin lillukkavarsiryhmän päivystäjä.


    • Lopettakaa.jo

      Todella Kaupunginjohtajan aliarvioimista on tuollainen sanan käyttö. Suorastaan häntä loukkaavaa.

      • Aika.on.rahaa

        Tuo alkaa muistuttaa yhtä toista episodia. Se käytiin jokin aika sitten. Joku ei näkynyt valokuvassa. Lieneekö selvinnyt.


      • se.on.faktaa
        Aika.on.rahaa kirjoitti:

        Tuo alkaa muistuttaa yhtä toista episodia. Se käytiin jokin aika sitten. Joku ei näkynyt valokuvassa. Lieneekö selvinnyt.

        Saman aikaansaannosta.


      • herrahissi
        se.on.faktaa kirjoitti:

        Saman aikaansaannosta.

        sarkkisen, ristisen, ovaskaisen, rapon, piipon, pappilan, aittokosken, kaurasen, kangasharjun vai 2.kaurasen vai tikanmäen ja 1.leskisen aikaansaannosta?


    • väristäpäättelin

      Lastentalo on nyt vakuuteltu terveelliseksi myös lehden pääkirjoituksessa. Millä kyllästysaineella on seinät vedetty?Mitähän kemikaalia se sisältää? Vieläkö siitä kärsii puhua että hirsiseinä "hengittää" myös sisäänpäin ?

      • Elämää-nähneenä

        Ei kenestäkään pidä tehdä marionettia, varsinkaan kaupunginjohtajasta. Hänellä on tärkeämpi rooli työssään. Tekstinsuoltajien on aika avata silmät.


      • Teräsvillatumppu
        Elämää-nähneenä kirjoitti:

        Ei kenestäkään pidä tehdä marionettia, varsinkaan kaupunginjohtajasta. Hänellä on tärkeämpi rooli työssään. Tekstinsuoltajien on aika avata silmät.

        Höpö höpö. Miksi Sinä et halua nähdä hallinnossa ylläpidettyä mädännäistä vallankäyttöä? Sinulla on siihen varmasti omat syysi ja muodostukset, mutta minä en vaan hyväksy poliittista peliä, jolla tila" saadaan näyttämään oikealta"-, enkä myöskään hyväksy toimintaohjausta, jolla hallinnosta käsin ruokitaan aktiivista kulissikieroilua.


    • oikeustiedottaajakutsua

      Jos ollaan tarkkoja, niin 22.7.2015 Sami Laukkanen oli kaupunginjohtajan sijainen, koska kaupunginjohtaja lähti vuosilomalle (KH 15.7.2015 § 258). Hallintosäännön mukaan hallintojohtaja on kj:n sijainen, mutta kun sellaista ei vielä ole (uusi hj aloittaa 1.8.)

      • Pöytäkirj.kertoo

        Kaupunginhallituksen päätöksellä Rinnevaara on kesälomalla pyyntönsä mukaisesti 22.7.-31.7.2015.


      • lomallako

        lomalla??????? eihän hän ole ollut töissäkään


      • minhänsanoin

        nyt hakee muualle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe