Palkaton työ on hyvä vaihtoehto monille työttömille. Salossa on jo vuosia toteutettu kokeilua Turun yliopiston ja alueen yritysten kanssa. Valituille työttömille on annettu poikkeuksellinen mahdollisuus työskennellä palkatta ja vastikkeetta yrityksissä. Salossa mukana on ollut sekä suuria, että aivan pieniä yrityksiä. Yritykset ovat pitäneet kokeilua myönteisenä. Yritysten mielestä parasta kokeilussa on ollut se, että työ voidaan tarvittaessa keskeyttää milloin vain ja että esim. työntekijän ikääntyessä, esim. 50-vuotispäivän sattuessa, työntekijän työskentely voidaan päättää ilman mitään irtisanomisaikoja. Työttömän kannalta kokeilu tarjoaa valtavaa työn tekemisen riemua, jota on vaikea sanoin kuvata. Harmillista tietysti on, ettei mitään työttömyysturvaa ei palkattoman työn tekemisen ajalta voi saada. Tosin muut sosiaalietuudet on käytettävissä. Ohjelma on työllistänyt myös ulkomaalaisia, esim. opiskelijoita. Ohjelma on mahdollistanut heidän työskentelynsä ilman työlupaa. Monille aasialaisille opiskelijalla mahdollisuus työskennellä aivan ilmaiseksi on tuntematon ja ainutkertainen kokemus.
Palkaton työ on ihanaa
Orjana_7_vuotta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770