Olen 23 vuotias nainen. Oireeni alkoivat n. pari kk sitten harrastettuamme normaalisti seksiä poikaystäväni kanssa. Ensimmäisenä alkoi kirkas, vain pyyhkiessä paperiin tarttuva verenvuoto, jota seurasi kovat alavatsakivut, väsymys ja pahoinvointi. Vuoto loppui aina iltaan mennessä, mutta nykyään verenvuoto on runsaampaa ja voi jatkua seuraavaan päivään asti (Huom. verta valuu vain vessassa käydessä). Lisäksi uusina oireina tulivat pari päivää sitten ristiselkäkipu ja lisääntynyt virtsaamistarve (pari kertaa tunnin sisällä)
Seksi ei itsessään ole kivuliasta. Pahoinvointi alkaa yleensä heti aamulla ja voi kestää vain pari tuntia tai koko päivän. Verinen vuoto ja alavatsakivut alkavat aina seksin jälkeen. Asia pelottaa myös siksi, että pari kuukautta sitten ennen näitä oireita, menin ehkäisyneuvolaan vuositarkastukseen, mutta minut lähetettiinkin sairaalaan, kun hoitaja huomasi minun olevan hyvin poissaoleva ja sekava. Sairaalassa selvisi, että veressäni oli pieni määrä bakteereita, jotka hoidettiin antibiooteilla pois. Syytä eivät tutkineet, soittelivat muille lääkäreille ja kyselivät neuvoa, kunnes päättivät laittaa syyksi virtatieinfektio.
Onko kenelläkään ollut samanlaisia oireita ja onko syytä löytynyt?
En ole raskaana.
Ei sukupuolitauteja.
Minulle laitettiin n. Vuosi sitten hormonikierukka.
Oireita löytyy, syytä ei.
tyttönen5
1
<50
Vastaukset
- selvitäse
Mene uudelleen lääkäriin. Siellä voi todella olla virtsatieinfektio, joka ei yhdellä lääkityksellä parantunut. Se voi joskus vaatia useamman kuurin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709