järvenrantalaiselle

Hei. Mulla on ikävä sua.

minussa sinuun ei ole katoamassa mihinkään. Ei pettymyksiin, suruihin, liikoihin odotuksiin.

Vaan joka kerta, kun sinua mietin, kylvet sydämeni hellyydessä. Aina uudelleen se jokin sinussa minuun alkaa alusta. Puhtaana, viattomana. Ajan armoton armollisuus tasaa kuopat, joihin ennen kompastelin ja kaaduin. En näe eteenpäin. Sinne silti koko ajan kuljen. En ole jättänyt sinua taakseni, en välille ole sinua jättänyt. En tehnyt valintoja, joiden olemassa oloa en tiedostanut. Tie edessäni on suora, mutta jos tietäisin sen mutkautuvan kuoppaisenakin luoksesi, miksi ikinä epäilisit, etten kompastelisi luoksesi. Minun rakkauteni. Aamuaurinkoni ensi säteet. Iltojeni viimeinen tango. Vaikken edes osaa tanssia.

Voisit silti puristaa. Puristaa kovasti ja minä tietäisin taas mitä on elää maailmassa, jossa sinä olet olemassa. Jossa minä olen olemassa. Elämässä jättämättä ikinä enää kertomatta, etten osannut hallita sitä tunnetta. Vaikka suuresti minä rakastin. Ja rakastan. Sinua.

Ota minut syliisi lämpimään. Viimeisen kerran. Kerro, että kaipasit minua.

Ajatukset virtaavat valtoimenaan. Painaudun sinua vasten. yhteisen peiton alla. Ole sinä minun peittoni. Niin minä nukahdan ja herään uniin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

<3 ;')

Äänestä
  • Vähän ontuu ehkä. sellasta se meillä kulkijoilla välillä. Kiitos sinule. Aloitus naiselta.

    Äänestä

Huoh kaunista...

Äänestä

Näytä tissit!

Äänestä
  • höpöhöpö nyt Jussi. Sullahan on numerotki väärinpäin. Ei ollu sulle

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


19754 kirjoitti:

Hei. Mulla on ikävä sua.

minussa sinuun ei ole katoamassa mihinkään. Ei pettymyksiin, suruihin, liikoihin odotuksiin.

Vaan joka kerta, kun sinua mietin, kylvet sydämeni hellyydessä. Aina uudelleen se jokin sinussa minuun alkaa alusta. Puhtaana, viattomana. Ajan armoton armollisuus tasaa kuopat, joihin ennen kompastelin ja kaaduin. En näe eteenpäin. Sinne silti koko ajan kuljen. En ole jättänyt sinua taakseni, en välille ole sinua jättänyt. En tehnyt valintoja, joiden olemassa oloa en tiedostanut. Tie edessäni on suora, mutta jos tietäisin sen mutkautuvan kuoppaisenakin luoksesi, miksi ikinä epäilisit, etten kompastelisi luoksesi. Minun rakkauteni. Aamuaurinkoni ensi säteet. Iltojeni viimeinen tango. Vaikken edes osaa tanssia.

Voisit silti puristaa. Puristaa kovasti ja minä tietäisin taas mitä on elää maailmassa, jossa sinä olet olemassa. Jossa minä olen olemassa. Elämässä jättämättä ikinä enää kertomatta, etten osannut hallita sitä tunnetta. Vaikka suuresti minä rakastin. Ja rakastan. Sinua.

Ota minut syliisi lämpimään. Viimeisen kerran. Kerro, että kaipasit minua.

Ajatukset virtaavat valtoimenaan. Painaudun sinua vasten. yhteisen peiton alla. Ole sinä minun peittoni. Niin minä nukahdan ja herään uniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu