Tuttujen seurassa olen aika avoin ja puhelias, mutta vieraampien henkilöiden seurassa en löydä sanoja tms. En keksi mitään puhuttavaa tai en vain uskalla ottaa osaa keskusteluihin. Poikaystävää minulla ei koskaan ollut. Olen liian ujo tehdäkseni aloitteen, ja jos joku poika, josta olen kiinnostunut, tekee aloitteen, en uskalla puhua hänellä. Pelkään tekeväni itseni naurunalaiseksi tms.
En avaudu edes parhaille ystävilleni 100%. Kaikkein kipeimmät asiat, joista olisi hyvä puhua, pidän sisälläni. En tiedä, ehkä tunnen oloni "alastomaksi", jos paljastan ne jollekin muulle. Tuntuu siltä, että olen vaarassa, jos joku tietää, mitä ajattelen/tunnen sisimmässäni...
En avaudu edes parhaille ystävilleni 100%. Kaikkein kipeimmät asiat, joista olisi hyvä puhua, pidän sisälläni. En tiedä, ehkä tunnen oloni "alastomaksi", jos paljastan ne jollekin muulle. Tuntuu siltä, että olen vaarassa, jos joku tietää, mitä ajattelen/tunnen sisimmässäni...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eihän sinun tarvitse paljastaa sisimpääsi kenellekään. Varmasti kaikilla on omat henkilökohtaiset asiat (ns.pimeä puoli) joista ei halua mielellään puhua. Kannattaa jutella kuitenkin monelta kantilta, oman mielipiteen mukaan. Ei kukaan siitä pahastu, päin vastoin, monet huomaavat persoonallisuutesi ja pitävät sinua mielenkiintoisena.
Ihminen ilman ujoutta ei nolostu. Hän ei välitä mokistaan, ei yritä arvuutella kuuntelijan ajatuksia, nauraa vain itselleen. Ujolla onkin juuri se ongelma, että hän miettii sairaalloisesti sitä, että mitähän muut hänestä ajattelevat. Jos ujolle tapahtuukin sellaista, mitä pahiten pelkää, hän pitää sitä hyvin järkyttävänä. Se on kuin pakkomielle, jota ei voi välttää.
Uskon, että suurin osa ihmisistä käyttäytyvät hieman ujommin vieraita kohtaan kuin tuttuja. Se on kuin puolustautumisrefleksi, kun toiseen ei luota 100 prosenttisesti.
Olisipa sellainen ihminen olemassa, joka kuuntelisi mitä sanon hänelle eikä suhtautuisi siihen oudoksuen tai pinnallisesti, eikä myöskään kertoisi sitä kellekään. Harvoin kukaan täyttää tätä kriteeriä.
Heh, pitäisiköhän puhua seinälle...
...ihmiskäyttäytymistä. Itse olen kanssa vähemmän tuttujen kanssa "tuppisuu" mutta se nyt on ihan luonnollista. Kun ei tiedä toisen kiinnostuksia, harrastuksia ja eikä tunne samoja ihmisiä yms.. on vaikea keksiä puheenaiheita. Itse olen mieluummin näissä tilanteissa hiljaa enkä rupea esim. keskustelemaan säästä. Miksikö? koska ei vois vähemmän kiinnostavaa puheenaihetta keksiä. Tai en muista tiedä mut itse ei pysty jutteleen aiheesta jos ei se aidosti kiinnosta... tai siis pystyy, mutta sen huomaa musta aika helposti et EVVK ja siinä sit voi tulla väärinkäsityksiä.
Mun mielest ujous kuuluu ihmisen kasvuun yhtenä osa-alueena. Sen huomasin kun mä vertasin itseäni siihen mitä mä olin 5v. sitten. Mä en sillon sanonu juuri kellekkään mitään koska mä luulin et kaikki tuijottaa ja vihaa mua, lukuunottamatta perheenjäsenet. Jäin silloin kaikille koulukavereillekin aika etäiseks ja ei ne ees tule nykyäänkään paljoo juttelemaan jos en itse mee ensiks nykäseen hihasta...
Nykyään mun on paljon helpompi tulla toimeen muitten ihmisten kanssa... En tarkoita sitä et musta on tullu läppäkone, vaan sitä et mä oon hakeutunu ns. samanhenkisten ihmisten seuraan missä mä voin olla täysin oma itseni. Kaverit täytyy mun mielestä löytää selvinpäin, muuten ei täysin aitoja kaverisuhteita pysty ees solmimaan niinkuin mullakin on jotain semmoisia kavereita joita nään vaan silloin kun kalja maistuu... Ihan mukavaa seuraa mutta tositilanteessa ne varmaan kääntäis selkänsä mulle jos tarvis auttaa... Hädässä ystävä tunnetaan.
Anna itselles muutama vuos aikaa ja laita vaikka ajatuksia paperille ja pistä talteen... Lue sitten muutaman vuoden päästä niin yllätyt melkoisesti siitä mitä oot kirjottanu... Lupaan sen. Olen itse kokeillut saman.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta... :)
Niin, vähän sama juttu on myös. Ei uskalla tustustua ihmisiin, koska luulen ettei heitä kiinnosta omat jutut. Aina pelkää että ihmiset eivät pitäisi omista kommenteista tai sitten heitä ei vaan kiinnosta kuulla. Niin kaipa sitä vaan on sitten hiljaa.
Noh ei sitä tyttöystävääkään oo myöskään ollut, vaikka täysi-ikäisyyskin jo on... ei sitä uskalla vain mennä juttelemaan.
Korkeintaan sitä on päässyt vaihtamaan katseita muutaman kanssa... etenkin erään ujohkon tytön, mutta aina kun toinen tulee rohkeammaksi toinen perääntyy ja edistystä ei oikeen synny...
Joo mulla on kans just sama, et kavereitten tms. tutumpien ihmisten seurassa oon paljo puheliaampi ja rohkeempi ku sit oudompien ihmisten kans. Sillon suunilleen pystyy puhumaan melkeen mistä asiasta tahansa.
..Mutta sitte outojen ihmisten kanssa onkin ihan eri juttu..
Se on oikeesti tosi ärsyttävää!!
Ei vaan uskalla puhua niille oudommille ihmisille niinku yleensä puhuis! Pelkää, että ne ajattelee, että kukahan tuokin luulee olevansa...
Onko se sitte normaalia, että sillon on ihan tuppisuuna?? Kertokaa kommenttejanne..!
Ihan kuin omaa tekstiä olis lukenu! Tuttujen seurassa oon myös avoin mutta uusiin ihmisiin on vaikea tutustua.. Ja poikaystävää ei oo myöskään ollu koko 16-vuotisen elämäni aikana :/ Monesti tulee mietittyä mitä muut aattelee, mut nykyään oon jo ruvennu ottaan asenteen "Mitä väliä?" mikä on toisaalta ihan hyvä asia.
Mukava tietää etten ole ainut tällainen, vaikkei ookaan mikään kiva olla ujo.. Toivotaan et mekin joskus rohkaistumme :)