Onko tässä aspergerin vai adhd:n piirteitä?

Olen 27 vuotias mies ja kirjoitin äskettäin oman raamatun, joka oli psykologinen elämänkerta nykyisyyteen (vanha testamentti) ja todellisen minän tahto ja neuvoja yhteiskunta ihmiselle kohtaamaan todellisen minänsä sen lauman suggestaation alla (uusi testamentti). Se oli laaja-alainen ja kattoi varsin ikäviäkin teemoja, joihin olin 90 ja 00-luvulla katsonut terpeen samastua, mutta myös itsessään omien teorioiden myötä heränneitä pelkoja. Raamatun kirjoittamisen aikana löysin friedrich nietzschen, joka oli jo aiemmin pohtinut samoja teemoja. Myös hiljattain löytämäni Anton Laveyn "Saatanallinen Raamattu" pukee paljon ajatuksia, joita olin kirjoittanut omiksi "10 käskyksi".
Psykologia kiinnostanut tavattomasti nyt puoli vuotta ja olen mielestäni ratkaisut ihmismielen ja yhteiskunta suggestion kautta oleelliset tekijät kaikesta (Odottaa parissa kustantamossa hylkäystä tai hyväksyntää). Minua kiinnostaa kaikkeuden rakenteellisuudet, jolla haluan toteuttaa tahtoni tietää kaikesta oleellisesta kaiken. (Varmaan jotain tekemistä silläkin että lapsena "meidän poika tietää kaikesta kaiken (mutta miksi sitten huudatte)", tai sekun "olisiko aika katsoa peiliin". Yllätykseksi sain joskus yliöveriksi ammutun fitness kurssin aikana hyväksynnän ja jopa ihastuksen omaan naamaan. (Nyt on selfien aika).

Olen ollut erityiskoulussa, aspergeria epäili ekan luokan opettaja, biologinen faija itsellään (en muista oliko diagnosoitu) ja mulla sekä moni muu on puhunut "vammaisesta"ja autististakin. On puolusteltu että "hän on erillainen" ja "hän ei ole tavallinen". Biologinen äitinini oli jo ennen syntymääni skitsofrenikko, joten ammensin teorian holtittomaksi hulluksi tulemisesta Aku Ankan taskukirjojen Pelle Pelottomasta, jonka vastoin käymisellä ja "masennuksella" kuka tahansa voi todeta hänet hulluksi. Olen räjähtänyt aina sellaisista viittauksista. Nyt kun olen sijaisvanhempien osalta orpo, olin kuolin pesästä syksyllä kyseiset paperit löytäneenä ensin räjähtänyt, viime keväällä vakavasti miettinyt.
Jätän kirjan varaan oleelliset, joissa hyväksyn vain epäilykset ja vahvistan itselleni monien piirteiden olevan sittenkin päivittäisten loppumietelmien jälkeen olevan sittenkin totta nyt ja menneisyydessä. En siis väitä siinä olevani aspergeri omin diagnoosein.
Lisäksi olen saamarin rasavilli tutussa seurassa, pentumainen höpöttäjä joa puhuu teoriaa ja nauraa jopa omalle näkemykselleen tietäen sen sopivuuden "yleiseen keskusteluilmapiiriin", jossa halutaan aina jorista jostain säästä, pääministeristä ja Putinista. Osaan muuten nauraa vain tutussa ympäristössä ja kun siihen sattuu tulemaan ulkopuolinen, niin ajatuksen "NAKS" vaan jollain tahdottomalla automatiokytkimellä pois. Persoona muutuu yhtä nopeasti silmän räpäyksessä kuin hänen poistuessaan. Tämä harmittaakin syvästi koska pelkään usein tämän ulkopuolisen henkilön kokevan jotain selkään puukottamista tai henkilökohtaista huonoutta itsessään.

Kaikki se kumminkin lähti Sigmund Freudin teorioista liikkeelle uuden vuoden saatossa ja aivan muista tarkoituksista. Minulla on lukihäiriökin, mutta se tuskin liittyy itse teemaan. Muita onkin sitten muutaman Dostojevskin kirjan edestä.