Olen yrittänyt välttyä jouttumasta AUK:in ja käyttänyt kaikenlaisia mahdollisuuksia olla palvelematta 12kk armeijassa.
Eilen oli peruskoe2b, jossa lähinnä katsottiin alokkaiden mieliala.Tein sen huonosti tahallaan jotta he voisivat luulla etten ole sopiva henkilö johtajakoulutukseen, mutta en ajattellut, että he voisivat antaa t-paperit siittä.En missään nimessä sitä paperia halua.Nytten kuitenkin pelottaa saada T-paperit.
Jos nyt sen T-paperit saan tämän testin takia, voinko mitenkään sanoa heille, että tein sen tahallaan ja tehdä se testi uudelleen?
Pelottaa ihan hirveästi ja asia on jatkuvasti mielessä.Olisin erittäin kiitollinen, jos joku antaisi neuvoja.
Pelottaa saada T-paperit armeijasta
alokas2015
4
<50
Vastaukset
- Fixman1
Älä huoli...T-papereita on vaikea saada
- hyvät-paprut
Eikä niistä ole mitään haittaa, esim. työnantajalle ei tuosta armeijan luokituksesta saa kertoa.
- toteaja-
En tiedä miten on nykyään, mutta ei ennen ainakaan laitettu AUK väkisin. Eihän se ole kenenkään etu.
- Varareserviläinen
Ainakin 1/80 saapumiserässä laitettiin kaksi jääkäriä Res.aliups.kouluun,
vaikka ilmoitustilaisuudessa vielä yrittivät kieltäytyä kunniasta.
Tämä oli pääkaupunkiseudulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722