Mistä TODELLA ohut kesäpeitto?

Kesäpingviini

Tänä kesänä on sisälämpötilat pysyneet onneksi mukavan vilpoisina, mutta koska nyt on alennusmyynnit menossa, niin ajattelin varautua tulevien kesien helteisiin! Haussa siis olisi ohut kesäpeitto. Normaalisti nukun talvisin ohuen untuvapeiton kanssa ja kesällä pahimpina helleaikoina ainoastaan pussilakanalla. Tällaisilla keleillä untuvapeittoni on liian paksu, mutta pelkän pussilakanan kanssa alkaa puolestaan viluttaa. Olen toistaiseksi käyttänyt ohutta fleece-huopaa, mutta se on liian lyhyt ja leveä kunnolliseksi peitoksi ja lisäksi fleece materiaalina on hiukan hiostava. Luonnonkuituinen olisi varmaan mukavampi.

Mutta ongelmana on, että toistaiseksi en ole onnistunut löytämään tarpeeksi ohutta ja säällisen hintaista peittoa. Miltei järjestään kaikissa peitteissä näyttäisi olevan jonkinlainen täyte, vaikka niitä mainostettaisiinkin kesäpeittoina. Tykkään nukkua viileämmässä, joten en kaipaisi täytteellistä peittoa lainkaan. Pelkkä ohut huopa piisaisi mainiosti. Mutta kaikki huovat/viltit puolestaan tuntuvat olevan jotain muuta kokoa kuin 150x200. Joitain sinänsä lupaavan oloisia silkkipeitteitä olen bongannut, mutta ne ovat aika tyyriitä...

Onko kellään antaa neuvoa, mistä löytäisi suht edullisen, ohuen, yksinkertaisen peruspeiton?

15

9051

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kätevää

      Nuku pelkällä pussilakanalla? Älä laita siis mitään peittoa sisään.

    • vilttinukkuja

      Saman ongelman kanssa painin pari vuotta sitten, ihan kuin minun kynästäni :) Itse löysin lopulta jostain ale hallista täysi kokoiset viltit ja ostin niitä 4 kpl :) että on seuraajatkin valmiina. Vuosia vuosia sitten niitä sai joka marketista mutta nyt ei tahdo saada mistään. Ison kierroksen kiersin ennen kuin ne lopulta sain, joten en voi muuta kuin neuvoa että etsi, etsi ja vielä kerran etsi. K/S ketjujen ym myymälöissä on kaikkialla samat tuotteet, joten unohda ne. Olet jo varmaan sen todennutkin. Jos asut Ikeaa lähellä, sieltä voi saada mutta noista sekalaisista ale halleista neuvoisin etsimään. Itse nukun noilla nyttemmin talvetkin, en halua hautua tulikuumissa peitoissa koska asunnossani on lämmin talvellakin.

      • peltoautojoe

        Minä en ole löytänyt mistään. Kaikissa on vähintään 500g täytettä vaikka olisivat ns. kevytpeittoja. Minä tarvitsisin lähes tyhjän lakanan pienellä pehmennyksellä. Esimerkisi noin 200-300g täytettä. K/S/Ikeasta en ole löytänyt näin kevyttä.


    • 178

      Itselleni kaikki peitot ovat liian kuumia. Viileämmälläkin nukun pelkällä pussilakanalla, jonka päälle voin vetää osittain peittoa jos siltä tuntuu.

    • Viluinen

      Minäkin olen haikaillut ohuempaa peittoa ja haluaisin, että se ei olisi mitään keinokuitua vaan hengittävää luonnonmateriaalia.

      • txsy

        > hengittävää luonnonmateriaalia.

        On myytti että luonnonmateriaali on automaattisesti hengittävää. Se on ihan kudonnasta kiinni. Mulla on pari puuvillapaitaa, jotka on helvetin hiostavia.

        Vedän peittoa esim. vain jalkojen päälle tai perseen päälle jos makaan kyljellä. Jalat kylmenevät ensimmäisenä, joten tuolla lailla voi hienosäädellä lämpötasapainoa.

        Pieni lakana pussilakanan sisälle?


    • pariostinkin

      Ikeassa oli sellaisia!

    • Öyestä

      Hei!

      Älä helekkari osta mitään kesäpeittoa ja siten lisää vain tavaramäärääsi! Tuolla konstilla tarvitsisit myös syksy- ja kevätpeiton!!!!? :/

      Mikset voi laittaa vain kahta peitonpäällistä sisäkkäin ja käyttää sitä "kesäpeittona"?

      • Suosittelen-

        Juuri tätä olin itsekin tänne kirjoittamassa! Emme asu Suomessa ja meillä täällä on ollut ihan kunnon kesä niin että joinakin öinä on ollut sisälläkin noin 26-27 astetta. Vaikka nukumme alasti niin kuuma tulee. Minä nukun silloin joko pelkän ohuen lakanan kanssa, tai oikein kuumalla täysin ilman peittoa.

        Mieheni en pysty nukkumaan pelkän lakanan tai pussilakanan kanssa, hänelle tulee jotenkin epämukava olo. Hän tarvitsee sen peiton "painon" päälleen että pystyy nukkumaan. Mutta kun kaikki peitot ovat liian kuumia.

        Keksin sitten tehdä "kesäpeiton" laittamalla pussilakanan toisen pussilakanan sisään. Ja se on osoittautunut todella toimivaksi. Molemmat pussilakanat 100 % puuvillaa joten luonnonmateriaalia. Kaksi pussilakanaa päällekkäin tuo sellaisen "peiton" tunteen mutta on kuitenkin kevyt ja ilmava.

        Aloittajan kannattaisi ainakin kokeilla, ehkä sitä erillistä kesäpeittoa ei tarvitakaan.


    • sohvaperunoiden_hautomo

      Kaupasta näitä on tavannut löytyä... esim. Kodin 1. Kulkee tosiaan kevytpeiton nimellä. Vastaan tulleet ovat olleet kyllä aitoa 100 % keinomateriaalia. Kevytpeitto on paljon ohkaisempi kuin tavallinen peitto lämmöneristys on aika olematon. Minulla tällänen on käytössä talvellakin.

      En voi käsittää, kuka ostaa niitä tavallisia peittoja, joiden tärkein myyntivaltti on, että on lämmin, lämmin, lämmin. Millainen olmi/vetelys pitää ihmesen olla, että kerrostalokämpässä täytyy olla sisällä 26 talvellakin sängyssä pitää olla vällyt, joissa tarkenisi ulkoilmassakin?

      • peitto

        Ne hyper lämpimät peitot on tarkoitettu ihmisille joilla on sähkölämmitys. Ei raatsita talvella lämmittää, kämpässä on 15-19 astetta jatkuvasti, joten ei siinä millään ohuilla peitoilla nukuta. Itse en sellaista ymmärrä vaan asun aina edukkaammassa kaukolämpötalossa.


      • Oletniinsekaisin
        peitto kirjoitti:

        Ne hyper lämpimät peitot on tarkoitettu ihmisille joilla on sähkölämmitys. Ei raatsita talvella lämmittää, kämpässä on 15-19 astetta jatkuvasti, joten ei siinä millään ohuilla peitoilla nukuta. Itse en sellaista ymmärrä vaan asun aina edukkaammassa kaukolämpötalossa.

        Kuka hullu pitää makuuhuoneessa yli 19 C lämpöä? Ilmeisesti joku kerrostalossa asuva, joka ei saa sitä alemmas, tai ääreisverenkiertohäiriöistä kärsivä, mutta omakotitalossa lämmön voi laskea alemmas, jolloin nukkuu paremmin, kuin saunassa.
        ps. taitaa kaukolämpö olla yksi kalleimmista lämmitysmuodoista kaikki siihen liittyvät maksut huomioiden.


    • Kesäpingviini

      Kiitos kaikille vastauksista! Ongelmana pelkässä pussilakanassa on, että se on tällaisille n. 15-20 asteen keleille turhan vilpoisa (helteillä tämä ei tietenkään päde) ja nyt haussa oli jonkinlainen välimuoto paksummalle talvipeitolle ja pelkälle pussilakanalle. Pitää varmaankin kokeilla tuota tuplapussilakanaa. Se on aina plussaa, jos peitolla on hiukan painoa, vaikka kykenenkin nukkumaan pelkällä lakanalla.

      Lapsuudenkodissani meillä oli ohuet huovat kesäpeittoina ja ne olivat niin simppelit ja konstailemattomat kuin vain voi olla. Siksi vähän mietityttääkin, että eikö nyt 2000-luvun Suomessa tosiaankaan löydä mistään vastaavia... eikös elämän pitäisi olla yltäkylläisempää kuin koskaan :D

    • Parempaa_unta

      Mitä muut ovat käyttäneet niin sanotun ohuempia tai kesä peittoja?

      Monen kokeilujen jälkeen löysin toimivan ohuemman peiton. Loppui kuumuus ja hikoilu yöllä kesken unien, lisäksi unenlaatu parani huimasti.


      Tavallinen puuvilla tai pellava pussilakana. Käytetään peittona.

      Tiedot:
      - Tavallinen puuvilla pussilakana
      Mistä: Jysk kaupasta: Tuotteen nimi: Gunborg (muut eri värit: Nova, Liva, Gro, Jeanette)
      Paino: 100 g/m², Lankatiheys: 128

      - Pellava pussilakana
      Mistä: Familon.fi tai Prisma kaupasta, Tuotteen nimi: Familon Princess
      Paino: ei tietoa, Lankatiheys: 100

      ja

      Flanelli aluslakana tai flanelli pussilakana. Laitetaan puuvilla/pellava pussilakanan sisään.

      Tiedot:
      - Flanelli aluslakana
      Mistä: Jysk kaupasta, ei enää saatavilla aikuisen koko mutta löytyy 100x140 cm, ota 2 kpl ja ompele ne yhteen (100 100 = 200), koko tulisi 140x200 cm.
      Linkki: https://jysk.fi/makuuhuone/lakanat/baby-junior/lakana-100x140cm-lajitelma
      Paino: 110 g/m²

      - Flanelli pussilakana
      Mistä: Jysk kaupasta, Mallin nimi: Thorgunn (muut eri värit: Dagny, Scotti, Nadia, Juliana, Luca, Tonje)
      Paino: 130 g/m²


      Pellava kangas on viilein. Tavallinen puuvilla on hyvänä kakkosena.

      Lankatiheydestä: Jos alhainen luku kuten esimerkiksi 100-130, tarkoittaa on viileämpi ja hengittävämpi. Jos korkeampi luku, esimerkiksi 180-200 on lämpimämpi. Ainakin nämä valmistajat ilmoittavat paljonko tuotteessa on lankatiheys; Jysk, Familon, Finlayson, Hemtex.

      Vinkki: Jos peiton kanssa on kylmä. Ota käyttöön lämpöisempi aluslakanan (siis patjan päälle). Perkaali (Percale) jonka lankatiheys on normaalisti 200 tai enemmän, on siihen todella hyvä ratkaisu. Ei todellakaan ole viileä kangas kuten jotkut sanovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6805
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      556
      2323
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1877
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      85
      1271
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      98
      1075
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      980
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      91
      971
    8. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      33
      863
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      843
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      154
      789
    Aihe