yhdessä joll aon liuta elätettäiä. Aiomme muuttaa uuden miehen luokse asumaan minä ja viisi lasta, mutta tällä miehellä on liuta lapsia, enkä välttämättä haluisi olla kymmenen lapsen äiti, nämä mun riittää vallan mainiosti, jotka ovat jo isompia kuin miehen tenavat. Olisi kiva viettää perhe elämää keskenään, että siellä on vieraita ihmisiä, joihin luen nämä miehen lapset, kun en tunne niitä. Minusta kymmenen lasta on liikaa, ja toivoisin että mies ajattelisi minua että en välttämättä jaksa näin montaa.
Johan miltä loppuu autosta tila, talosta huoneet ja ruoka kaapista, eikä nämä miehen lapset ole mitään helppoja, verrattunaminun omiini, ja entä meidänyhteiset? Hurjaa ajatella että olisi vielä lisää, olisi kiva mutta tässäkin on mulla kasvatettavaa, ojennettavaa ja sopeutumista suurperheen äidiksi, vastuulliseksi sellaiseksi, että ajattelen että ryhdynkö vai en. Äitipuolen pesti on kyllä kiva kun voi määräillä ja vaatia, mutta tämä luku on iso, on kuin koululuokka. Onnistuu multa komento ja opastus hyvin ja sukon että miehen lapset tykästyy minuun ja ihastuu, että haluisivatkin jäädä minun luokse eikä mennä enää kotiinsa, mutta saa nähdä, hankaloita kuulemma ovat ja itsepäisiä, toivon mukaan omani ei ota mallia heistä.
Kannattaako asua miehen kanssa
äitipuolimietteissään
3
<50
Vastaukset
- itsepäinenainen
Minulla ei ole koskaan ollut kiinnostusta äitipuoleksi. Tämän päätin kauan sitten. Mutta toivottavasti teillä menee kaikki hyvin.
- tulipaoltua
Kai asiat riippuu seksistä.
- 11-1
Vaadit että mies ajattelisi sinua ja hylkäisi omat lapsensa. Etkö sinä voisi ajatella miestä ja hylätä omat lapsesi? Joutuuhan hän elättämään ja asuttamaan paitsi sinut myös viisi lastasi. Eikö tilanne ole ihan yhtä "kohtuuton" molemmille..
Tulet olemaan isossa perheessänne iso ongelma. Parasta kun jatkat yksinhuoltajana. Tai etsit elättäjän jolla ei ole lapsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700