Oppositiopuolue Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne veti tiedotteensa mukaan aamulla kahvit väärään kurkkuun luettuaan Helsingin Sanomien selvityksen suuryritysten johtajien ansioista.
Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina, että Helsingin pörssin isojen yhtiöiden johtajien ansiot ovat kivunneet vuosikymmenen ennätykseen. Toimitusjohtajien palkat ja bonukset kasvoivat vuonna 2014 viisi kertaa niin paljon kuin palkansaajien ansiot keskimäärin.
HS vertaili johtajien ansioita vuosina 2005–2014. Toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät nyt ensi kertaa miljoonan euron rajan. Luvussa ovat mukana rahabonukset mutta eivät yhtiön osakkeina tai optioina maksetut kannustimet.
– Lehden tekemän selvityksen perusteella näyttää siltä, ettei pääministeri Sipilän palkkamalttivetoomuksesta ole ollut mitään hyötyä. Päinvastoin. Toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät ensimmäisen kerran miljoonan euron rajan, Antti Rinne kirjoittaa medialle lähettämässään tiedotteessa.
– Etuisuuksiin liittyvä ahneus heikentää oikeudenmukaisuuden tunnetta yhteiskunnassamme. Suomalaiset ovat tottuneet siihen, että hyvä työ palkitaan. Nyt suurimpien bonuksien saajien joukko koostuu sellaisista toimitusjohtajista, jotka ovat viime vuosien aikana irtisanoneet tuhansia suomalaisia. Tämä ei ole millään mittarilla mitattuna hyvää työtä.
Rinne nostaa esiin erityisesti Rautaruukin toimitusjohtajan Sakari Tammisen bonukset sekä UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen edut.
Anttila: Suurituloisille raippavero
Suurituloisten ansiotaso on kiihdyttänyt tunteita lauantaina myös hallituspuolue keskustassa. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila sanoo, että suurituloisten verotuksen kiristäminen väliaikaisella raippaverolla edistäisi merkittävästi oikeudenmukaisuuden toteutumista. Hänen mukaansa se helpottaisi hallituksen tavoitteleman yhteiskuntasopimuksen syntymistä.
Anttilan mukaan hyvätuloiset pitää sitouttaa taloustalkoisiin verotuksen keinoin, sillä vapaaehtoiset toimet sallivat vapaamatkustamisen.
Kauanko kansa tätä kestää?
12
<50
Vastaukset
- jussi.pappilassa
"Eii meidän pojat"
- arbeitfrei
Tämä juurikin on Sipilän-hallinon syvällisin tarkoitus, iskeä kiilaa harrojen ja työmuurahaisen väliin, niin ettei jää epäselväksi kuka on "Aatu.
- delta
Tämän väliaikaisen raippaveron voisi toteuttaa samalla kaavalla kuin väliaikainen auton käyttömaksu tai eläkkeiden indeksin puolittaminen on toteutettu.
Molempien sanktioita on koko ajan kovennettu, tämä vanha tuttu kaava kelpaa hyvin tässäkin tapauksessa.
Eikä tähän tarvita edes insinööriä, ihan maalaisjärjellä menee.- isompaa.matikkaa
niihh, mutta insigjöörin porosessi-taulukko ei sitä ymmärrä, ja niin Hän ei voi sitä perustein esittää.
- delta
Kansa muuten ei kestä enää kauan ja siksi se on kiireimmiten vaihdettava.
- EugenS
Olenmpa wilpittömästi samaa mieltä, siis TODELLA!
- tarkennus
siis ei kansaa, vaan sen johto.
- silloinmenikahviväärään
tarkennus kirjoitti:
siis ei kansaa, vaan sen johto.
Entä säätiöiden verotus ja Sipilän vaimon sääntiöltä pääomaverollinen 350 000 euron vuonna 2014 saama palkka, näinkö se menee.
- hyväleijonathyvä
silloinmenikahviväärään kirjoitti:
Entä säätiöiden verotus ja Sipilän vaimon sääntiöltä pääomaverollinen 350 000 euron vuonna 2014 saama palkka, näinkö se menee.
on 70000e säästynyt veronmaksussa, niin se suomessa hyvätuloisia verotetaan, ei niillä ole varaa maksaa, eläkeläisen 1500e sama vero-% kuin Sipilän vaimon pääoma-säätiö verotus 350000e
- vapaamatkustaminen
niinhän sitä omaisuuttakin meni lapsille veroja kiertämällä ja sitten rikkaat saa osallistua vapaaehtoisesti säästötalkoisiin jos sattuu huvittamaan. Keskusta Sipilän johdolla on jo mustempi porvaripuolue kuin kokoomus.
- itse-äänestitte
porvaripuolueen keskustan pääministeripuolueeksi. Sitä saa mitä tilaa
- suominousuun
Yrittäjäksi vain kaikki ja heti. Lehtimyyjiksi, taulukauppiaaksi, mutta sosiaalimaksut on maksettava sekä maajusseilta peritään eläkemaksu heiltä itseltään eikä budjettivaroista ja sosiaaliturvamaksu kuten yelmaksu yrittäjiltä. 300 km ennen matkakustannuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696