Olimme Pe katsomassa Muumeja 5v tytön kanssa joka on meidän lapsen lapsi. Itse muumeissa ei ollut mitään valitettava mutta muuten kyllä. Esim. miesten vessassa roikkui kangaspyyheet lattialla eikä kukaan niitä käynyt vaihtamassa. Hampurilais tiskillä jaffa oli vettä ja jonot pitkät kun oli vain kaksi myyjää koska ei ole vara palkata henkilökunta koska silloin voi voitosta jää 99,9%.
Pöydät oli sotkuisia ja ruokaa lattialla mitä linnut söi.
Samoin huomasin sen että missään ei ollut henkilökunta katsomassa perässä mitä " kakarat " teki koska oli aika monta vapaa kasvatusta saanut paikalla. Siellä on systeemi että kyynärpäällä eteenpäin niin minä ehdin ensin niin liukumäkeen kun moneen muuhun paikkaan. Mutta taas johtuu varmaan siitä että voittorahat ei jaetaan henkilökunnalla.
No ei sinne ole pakko lähteä mutta kun ei tienyt miten sotkuista siellä oli.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko tuo muumi maailma vielä aasialaisturistien suosiossa.
No kyllä sielä oli muutama aasialainen mutta suurin osa oli kylläkin savolaisia jopa muumihamot eivät tahdo osata esim. ruotsia.
muumit tulleet tiensä päähän ei ne enää lapsia kiinnosta. turistit häviää.....
Oletko käynyt sielä ? Kyllä ne muumit kiinnostaa ja turisteja tulee koko ajan joka puolelta.
Oletko alkuperäinen siis käynyt Naantalin Muumimaailmassa? Kertoisitko vielä noin tarkemmin, missähän liukumäessä olet aikuisena siellä käynyt?
En kai mää nyt päästään 5 votias yksin alueelle? Kai siinä nyt pitää olla mukana myös liukumäessä.