Jos myyn sijoitusasuntoni (neljä yksiötä) ja laitan rahat sijoitusvakuutukseen, kuolemantapauksen kohdalla edunsaajaksi toisen poikani niin saako hän rahat kokonaan, hänen juoppo veljensä ei saa niistä lakiosaa?
Jostain kuuli että sijoitusvakuutuksen rahoja ei laskettaisi kuolinpesään kuuluvaksi. Juoppolalli saisi lakiosan vain omistusasunnostani, näinkö se menee?
Suomi on kyllä ihmeellinen maa kun perinnöttömäksi tekeminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Vaikka olisi juoppo elämäntapatyötön niin hänelle lakiosa kuuluu. Pitänee muuttaa ulkomaille jos muu ei auta.
Sijoitusvakuutus ja lakiosuus
10
513
Vastaukset
PK 7:4
"Jos perittävä on kuolemansa varalta ottamassaan henkivakuutuksessa määrännyt kolmannen henkilön edunsaajaksi tai siirtänyt henkivakuutuksensa kolmannelle henkilölle, on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Mikäli perittävä on saanut vastiketta edunsaajan määräämisestä tai vakuutuksen siirtämisestä, vastike on vähennettävä vakuutusmaksuista."
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L7P4- Muutto.ulkomaille
Ei ole henkivakuutus vaan sijoitusvakuutus. Se toimii niin että kun sinne laitetaan rahaa niin ne sijoitetaan esim. osakerahastoihin. Pääomaa voi nostaa ja vasta kun se on nostettu joutuu maksamaan pääomaveroa mahdollisesta voitosta. Siinä kuitenkin kysytään edunsaajia kuolemantapauksen varalle ja kun kuolen niin niitä varoja ei kuulema lasketa pesän varoiksi.
- hyväon
Ymmärsin ettei aloittaja tarkoittanut perinteistä henkivakuutusta vaan sijoitus vakuutusta, johon kuuluu henkivakuutus. Vakuutuksen ottaja itse määrää kenelle sijoituksen testamenttaa jälkeensä ja tämähän ohittaa mm. normaalit testamentit ja ei oteta lukuun jäämistöön.
Muutto.ulkomaille kirjoitti:

Antamani säännös koskee tyypillisesti juuri sinun sijoitushenkivakuutustasi.
hyväon kirjoitti:
Ymmärsin ettei aloittaja tarkoittanut perinteistä henkivakuutusta vaan sijoitus vakuutusta, johon kuuluu henkivakuutus. Vakuutuksen ottaja itse määrää kenelle sijoituksen testamenttaa jälkeensä ja tämähän ohittaa mm. normaalit testamentit ja ei oteta lukuun jäämistöön.
Perinteisellä tarkoitat riskihenkivakuutusta. Sen lisäksi on sijoitushenkivakuutus, jollainen ap:n vakuutus on. PK 7:4 koskee tyypillisesti juuri ap:n vakuutusta.
- Muutto.ulkomaille
nix_nax kirjoitti:
Perinteisellä tarkoitat riskihenkivakuutusta. Sen lisäksi on sijoitushenkivakuutus, jollainen ap:n vakuutus on. PK 7:4 koskee tyypillisesti juuri ap:n vakuutusta.
Kumma kyllä kun minulle taasen sanottiin ettei sijoitusvakuutuksen rahat kuulu kuolinpesään. Kuolinpesästä saa lakiosuuden mutta ei sijoitusvakuutuksesta.
Vakuutusneuvojasi neuvot ovat olleet vähän puutteelliset. Eivät ne vakuutussummat nimittäin riskihenkivakuutuksenkaan osalta kuolinpesään kuulu, ne kuuluvat vakuutuksen edunsaajalle, kun sellainen on määrätty.
Mutta eikö olisikin helppo tapa kiertää rintaperillisen lakiosaa, kun muuttaisi kaiken omaisuutensa rahaksi ja sijoittaisi rahat sijoitushenkivakuutukseen. Ja HUPS! - tällä tavoin rintaperillisen lakiosa olisi mitätöity! Rintaperillinen ei saisi mitään, kun häntä ei olisi edunsaajaksi määrätty. Miten yksinkertaista!
Mutta sepä onkin liian yksinkertaista ollakseen totta. Juuri tuollaisen lain kiertämisen eliminoimiseksi on säädetty perintökaaren 7 luvun 4 §:n säännös. Otetaanpa se vielä tähän:
"Jos perittävä on kuolemansa varalta ottamassaan henkivakuutuksessa määrännyt kolmannen henkilön edunsaajaksi tai siirtänyt henkivakuutuksensa kolmannelle henkilölle, on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Mikäli perittävä on saanut vastiketta edunsaajan määräämisestä tai vakuutuksen siirtämisestä, vastike on vähennettävä vakuutusmaksuista."
Sinun tilanteessasi vakuutusmaksut eivät ilmeisesti ole olleet kohtuullisessa suhteessa oloihisi ja varoihisi. Tai mistäpä minä tiedän, olivatko neljä yksiötä ehkä vain murto-osa varallisuudestasi? Mutta jos olettamani pitää paikkansa, vakuutusmaksut saatetaan ottaa huomioon pesäsi varoina perintöosaa määrättäessä.- Juoponsisko
Muutto.ulkomaille kirjoitti:
Kumma kyllä kun minulle taasen sanottiin ettei sijoitusvakuutuksen rahat kuulu kuolinpesään. Kuolinpesästä saa lakiosuuden mutta ei sijoitusvakuutuksesta.
Minun vanhemmillani oli sijoitusvakuutus ja olin siihen liittyvän henkivakuutuksen edunsaaja. Ainakin perukirjat tehneiden lakimiesten mukaan henkivakuutuskorvausta ei lasketa pesän varoihin. Mutta se pitää kuitenkin mainita, että vainajalla on sellainen ollut. Mutta tosiaan tuossa täytyy vähän katsoa, että ovatko ne maksut olleet kuinka suhteessa varoihisi. Mutta voihan olla, että juoppopoikasi ei itse vaadi lakiosaansa.
Perinnöttömäksi voi jättää, jos "perillinen on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, perittävän perimyspolvessa olevaa sukulaista tai perittävän ottolasta tai ottolapsen jälkeläistä. Perinnöttömäksi tekemisen perusteita ovat myös jatkuva kunniaton elämä tai jatkuva epäsiveellinen elämä. Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa huomioon otetaan se, miten syvästi perillisen elämäntapa on loukannut perittävää."
http://www.testamentti.fi/lakiosa/
Joten ihan mahdotonta ei perinnöttömäksi jättäminen ole Suomessa. ^^Ainakin [!] perukirjat tehneiden lakimiesten mukaan henkivakuutuskorvausta ei lasketa pesän varoihin.^^
Miksi jankkaat tuota?! Etkö ymmärrä lukemaasi?! Juuri noinhan olen kertonut! Jos siis vakuutuksessa on edunsaaja nimetty, vakuutussumma kuuluu tälle, ei kuolinpesälle.
Lisäksi olen kertonut, että tietyin edellytyksin henkivakuutusmaksut (olipa kyse riski- tai sijoitushenkivakuutuksesta) kuitenkin voidaan ottaa huomioon perillisen perintöosaa laskettaessa.
PK 7:4.3
"Jos perittävä on kuolemansa varalta ottamassaan henkivakuutuksessa määrännyt kolmannen henkilön edunsaajaksi tai siirtänyt henkivakuutuksensa kolmannelle henkilölle, on perittävän suorittamat vakuutusmaksut, jos ne eivät ole olleet kohtuullisessa suhteessa hänen oloihinsa ja varoihinsa, perintöosaa määrättäessä luettava pesän varojen lisäykseksi, kuitenkin enintään vakuutusmäärään saakka. Mikäli perittävä on saanut vastiketta edunsaajan määräämisestä tai vakuutuksen siirtämisestä, vastike on vähennettävä vakuutusmaksuista."
- justjoojuupajuu
Vieläkö näitä sijoitusvakuutuksia tehdään. Jotenkin oli muistissa kun tuttava olisi tehnyt sellaisen, niin ei onnistunut. Oma sijoitusvakuutukseni erääntyy 2019. Täytynee jakaa lapsille pienemmissä erissä sitten, ellei tule luonnollista lopetusta sitä ennen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1576575- 322362
- 1872119
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101393Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1121360- 731087
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241057Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,291019Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke11894