Ilari Kinnusen saarna ja nyt Keijo Nissilän sunnuntaisaarna ja muutamassa muussakin
huoli kova ilmeisesti suuresta lähteneitten määrästä - ilmeisen läheisiäkin moni.
Onko aiempien johtajien pimittämistörttöilyt ja omat itsekeksityt kiellot olleet liikaa.
Ranuan seuroissa huoli lähteneistä
32
210
Vastaukset
- Mitkä_pimit-
tämiset ja kiellot? En ole koskaan kuullut pimittämisistä enkä kielloista. Mitä kieltoja siinä tarvitaan, kun saa ihan vapaasti uskoa kaikki synnit anteeksi?
###
Onko aiempien johtajien pimittämistörttöilyt ja omat itsekeksityt kiellot olleet liikaa.
### - Yksi_syy
Usko satuihin loppunut.
- HelmeriHeinolasta
Silmät avautuu ettei itse itsensä ylentäneet porukat (NL, Pohjois-Korea, SRK ja monet kulttilahkot) kohtaavat samanlaisen romahduksen.
- lgjzlkdjl
I.K:n pitäisi hieman harjoitella, että ei itkisi saarnatessaan. Se on kiusallista kuultavaa.
- RanuanPeura
Kyllä vanhemmat jermut kouluttaa ja kovettaa. Hoitotakuu pitää.
- klpo
Laestadiolaiset käsittäneet uskon ja Jeesuksen sovintustyön, syntiensovituksen, syntien anteeksiantamisen.autuuden ja iankaikkisen elämän eli Evankeliumin!!!
No ei, nuoret saavat niin pqljon tietoa nykyisin, että se on ihan sama mitä vanhukset lahkoissaan sanovat. Jumalien olemattomuus paistaa kuin aurinko yöttömässä yössä.
- Evankiulumistasi
Kesitas kirjoitti:
Onko evankeliumi iankaikkinen elämä?
Eikö se ole itse Messias, ja Hänen sytymänsä.>>Hänen sytymänsä.>>
Ei sytyjä suulle suuteluitaja ??
http://www4.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/perussuomalaiset/pellikka_juhani/
Jos haluat laajentaa tietämystäsi, niin voin alkaa linkittää sinulle lisääkin. Aloita metodistikirkosta: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/raju-paljastus-lasten-hyvaksikayttoja-keski-suomessa/1321783
"Eli näissäkö kahdessa he esiintyvät? En kuulu kumpaankaan lahkoon."
Uskoisiko tuota? Kovasti sinulla tuntuu olevan helluntaisympatioita ja helluntaipedofilian vähättelytarpeita: "Helluntait ovat kristittyjä. ... joista on löytynyt vain muutama tapaus."
"Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä."
Lue tarkemmin äläkä toivo tosiasioiden vastaisesti, vääristele äläkä valehtele. Muhonen kertoo artikkelissa tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntaipiireissä, ei olettavansa: "Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen KERTOO TAVANNEENSA runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ---- Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia
"Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi."
Taas toivot olemattomia, vääristelet ja valehtelet. Artikkelissa todetaan: "Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun helluntaipastorin saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, JONNE VALITTI SYYTTÄJÄ, EI TUOMITTU."
"VL pedofiliaan kuuluu raiskaus, ja lehtitaitojen mukaan helluntailaisuuteen ja myös tämän palstan mukaan suutelu suulle??"
Esim. 5 v. ehdotonta saanut helluntaievankelista sai mielestäsi tuomionsa lapsen suutelemisesta? Tuomion pituus kertoo ihan suoraan, mistä on ollut kysymys: lapsen naimisesta. Samoin 1,5 v. oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä saanut helluntaikuoronjohtaja on tuomion pituudesta päätellen nainut lastaan. Saman verran sai eräs vl-tapaus uhrinsa naimisesta. 6 kk ehdollista saaneen helluntaipastorin harjoittama hyväksikäyttö on tuomion pituudesta päätellen ollut kähmimistä ja muita yhdyntään tähtääviä esileikkejä. Suutelua on tosiaan seksuaalista ja täysin ei-seksuaalista. Ei-seksuaalisia lasten suuteluja ei käsitellä oikeussalissa, vaikka kuinka yrittäisit vääristellä tosiasioita. - evankeliumistasi
Taidat olla pipi?
Et pysty vastaamaan asiaan vaan tuot palstan sääntöjen vastaisesti ihmisten plogeja esille.
Olet todella sairas, skitsofeeninen kyttä.
- niinonkäynyt
väärin!
- NooanArkkia
Samoin Määttä loppupuheessa oli samasta lähtemisvimmasta huolissaan. Oli jopa hyvin läheinen juuri lähtenyt.
Nykäisikö Olavi kavereineen tapin SRK-baatista ja tappi katosi...kun ei Raamatullista parannusta ylpeys anna tehdä... - melperi
Eihän se mikään ihme ole, että erityisesti nuorempi vl-väki on kyllästynyt SAASTAISIIN Raamatun vastaisiin vl-VALHEOPPEIHIN ja nostavat kytkintä.
Edelleen vanhojen partojen - Veikko Vihelä, Seppo Tervo, Yrjö Nissinen jne. törkeät lasten kimppuun käymiset ovat omalta osaltaan lisäämässä eroamista vl-herätysliikkeestä.
Julkisuus on viime aikoina lyönyt vl-herätysliikkeeseen niin voimakkaan pedofiili-leiman, että jokainen fiksu ihminen haluaa mahdollisimman kauas tuosta lahkosta.
VAIN ME.- 6-6-6
Heinolan paholainenkin marjastamassa heti aamusta.
- lähteneistä
Lähteneissä ei taida olla paljon helluntaiseurakuntaan liittyneitä tai Melperin ihailijoita. Enemmän taitaa olla mm. homofaneja ja mäkisläisiä.
- SelmanSerkku
Lähteneitten kannattaisi palata takaisin ennen kuin arkin kannet suljetaan. Kun on vielä armon aika.
- kerro.meille
Miksi sinne pirun pesään pitäisi palata?
- Jumalan_valtakuntaan
kerro.meille kirjoitti:
Miksi sinne pirun pesään pitäisi palata?
olisi syytä kiirehtiä palaamaan, jos mielii Taivaan kotiin.
- etsivä-xx
Nissilä: "Kannattaako uskoa". Se on väärä lähtökohta.Usko on asia, jossa ihmisen sisällä ei ole vaihtoehtoa. Ei voi elää ilman. Sisäinen kiinnittyminen Jumalaan, Jeesuksen itsekin omassa elämässään toteuttama rukous, on kristityn tarve olla yhteydessä Jumalaansa. Ei uskoa voi rakentaa minkään muun kuin sisäisen Jumalan yhteyden nälän varaan. Sanassaan erityisesti evankeliumin tekstissä kuulemme läsnäolevan Kristuksen äänen. Siinä on niikuin Nissilän puheessa. Hän kertoo miten Mooses sanoo "tässä olen". Mutta hän on silloin Jumalansa edessä. Niin olemme me jokainen. Tämä "tässä olen" Raamatussa läpi käyvä asia. Se on Mooseksen lisäksi näin vastaa myös Samuel 4 Silloin Herra kutsui Samuelia nimeltä. Hän vastasi: "Täällä minä olen" . Samuel vastasi: "Puhu, palvelijasi kuulee." Ei tässä hyötymisestä kysytä vaan kutsusta.
Nissilän puhe sinänsä oli hyvä (tuntematta hänen taustaansa, puheessa oli Mooseksen tie).- kunkintie
" Ei uskoa voi rakentaa minkään muun kuin sisäisen Jumalan yhteyden nälän varaan."
Usko on kuitenkin alusta loppuun Jumalan armotyö. Ei siinä ole kyse minun tai sinun tekemisistä tai tekemättäjättämisistä , uskomme rakentamisesta. Uskossa voimme rakentua olemalla kuuliaiset Jumalan sanalle ja yhän Hengen äänelle.On soveliampaa harrastaa kuin rakentaa uskoa.
2. Tim. 2:22
Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. - oikea_ilo
Martti Luther kirjoittaa Palmusunnuntaita edeltävän sunnuntain epistolasaarnassaan Kirkkopostillassa Deo gratias ja rukouksesta. Deo gratias liittyy kiitollisuuteen Jumalalle kaikesta siitä, mitä me uskovaiset olemme saaneet ilman omaa ansiotamme lahjana häneltä. Paavali iloitsi siitä, että muutamissa suuren Rooman valtakunnan kaupungeissa löytyi edes joitakin, jotka ottivat vastaan evankeliumin siunauksen. Tämän Luther asetti suorastaan vastakohdaksi sille, miten paavi pyrki herrana hallitsemaan maita ja kansoja. Rukous edellä viittaa mm. Isä meidän -rukoukseen, jossa me saamme pyytää Taivaan Isältä kaikkea, mitä me tarvitsemm tässä elämässä, mutta ennen kaikkea säilyäksemme uskomassa loppuun asti. Luther kehottaa iloitsemaan siitä, kun yksikin epäuskoinen löytää Jumalan valtakunnan ja saa parannuksen armon.
- etsivä-xx
kunkintie kirjoitti:
" Ei uskoa voi rakentaa minkään muun kuin sisäisen Jumalan yhteyden nälän varaan."
Usko on kuitenkin alusta loppuun Jumalan armotyö. Ei siinä ole kyse minun tai sinun tekemisistä tai tekemättäjättämisistä , uskomme rakentamisesta. Uskossa voimme rakentua olemalla kuuliaiset Jumalan sanalle ja yhän Hengen äänelle.On soveliampaa harrastaa kuin rakentaa uskoa.
2. Tim. 2:22
Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.Kukintie on oikeassa, en tarkoita rakentamisella omaa rakentamista vaan rakentumista joka mielestäni on Jumalan vaikutusta ihmisessä, mutta säilyy vain jos on sanan nälkä. Siitähän lainaamasi jae kertoo loppuosassaan, ikävä että niin moni seurapuhe keskittyy siihen ensimmäisen pilkun edessä olevaan ja jättää puhumatta siitä lauseesta virkeen lopussa.
" harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä." Jotka huutavat avukseen Herraa puhtaasta sydämestä.
Kiitos sinulle Timoteuksesta.
- Näkökulmaa
Ajakaa seurakunnistanne ulos juorukellot,noidat,väärät profeetat, ym pahanpuhujat,niin ihmiset ehkä,ja vain ehkä pysyvät siellä.
Kunnes Jumala kutsuu heidät ulos ihmiskäsin rakennetuista,perinnäissääntöjä täynnään olevista yhteisöistänne,joissa kohotatte jalustalle ihmiset,ettekä Kristusta !! - Seuraaratioo
Vl-äitinikin kertoi Nissilän puheesta minulle, vl-uskosta luopuneelle. Rönkön Kullervo oli Reisjärvellä puhunut hyvin.
- Seuraratioo
Ihan mukava katsella:
https://www.youtube.com/watch?v=j43fIP1gJJM
https://www.youtube.com/watch?v=Y1fj6cr_R4Q
- Seuraratioo
Ennen vanhaan puhujat saarnasivat "pois juosseista". Koko ajatus perustuu "Aatami-Kristus" -arkkityyppiin ihmisessä.(1.Kor.15-19-). Tuhlaajapoikavertaus.
- pikalähtö
Siis mitä tarkoittaa "lähteneistä"
Mihin lähteneistä?
Raamatusta "Tim kirj. "On olemassa vain yksi välimies, Jeesus kristus, muita välimiehiä ei ole". Usko Jeesuksen riittää, ei muuta tarvita, lähtiöitäkään..- uinuvaharha
Oikopolun käyttäjiä riittää.
- rtdd
"" Oikopolun käyttäjiä riittää. ""
Totta: Jeesus Kristus on oikopolku Jumalan luo. Ei tarvitse kiertää SRK:n kautta!- horjuvatpolut
Jes. 35:8
Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
Sananl. 16:25
Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.
Sananl. 15:19
Laiskan tie on kuin orjantappurapehko, mutta oikeamielisten polku on raivattu.
- hippokurikka
"" Totta: Jeesus Kristus on oikopolku Jumalan luo. Ei tarvitse kiertää SRK:n kautta! """
Selkeetä tekstiä!! - kylmä.tosiasia
Pedofiilin viitta harteillaan Raamatun vastaisia harhaoppeja opettava vanhoillislestadiolainen herätysliike ei paljon kiinnosta enää ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743