Kervinen teki itsestään julkisen henkilön

zeebowo

Jo yli kymmenen vuotta sitten tapaus Kervinen teki itsestään julkisen henkilön ja hän tietää sen itsekin. Hän on hakenut julkisuutta massiivisella otteellaan levittäen itsestään tietoja kaikkialle Suomeen sähköpostien ja monien keskustelupalstojen kautta. Juuri tämän vuoksi hän saa kovaakin kritiikkiä muiden lööppihakuisten julkisten henkilöiden tavoin.
Kun ihminen lähtee avoimesti kertomaan omia asioitaan ja jakaa niitä useille foorumeille niin hän joutuu ottamaan myös täyden vastuun siitä. Kaikki palaute ei olekaan niin myötäilevää ja positiivista vaan joukkoon mahtuu myös iso määrä negatiivista ja jopa vihaista palautetta. On paljon ihmisiä jotka yksinkertaisesti ovat täysin kyllästyneitä samoihin aiheisiin .

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jurist.1980

      Oikeuskäytännön mukaan subjektiiviset mielipiteet yksityishenkilön julkisuudesta ovat merkityksettömiä ratkaistaessa perättömien ja halventavien kirjoitusten loukkaavuutta. Ihmettelen, mikä saa jotkut ihmiset tekemään aivan järjettömiä halventavia kirjoituksia Kervisestä.

      • zeebowo

        Täytyy myös pitää mielessä se, että monilla kommentoijilla voi olla mielenterveysongelmia ja tietynlaiset aiheet varsinkin jos ne ovat jatkuvia voivat saada hyvinkin rankkaa palautetta. Jatkuvasti julkisuutta hakevien täytyy vain sietää ja ymmärtää, että kaikki keskustelijat eivät välttämättä ole täysin terveitä eikä missään tapauksessa voi olettaa kaiken palautteen olevan positiivista.

        Täytyy


      • X.ei.ole.Z

        Turha puolustella mielenterveysongelmilla mitään loanheittoa. Ihan oikein että Kervinen haastaa näitä pösilöitä oikeuteen. Jos ne ei ymmärrä kirjoittamiaan loukkaavia ja halventajia juttuja.an, niin ohjattakoon pakkohoitoon pois täältä Kervistä haukkumasta. Eihän se ole Kervisen syytä jos jotkut sekoavat kaupungin Kervis-asiasta.


      • zeioozeta
        X.ei.ole.Z kirjoitti:

        Turha puolustella mielenterveysongelmilla mitään loanheittoa. Ihan oikein että Kervinen haastaa näitä pösilöitä oikeuteen. Jos ne ei ymmärrä kirjoittamiaan loukkaavia ja halventajia juttuja.an, niin ohjattakoon pakkohoitoon pois täältä Kervistä haukkumasta. Eihän se ole Kervisen syytä jos jotkut sekoavat kaupungin Kervis-asiasta.

        Erittäin monella Suomi24 kirjoittajalla on mielenterveysongelmia ja siksi tänne ei kannata laittaa itseään koskevia tietoja paitsi omalla vastuulla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe