Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko mediakumppaneineen on jälleen levittämässä rajua propagandaa yrittäen mustamaalata kansanedustaja Olli Immosta (ps), joka on huolissaan maan tulevaisuudesta.
Uuden Suomen tarkoituksena on levittää negatiivinen kuva koko PS-puolueesta, ja erityisesti hyökätä sen maahanmuuttokriittisiä tahoja vastaan. Nyt taas haetaan kohua aivan tyhjästä. Uuden Suomen päätoimittaja on tunnetusti suvaitsematon niitä kohtaan, jotka vilpittömästi ajattelevat eri tavalla ja suomalaisten etua.
Päätoimittaja Markku Huusko on pahimpia sananvapauden raiskaajia Suomessa, vaikka leikkii omassa mielikuvituksessaan jotain muuta. Hän on laittanut satoja kirjoitusestoja Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa, johon aivan tavalliset ihmiset ovat kirjoittaneet omia näkemyksiään asiallista kieltä ja hyvää argumentointia käyttäen.
Mutta kun ajatusmaailma ”tavissuomalaisten” kanssa ei ole kohdannut, haitallista monikulttuuria ajava päätoimittaja on mielivaltaisesti poistanut kirjoituksia ja laittanut kirjoitusestoja vuosikausiksi. http://mvlehti.net/2015/07/25/perverssien-kupla/
Päätoimittaja sopisi oman ajatusmaailmansa kanssa (vaikka on ääriliberalisti) paljon paremmin Pohjois-Korean propagandapäälliköksi, ja olisi kaiken lisäksi luotettavimpia toimijoita – sen verran mielivaltaisesti hän käyttää omaa valtaansa toisinajattelijoita kohtaan.
Kuka järkyttyi, ja missä, kun tällainen provokatiivinen, propagandistinen ja harhaanjohtava kirjoitus piti jälleen kirjoittaa?
Huuskon monikulttuuria ajavat ”kaveritko” ovat järkyttyneet? Juuri ne samat, jotka ovat levittäneet sairasta liberalismia ja monikulttuuria Suomeen – samalla haistattaen omalle kansalle.
Vai ovatko tavalliset suomalaiset järkyttyneet; ne, jotka pitävät vielä tämän maan pystyssä ja joilta päätoimittaja Huusko on tukkinut suun eikä halua kuulla heistä mitään. Koska nämä edustavat ääriliberalistin mielestä jotain pimeää ja kamalaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.